We Jazzin ensimmäistä kertaa järjestämä viikon mittainen tapahtumaketju avautui komeasti Helsingin Aleksanterin teatterissa kolmen yhtyeen voimin. Hyvin kansoitettu konsertti vakuutti heti uuden jazztapahtuman tarpeellisuudesta.
Suomessa jazzfestivaaleja on yllin kyllin. Helsingistä on kuitenkin tullut Viapori Jazzia lukuunottamatta valkoinen läikkä festivaalikartalle. Uuteen musiikkiiin suuntautunut TUMfest jäi ainakin tänä vuonna järjestämättä. Perinteiseen jazziin keskittynyt Classic Jazz Festival taas näyttää kuukahtaneen lopullisesti. Ainoa mittavampi konserttisarja pääkaupungissa on ollut Jazz-Espa.
We Jazzin perustajan Matti Niveksen kumppaneineen ideoima uusi konserttiviikko täyttää hyvin tyhjiötä. Mukana on konsertteja erilaisissa ympäristöissä myös poikkeavasti toteutettuna. Enin osa tapahtumista on klubeissa, mutta mukana on myös kaksi myös ulkomaisia artisteja tarjoavia konserttia.
Aleksanterin teatterissa jazzia on soitettu harvoin. Kuitenkin teatterin, entisen oopperan salin akustiikka soveltuu mainiosti kevyesti vahvistettuun musiikkiin. Niinpä maanantain konsertissa pystyi hyvin erottamaan eri soittimetkin yhtyeosuuksissa.
Improvisoitu jatkumo osaajilta
Konsertin avasivat saksofoneja ja huiluja soittanut Mikko Innanen ja Suomessa monesti aiemminkin
nähty rumpali Andrew Cyrille, joiden 40-minuuttinen improvisoitu setti toimi hyvin päästyään kunnolla käyntiin. Innanen on kekseliäs soittaja, joka soittimien vaihdolla luo myös vaihtelevuutta.
Cecil Taylorin ja lukuisten muiden maailman avantgarde-muusikoiden kanssa pitkän uransa aikana soittanut Cyrille taas on äärimmäisen osaava ja luova muusikko, joka hallitsee erinomaisesti dynamiikan, savolaisittain kovvoo ja hiljoo-soittamisen. Tuolloin hänen rumputyönsä ei ole jatkuvaa pauketta, vaan hyvinkin nyanssirikasta ja myös melodista. Maestron melodinen taituruus tuli komeasti esiin setin loppupuolella, jossa Andrew oli vetovuorossa Mikon täydentäessä häntä baritonin töräyksillä.
Nämä kaksi herraa ovat aiemminkin tehneet yhteistyötä. Tuloksena on levykin, jonka TUM julkaisee alkutalvesta. Levyllä kaksikon täydennyksenä useimmilla urilla on basisti William Parker.
Eleganssia Eskolan tapaan
Alkusyksystä ilmestyi trumpetisti Jukka Eskolan johtaman Orquesta Bossan hieno levy, joka tarjosi bossa nova-henkistä jazzillista musiikkia. Levyn ilmestymisen jälkeen orkesteri teki kiertueen, joka hitsasi yhteissoiton tiiviiksi. Kokoonpano on suomalaisittain suuri, sillä Eskolan, alttoa ja huiluja soittavan Pope Puolitaipaleen, kitaristi Peter Engbergin, basisti Ville Herralan ja rumpali Jaska Lukkarisen lisänä on vielä nelihenkinen jousiryhmä Proton String Quartet, joka tyylikkäästi sekä avartaa että pehmentää yhtyeen soundia.
Nimestään huolimatta Orquesta Bossalle bossa nova on silti lähinnä viitteellinen kehys, sillä monin paikoin sen musiikki irtosi hienostuneesta brasilialaisuudesta kovempisykkeiseen 4/4- jazziin ja sambaan. Eskola itse oli joukon pääsolisti, jonka erityisesti flyygelitorvella soittamat soolot olivat todella elegantteja. Myös Puolitaival kunnostautui tyylikkäillä alttosooloillaan, samoin Engberg sekä akustisella että sähkökitaralla. Herrala ja Lukkarinen huolehtivat taustatyöstä vankalla ammattitaidolla.
Trio Sveitsistä vahvistettuna
Illan kolmas akti oli sveitsiläinen, Suomessa ensimmäistä kertaa kuultu trio Vein vahvistuksenaan täällä monesti aiemminkin kuultu altisti Greg Osby. Triossa soittavat veljekset Florian (piano) ja Michael
(rummut) Arbenz sekä basisti Thomas Lähns. Joukko on ollut koossa jo pitkään ja tehnyt paljon myös keikkoja ympäri maailmaa. Vaiheidensa aikana sen kanssa on myös esiintynyt vierailijoita, Osbyn lisäksi mm. Dave Liebman.
Pianotriona kiinteästi työskentelevä bändi kehittää musiikkinsa nimenomaan näiden kolmen vakisoittajan varaan. Jos näin hiottuihin trionumeroihin tulee mukaan ulkopuolinen, homma ei välttämättä toimi luontevasti. Siksi monissa kappaleissa Osby tuntui ulkopuoliselta. Vaikka hänen alttonsa oli sovitettu teemaosuuksiin ja hän sai hyvin soolotilaa, niin silti hän ei juuri tuonut juuri lisäarvoa kokonaisuuteen. Toki Gregin sooloissa oli hyvä särmä, mutta kuitenkin parhaiten Veinin musiikki toimi ilman Osbya.
Trion muusikot ovat todella taitavia ja he ovat kehittäneet hyvältä kuulostavia ratkaisuja toteutuksissaan. Solistina pianisti Florian Arbenz on sikäli hauska soittaja, että perinteisemmän jazzsoiton ohella hän sujuvasti viljelee sooloissaan joskus myös ceciltaylormaisia klustereita. Selvästi eurooppalaisten triojen kärkeen kuuluva Vein on tervetullut tänne uudelleenkin, mutta ilman vahvistuksia.
We Jazz-viikko jatkuu lauantaihin asti. Tuolloin Savoy-teatterissa kuultavissa mm. Thomasz Stanko suomalais-tanskalaisen yhtyeensä kanssa ensimmäistä kertaa Helsingissä. Suomalaisuutta hienon ECM-levyn tehneessä kvintetissä edustavat pianisti Alexi Tuomarila ja rumpali Olavi Louhivuori
Konserttien lisäksi We Jazz tarjoaa tällä viikolla mm. valokuvia, julisteita ja levykansia esittelevän näyttelyn Kluuvin kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa.
