We Jazzin torstai-illassa 8.12. jazzkansa suuntasi Arabianrantaan Genelec Houseen, jossa esiintyivät suhteellisen tuoreet kokoonpanot Buba Wii Aa ja Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri.
Konsertti oli loppuunmyyty joka näkyi ja tuntui paitsi varsin hikisenä tunnelmana pienehkössä esiintymistilana toimineessa Artist Roomissa niin myös valitettavasti etenkin ensimmäisessä setissä monien jäädessä huoneen ulkopuolelle aulaan mitättömin näköyhteyksin bändiin – tähän kuitenkin väliajan defragmentointi yleisön levitessä toiseen huoneeseen kuuntelemaan We Jazz DJ:iden levymusiikkia ja tiskille hakemaan virvokkeita toi helpotusta.
Buba Wii Aa
Rempseä urkutrio Buba Wii Aa on elänyt projektiksi joka olisi yhtä hyvin voinut olla kertaluontoinen kevennys jo suhteellisen pitkään ja jatkanut melko aktiivista keikkailua ja materiaalin uudistamista. Trion alkuaikoina ja ensimmäisellä kasettijulkaisulla Taco Taco Taco! biisit käyttivät hyväkseen äänitettyjä tehosteita jotka ovat pitemmän päälle karisseet livesetistä pois ja mikäpä siinä, ei bändin letkeästi svengaava urkujazz niin ihmeellisiä lisukkeita tarvi.
Basisti Eero Sepän hauskat spiikit ja letkeä meno oli ennallaan – kuultiin Blowfish, Shibuya Sunset, Taco Taco!, Taxi Blues ja ties mitä muutakin. Soitto oli rentoa, ei vahvinta meininkiä mitä olen bändiltä nähnyt, mutta hiki tuli silti. Ahtaissa seisoskelutiloissa musiikkiin hiipi vahvempana semmoinen jonotusmusiikkimeininki jonka bändi yleensä onnistuneesti välttää.
Mikael Myrskog urut, Eero Seppä basso, Sami Nummela rummut
Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri
Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama Magnetia Orkesteri lupaa miehityksellään paljon – Lyytisen kanssa bändissä soittavat trumpettia Verneri Pohjola, bassoa Eero Tikkanen ja rummuissa Mika Kallio. En ollut jonkun verran jo keikkaillutta bändiä kuullut livenä aikaisemmin ja odotukset olivat korkealla. Lyytinen kertoi bändin käyneen myös äskettäin studiossa – levyä on luvassa ensi kesänä.
Bändin musiikki oli tuumailevampaa ja matalaviritteisempää avant-gardea – etenkin kun tuoreessa muistissa oli keskiviikon Amok Amorin tykitys. Suhteellisen lyhyistä teemoista lähdettiin versoilevien soolojen poluille – kullekin bändin jäsenelle oli kirjoitettu omat paikkansa vapaampaan itseilmaisuun.
Elementit eivät kuitenkaan allekirjoittaneelle oikein tulleet yhteen – erityisesti jäi mietityttämään että pitempiin draaman kaariin ja rytmitykseen liittyvät seikat tuntuivat heikoilta ottaen huomioon ketä bändissä soittaa – Lyytisen alkuvuodesta ilmestynyt soolosaksofonilevy Machinery on tuolla vaikealla saralla mitä miellyttävin ja moni-ilmeinen kokonaisuus josta puuttuu yhden melodiasoittimen sooloprojekteille ominainen toisto ja laahaus, Pohjola on taitava kappalekokonaisuuksien rakentaja pohjautuivat ne sitten vahvoihin melodioihin tai elektroniikan tukemaan abstraktimpaan soittoon ja Tikkanen on Mopon riveissä osoittanut jäätävää kontrastien hallintaa. Magnetian setissä ei oikein mikään näistä toiminut hyvin.
Pääpaino oli suhteellisen vapaasti vaeltavilla sooloilla, mutta rytmikkäämmät teemat ja kevennykset jäivät parhaiten mieleen. Kontrasteja oli, mutta ne usein jättivät vain kaipaamaan edellistä tunnelmaa. Melko vakavaa avant-gardea lähdettiin tekemään, mutta oli se Eetu-Possun ja Pieru-Nallen seikkailut kuitenkin se setin kohokohta.
Eipä siinä, uusilta muusikonversoilta näin vahva ilmaisunvapauteen panostava ohjelmisto olisi ollut kunnioitettava veto, mutta näin kovilta nimiltä odotukset olivat kuitenkin korkeammalla – ehkä hikinen tunnelma ei ollut ympäristönä paras, ensi vuoden levyä on kuitenkin syytä odottaa innolla.
