Ei varmaankaan syyttä ainakaan modernin nykypäivän jazzin ystävien mielestä. Tänäkin vuonna paikalla ovat kotimaiset, uuden, nuoren sukupolven muusikoista koostuvat kärkiyhtyeet. Ulkomainen tarjonta on ollut huippuluokkaa menneinä vuosina, eikä torstaina alkanut neljän päivän jazzillakka happane ainakaan mitä ennakkoon tiedossa on. Eilen siitä saatiin vahvat ensimmäiset näytöt Pakkahuoneella.
Etnistä hullunhauskaa jazzilottelua
Muutettuaan 1980 Brasiliasta Yhdysvaltoihin Cyro Baptista on ehtinyt olla mukana moninaisissa projekteissa. Hän on soittanut ja levyttänyt lukuisien, hyvin tunnettujen, jazzartistien kanssa, kuten mm.Herbie Hancock ja Cassandra Wilson, tai samaa hullua nerokkuutta omaavan John Zornin kanssa.
Tänä vuonna DownBeat Critics Poll 2011 -äänestyksessä vuoden 2011 perkussionistiksi valittu Baptista valloitti Eurooppaa viime vuonna viimeisimmällä projektikvartetillaan The Banquet of the Spirits. Eilen tätä tanakkaakin tyrneämpää luovaa hulluutta saatiin kuulla Tampereella Pakkahuoneen lavalla. Tai kuten Pakkahuoneen juontajana toiminut Karri “Paleface” Miettinen asian ilmaisi, “illan seuraava esiintyjä varaakin esiin vainojen rytmit, jazzin pyhät ja pahat henget, valmistukaa paranormaalin väliintuloon, illallinen on katettu”
Nyt ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut Baptista tuntui olevan varsinaisen “sekoilija”. Hänen musiikkinsa oli täynnä merkillisyyksiä, kummallisia ja käänteentekeviä yllätyksiä, joita on mukava mutustella pitkään, maistella ja nuoleskella ja lopuksi jäädä ihmettelemään, että tällaistakin musiikillista nautintoa on olemassa. Esitys oli häkellyttävä ennen kuulemattoman tiukkaa ja tymäkkää erikoisöljyllä voideltua musiikillista seikkailua tuntemattomilla takapihoilla. Tätä erikoisefektein ryyditettyä hullunhauskaa musiikkiesitystä oli mukava kuunnella. Baptistan mukana ei pääse tylsistymään, sitä pitää nautiskella, ihmetellä ja mietiskellä pitkään ja hartaasti.
Cyro tuntuu löytävän loputtomasti aina uusia uteliaisuutta herättäviä vaikuttavia rytmihäiriöitä, mitkä avautuvat kuulijalle mielikuvituksellisena abstraktivisuutena. Esityksessä oli sellaisia surrealistisia piirteitä, että sitä voisi luonnehtia jonkinlaiseksi musiikilliseksi lava-akrobatiaksi. Huudot, vihellykset, karjunnat, hyppäykset paikasta toiseen eivät koskaan irtaudu itse jatkuvasta svengaavasta kosketuksesta. Se ei ole tavallista groovaavaa swengiä, vaan jostain muualta sisäisestä illuusiosta tuotettua kuritonta “käämibeatiä”. Esitys eteni hyvällä hirtehishuumorilla, mitä täydensi soittajien ennakkoluuloton tapa esittää yhdistettynä teknillisesti taitavaan soittoon.
Israelilaistaustainen Shanir Ezra Blumenkranz soitti sekä akustista että sähköbassoa, mutta esitti myös muinaisarabialaisella Oud kielisoittimella aivan upean taidokkaan soolon. Tim Keiper heilui “batterin” takana milloin peltipannuilla rumpuja hakaten, milloin symbaaleiden päälle asennettuja kelloja kilkutellen ja tamburiinia tömistäen. Hän soitti myös afrikkalaista kamale ngoni kielisoitinta oivallisesti. Kosketinsoittaja Brian Marsella oli myös täysillä mukana, sormet kävivät eri soittimien näppäimillä tiuhaa tahtia saaden aikaan melkoisen sekamelskan erilaista äänimassaa. Cyron merkilliset soittimet, joita hän on keräillyt ympäri maailmaa ja osittain itse rakentanut, täydensivät luontevasti jännää lavatyöskentelyä.
Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta mielestäni Cyro Baptistan maaninen keitos oli tottavie nautittavaa kuunneltavaa kaikessa sekopäisyydessään, hauskasti hullua. Yhtye sai aikaiseksi ääniä, joita ei ole oikeastaan aikaisemmin kuvitellut olevan olemassa. Babtista sekoitteli maailman rytmejä rajattomasti siirtyen nopeasti ja äkkiarvaamatta aiheesta toiseen, progressiivisen rockin raivoisa rypistys siirtyi hetkessä Pariisin taiteilijapiirien chansonin pariin ja kohta oltiin jo Roomassa mutustelemassa lasagnea ja pizzaa. Kaikesta huolimatta mehukas mukaansatempaava rytmi säilyi kaiken aikaa, se ei kadonnut minnekään. Kuten Cyro itse sanoi, ei hän tiedä onko heidän musiikkinsa jazzia vai ei, mutta onko yleensäkään aihetta luokitella musiikkia. Kaikesta huolimatta The Banquet of the Spirits yhtyeen lavatyöskentely oli hauskan riehakasta rytmimusiikkia, mikä otti yleisön vauhdikkaasti mukaan. Ainakin salista kuuluneista reaktioista päätellen voisi sanoa paikalla olleen kuulijakunnan nauttineen esityksestä täysin siemauksin.
