Saaristokeskuksen auditoriossa soitettiin Korpo Sea Jazzin viimeiset kaksi konserttia lauantai-iltana 30.7. Ensimmäisenä esiintyvänä orkesterina lavalla oli Mikko Pellisen erikseen tätä tilaisuutta varten koollekutsuma kolmikko Trio Dunkel-Sarikoski-Wahl. Mikko valaisi hieman tämän projektin taustoja omassa avauspuheenvuorossaan.
– Kutsuin tämän projektikokoonpanon koolle tarkoituksenani luoda kosketuspintaa saksofonisti-klarinetisti Jimmy Giuffren 1950-luvun lopulla julkaisemien kahden levyn, Western Suite ja Trav’lin’ Light, sisältöjen tulkitsemiseen.
– Ihastuin näiden levyjen musiikilliseen sisältöön kymmenisen vuotta sitten. En ole kuullut niitä soitettavan missään, enkä tiedä onko niitä ylipäätään soitettu missään.
– Ajattelin, että olisi joskus hienoa päästä esittämään tätä musiikkia. Tämä haave tuli mahdolliseksi toteuttaa tämän Korpo Sea Jazzin taiteellisen johtajan pestin myötä. Aluksi ajattelin yksinkertaisesti, että kasataan bändi ja tilataan nuotit internetistä, mutta mitään nuotteja ei ollutkaan saatavilla.
– Siinä kävi sitten niin, että kirjoitin nuotit kuuntelemalla levyjä. Pääasia oli päästä esittämään tätä musiikkia. Tämän lisäksi kirjoitin yksinomaan tätä yhtyettä silmälläpitäen kaksi uutta Jimmy Guiffren musiikin hengessä luotua sävellystä, jotka nyt esitetään tämän konsertin alussa.
Oma mielenkiintonsa tätä kokoonpanoa kohtaan syntyi trion erikoisesta instrumentaatiosta, tenorisaksofoni, pasuuna ja jazzkitara. Vaikka Jimmy Guiffrea pidettiin myöhemmällä urallaan oikeastaan pääasiassa klarinetistina, niin hän oli myös saksofonisti. Guiffrella oli uransa aikana useampia eri instrumentaatioilla muodostettuja pientrioja.
Korppoon esityksessä varioitiin ”kolmosta”, kokoonpanoa, missä samoja soittimia soittivat aikoinaan Guiffre-Brookmeyer-Hall kolmikko. Tämä trio levytti kaksi äänitettä Trav’lin’ Light 1958 ja Western Suite 1960, joista jälkimmäisen sisältö oli etupäässä esityksen runkona.
Esityksen päästyä alkuun sähkökatkos keskeytti konsertin ensimmäisen kappaleen aikana. Sähköjen palauduttua noin 10 minuutin viiveen jälkeen otettiin uusi startti. Siitä eteenpäin homma kulkikin häiriöittä hienon ja erilaisen jazzsoitannan merkeissä. Pelkästään jo se, että varsinainen rytmipari, basso ja rummut, puuttuivat, teki soiton täysin toisenlaiseksi, mihin tavallisesti on totuttu.
Tämä oli 1950-luvun lopulla alkua free-jazzin nousulle pintaan vuosikymmenen vaihtuessa 1960-luvulle. Marginaalisen musiikin ystävänä tämä esitys valloitti ainakin itseni. Nyt ei menty rytmi edellä, vaan kaikki tarmo keskittyi soittimiin ja niiden ulostuottoon ja yhdistelyyn yhdeksi kokonaisuudeksi. Manuel Dunkelin saksofoni, Kasperi Sarikosken pasuuna ja Vilkka Wahlin kitara ainakin löysivät toisensa ja sitä oli mukava kuunnella ja herkutella pienillä yksityiskohdilla.
In the Spirit of Strayhorn
Tämän vuoden Korpo Sea Jazzin viimeisen varsinaisen konsertin soitti Joonas Haavisto Quintet. Viisikossa soittivat Haaviston lisäksi Petri ”Pope” Puolitaival, saksofoni, Mikko Karjalainen, trumpetti, Juho Kivivuori, basso ja Ville Pynssi, rummut. Kvintetti pureutui jazzin historiaan aiheena säveltäjä Billy Strayhornin sävellystuotanto. Yhteistyö hänen ja Duke Ellingtonin kesken poiki yli 200 sävellystä ja sovitusta.
Joonas Haavisto alusti hieman illan ohjelmaa kertoen Strayhornin ja Ellingtonin yhteistyöstä.
– Tämän illan teemana on legendaarinen säveltäjä Billy Strayhorn, joka oli Duke Ellingtonin aisapari vuosia. Heidän yhteistyön tuloksena syntyi kasapäin upeita sävellyksiä. Strayhorn on jäänyt ehkä suurelle yleisölle hieman Ellingtonin varjoon, mutta ainakin jazzmuusikoiden keskuudessa ollaan hyvin tietoisia Strayhornin merkittävästä roolista säveltäjänä Ellingtonin uralla.
– Illan aikana keskitymme hänen sävellyksien tulkitsemiseen uusina sovituksina, joiden tekemiseen ovat osallistuneet kaikki tämän yhtyeen jäsenet.
Konsertti alkoi hieman myöhäisemmän kauden kappaleella Isfahan, mikä ilmestyi vuoden Ellingtonin vuoden 1967 albumilla The Far East Suite. Seuraavaksi kuultu Spring Up oli Haaviston oma tulkinta Strayhornin kirjoittamasta musiikista. Siitä jatkettiin Strayhornin kappaleella, minkä alkuosan ja improvisaatiojakson tulkitsi Petri Puolitaival ja heti sen jälkeen jatkona kuultiin Petrin oma sävellys Ballad. Väliin mahtui reipaspotkuinen ja rytmikäs Upper Manhattan Medical Group, minkä jälkeen Mikko Karjalainen tulkitsi solistina kappaleen Day Dream.
Lopuksi yhtye soitti Duke Ellingtonin orkesterin tunnuskappaleen, jonka nimeä ei paljastettu, mutta Haavisto arveli yleisön sen tunnistavan. Eiköhän se sitten ollut Take the A-train, vaikka en sitä alkuosasta tunnistanut. Teema tuli ehkä myöhemmässä vaiheessa tarkemmin esille, mutta en ollut enää riittävän skarppina neljän päivän ”taistelujen” ja lyhkäisten yöunien pökerryttämänä.
Korppoon tunnelma on ainutkertainen
Käytännössä lähes kaikki konsertit tuli kuunneltua, Houtskarin, Paraisten ja Nauvon ravintola Grännesin konserttia lukuun ottamatta. Kun tähän tiiviiseen 14 konsertin pakettiin ”tulemisineen ja menemisiin” lisätään vielä neljän illan erinomaisten jamisessioiden seuraaminen, niin ”henkitoreissaan” siinä alkaa olla. Jossain välissä pitäisi ehkä ehtiä vähän syödäkin, vaikkei sillä nyt niin suurta merkitystä ole, jos on riittävästi juotavaa (siis vettä). Ei siinä hirveästi jää aikaa raportoida reaaliajassa, jos asiaan haluaa paneutua vähänkin syvällisemmin.
Korpo Sea Jazz oli taas tunnelmaltaan kotoisa, ei mitään turhaa sivujuonnetta ja markkinahumua, vaan keskityttiin itse asiaan, monipuolisen jazzin upeaan sanomaan. Sen huomasi myös soittajien olemuksesta, he tekivät töitä antaumuksella, hyvässä hengessä ja keskittyneesti omaan suoritukseen vahvasti panostaen. Konserteissa tuli hyvin esille nuoren polven soittajien hieno taitotaso ja esittämiskyky. Suomijazz hengittää vahvasti ja on ilmiselvästi hyvää kansainvälistä tasoa tällä hetkellä.
Festivaalin vapaaehtoisvoimin Bosse Mellbergin johdolla toimiva organisaatio teki töitä vahvalla rutiinilla ja kaikki toimi hyvin. Korppooseen on kiva tulla, hieno merellinen ympäristö, ei melua eikä isompia ruuhkia kuin aika-ajoin jonotusta lauttarannoilla. Pikkuitikat vain ovat iltaisin haittana, nytkin Buffalon yöjameissa tuli taas melkoinen määrä paukuroita käsiin ja jalkoihin. Olisi ehkä tarpeellista varautua käyttämään itikkakarkotteita, mutta en ole niihin paremmin turvautunut, joten ei voi kuin syyttää itseään.
Kaikki päättyi Grand Jamsessioon
Lauantain ja koko tämän vuoden Korpo Sea Jazz päättyi taiteellisen johtajan isännöimään suureen Grand Jamsession jamitteluun, mikä alkoi Pellisen keräämällä kokoonpanolla.
Ensimmäisessä vaiheessa Pellisen lisäksi lavalla olivat ainakin ahkerasti kaikissa jameissa antaumuksella ja hyvällä energialla puhaltanut Manuel Dunkel, Joonas Haavisto, Kasperi Sarikoski ja Felix Holmberg.
Nyt kun henki vielä pihisee oikein hyvin, niin ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja ja seuraavaksi Laitilaan, missä Jazzkukko käynnistyy ylihuomenna torstaina yhdellä ilmaisella torikonsertilla.
Korpo Sea Jazz 2016, lauantai 30.7.2016
Kopoström, Saaristokeskus, auditorio
19.00 Trio Dunkel-Sarikoski-Wahl
(Manuel Dunkel: saksofoni, Kasperi Sarikoski: pasuuna, Vilkka Wahl: kitara)
21.00 Joonas Haavisto Quintet
(Joonas Haavisto: piano, Pope Puolitaival: saksofoni, Mikko Karjalainen: trumpetti, Juho Kivivuori: basso, Ville Pynssi: rummut)
22.30 Grand Jamsession: Host Mikko Pellinen
