Baltic Jazzin lauantai-illan kruunasi Verstaan kolmibändinen konsertti 8.7., jolloin maapohja hallin sepelijyväset etsivät tiukempää kosketusta toisiinsa.
Ensimmäisenä ison ja persoonallisen esiintymispaikan lavan valloitti Marian Petrescu, joka trioineen piiskasi rytmisykettä paikallaolijoihin yhdessä ruotsalaisen kitaristi Andreas Petterssonin kanssa. Ja hyvin piiskasi, sillä viime mainittu osoittautui oivaksi kuusikielisen komentajaksi, joka on saanut mm. Lars Gullin palkinnon 2015.
Hänet ”löysi” aikoinaan legendaarinen venttiilipasunisti Lars Lystedt ja Andreas kiinnitettiin 1990 -luvun alussa Visby Big Bandiin, jossa tutustiui Putte Wickmaniin. Siitäpä sitten ura urkeni, ensin ruotsalaisten huippumuusikoiden kanssa ja sittemmin Euroopassa mm. Ed Thigpenin kanssa.
Ja komeasti Petterssonin soitto kulkikin ja väkevä rytminen ote kietoi kuulijansa tiukasti pauloihinsa. Yhtälailla olipa kyseessä hidas balladi tai sittem kiivas rytmipommi, kaikki toimi erinomasella tasolla.
Tuo äyteliäisen massiivinen soitto sai tukevaa vastakaikua Marian Petrescun loistokkaasta mustavalkioiden käsittelystä. Hänen sormiensa kosketus oli ihastuttavaa, niin hempeissä kuin kovissakin rooleissa. Maailmanluokan pelimanni…
Kun komppipari Mihai Petrescu bassoineen ja rumpali Rabbe Hjelt yltyivät täydellä voimalla mukaan, oli Verstaan tunnelma kattotuolien tasolla.
Todella aistikkaan hieno ja musiikillisesti antoisa avaus illalle…
Hitonmoinen Hiittinen All Stars
Illan toisena kokoonpanona lavan täytti kovan sarjan kopla, kun Antti Sarpila johdatti lavalle Hiitinen All Starsin. Tuo tähtisikermä piti sisällään Sarpilan itsensä lisäksi pianisti-pasunisti Ulf Johansson Werren, saksofonisti Pekka Toivasen, saksofonisti-klarinetisti Pentti Lasasen, basisti Pentti Mutikaisen ja rumpali Keith Hallin. Kaiken tämän kruunasi intensiivinen laulajatar Minna Lasanen.
Ja musiikillinen meno ja meininki täpsähti heti tappiin ja meno oli koko setin lävitse hienoa kuultavaa. Niin voimalla neljän puhaltajan kuin yksittäisissä soolotteluissa. Yleisön tahtijalat tallasivat tahtomattaankin Verstaan sepelikkoa.
Kun homman osaa, niin sen todellakin osaa… unohtamatta soiton sielua. Vanhat, tutut sävellykset kulkivat lutjakkaasti, saaden jonkinverran uutta ehostusta olomuotoonsa… aistikkaan hallitusti.
Loppuvuodesta 80 vuotta täyttävä basisti Mutikainen oli terhakkaassa iskussa ja kertoi pitävänsä fysiikkaansa yllä porrasliikunnan myötä… siis satojen porrasten nousulla päivittäin. Ja kyllä paksukieli soikin entiseen malliin.
Kuopioon ”jumittunut” Toivanen puolestaan kutsui lokakuun alussa yhtyeensä konserttiin kalakukkokaupunkiin King Crowniin.
Setti oli täyteliäinen vanhemman jazzin kavalkaadi, jonka yleisö palkitsi raikuvin suosionosoituksin.
Perhepolitiikkaa
Illan päätti etelä-ruotsalainen, legendaariseen maineeseen nousut Carling Family, perhe, joka aloitti kiertämään yhtyeenä jo 1982. Vuosien saatossa sukupolvi on hieman vaihtunut, mutta New Orleans- jazz ja jazzin alkukymmenten legendaarinen musiikki raikuu hulvattoman soljuvasti edelleen.
Bändin riemukkaana ja energisenä keulakuvana toimii Gunhild, joka alunperin soitti kokoonpanossa pasuunaa, mutta nyt taipuvat sen lisäksi yhtälailla trumpetti, basso, rummut, piano… ties mikä ja tietysti myös laulu. Todellinen Duracell-mimmi.
Paljettia, kimallusta, veikeitä asuja ja show’ta… sitä riitti roppakaupalla yhteisön esityksessä. Soittopaikat ja soittimet vaihtoivat paikkaa, NO-marssi yleisön keskuudessa ja hillittömyys kaikessa… siinä kokoonpanon esityksen punainen lanka.
Ja yhtä hulluttelua oli bändin kanssa festivaalimakkarajonossa ja niiden nautinnoissa edellisellä tauolla Verstaan pihalla… toivottavasti Ulf muistaa, että korv on suomeksi… mak – ka – ra…
Niin tai näin todella kovan luokan perhe, jonka musisointi oli riemukkaan menevää ja esiityminen riehakkaan mukaansa tempaavaa. Huima lopetus monitahokkaalle lauantaipäivälle.
