Uudet tuulet ovat puhaltaneet viime vuosina brittiläisessä musiikkikentässä varsin vahvasti ja uusi sukupolvi on astunut myös jazzin saralle, ei niinkään perinteiseen tyyliin, vaan Karibian rytmeihin, elektroniikkaan ja hip-hop-vaikutteiseen kulttuurin tukeutuen. Tänä päivänä eletään kautta, missä jazz ja hip-hop ovat alkaneet sulautua toisiinsa myös instrumentaalimusiikin puolella, ilman räppäyksen lauluosuutta. Omalla tavallaan siitä on alkanut syntyä mielenkiintoa herättävää jatsillista suuntaa.
Tällaista yhdistelmää voitiin todistaa perjantai-iltapäivällä Lokkilavalla, kun esiintymässä kävi Lontoossa syntynyt tuottaja, pianisti, multi-instrumentalisti ja voisiko sanoa entinen räppäri, Alfa Mist, joka tunnetaankin uusimpien levytystensä Antiphon (2017) ja huhtikuun lopulla 2019 ilmestyneen Structuralism -äänitteen kautta paremminkin kosketinsoittajana.
Lontoosta on kehittynyt tämän suuntauksen kautta uusien lahjakkaiden muusikoiden keskuskaupunki. Tähän sarjaan voidaan laskea Alfa Mistin lisäksi mm. Shabaka Hutchings, joka esiintyi Tampereella (2014) ja Porissa (2017), Yazz Ahmed (2018) ja myöhemmin Lokkilavalla ensi esiintymisen Suomessa tekevä saksofonisti Nubya Garcia.
Syvälle hip-hopin syövereihin uppoutunut Alfa Mist aloitti 17-vuotiaana itsenäisesti opetella soittamaan ensin pianoa, kun hän totesi jazzin, maailmanmusiikin ja elokuvien soundtrackien alkavan kiinnostaa yhä enemmän omassa tuottajan työssään.
Nykyään hänen musiikissaan jylläävät vahva melankolinen tunnelmallisuus ja elokuvallisuus mihin yhdistyvät jazzin, hiphopin ja soulin loogiset ja abstraktit ajattelumallit.
Yhdistämällä jazz-sävellyksen live-instrumentointiin ja siihen rytmikkäästi sykkivän iskutaajuuden Alfa Mist tuntuu löytäneen oman musiikillisen visionsa ja paikkansa Lontoon orastavassa jazzkentässä.
”Olen halunnut tuoda esille sellaisen projektin, mikä todella näyttää ja kuulosta rehellisesti omalta itseltäni. Ympäristötekijät ovat vaikuttaneet tekemiseeni. Rakenteellisesti olen kuka olen, sille ei voi mitään, mutta kasvatukseni on muotoillut minua tavalla, mikä on vaikeuttanut kommunikointitaitoja. Nyt minun pitää löytää tapa oppia kommunikoimaan” on Alfa Mist kertonut omasta itsestään.
Hän kaiveli edelleen muitakin musiikin tyylejä välillä, mutta totesi omakohtaisesti jazzin olevan se oikea suunta. Alfan ryhmä soitti ilmeisesti suurin piirtein vakiokokoonpanossaan, Jamie Leeming, kitara, John Woodham, trumpetti, Kaya Thomas-Dyke, sähköbasso ja laulu, rumpaliksi oli ilmoitettu Peter Hill, mutta paikalla oli ilmeisesti joku muu, jonka nimeä en saanut selväksi, Harry jotain.
Tämä on ainainen ongelma selvittää kokoonpanoja, jos nimiä ei tunne etukäteen tai ei ole täsmällisiä line-up tietoja olemassa. Ulkolaisista nimistä on vaikea päästä selville kuulutusten perusteella. Valitettavasti penkominen vie paljon aikaa ja sitä ei käytännössä ole olemassa.
Jotenkin olen alkanut todeta, etteivät ajatukset kulje joidenkin artistien etukäteistietojen kanssa lainkaan yhteen. Näin kävi osin myös Alfa Mistin kohdalla.
En oikein saanut minkäänlaista otetta Alfan esityksestä. Jos yhtyettä pidetään jazzorientoituneena, niin tässä mielessä yhtyeen pelastaisi ainoastaan trumpetisti John Woodham. Hänen soitossaan oli selväpiirteisyyttä, mikä kelpaisi jazzin suuntaan. Tosin hänenkin soittonsa oli aika tiukassa karsinassa.
Kokonaisuutenaan ainakin setin alku kulki hyvin monotonisessa fiiliksessä. Sitä en tiedä, mitä loppupuolella tapahtui, sillä en tainnut kuunnella kuin kaksi ensimmäistä kappaletta, jotka olivat kyllä melko pitkiä. Aloituksena ilmeisesti soitettiin kappale Error edelliseltä Antiphon -albumilta.
Se alkoi Alfan olemattoman tasaisena flegmaattisena hiipimisenä, hänen harhaillessa näppäimistöllä kuin aloitteleva ensikertalainen kokeilija mitäänsanomattoman värittömästi ja laiskan pulskeasti.Sama tasainen kiertokulku tuntui siirtyvän kappaleesta seuraavaan, mikä oli kaiketi uudelta Structuralism äänitteeltä Naiyti, jos juonnosta mitään ymmärsin. Siinä oli parasta antia John Woodhamin trumpetin soitto.
Hän erottui joukkueen avainpelaajaksi ansiokkaiden soolojen kehikossa. Yhteispeli sujui myös hyvin kitaristi Jamie Leemingin kanssa heidän soittaessa yhdessä ja vuorotellessa solisteina.
Pehmeä seesteisyys alkoi vähän jo loppua kohden puuduttaa. Alfan siirryttyä soittamaan pianoa, saatiin hieman muutosta aikaan räväkämpään suuntaan. Kaikesta huolimatta eteen ei tuntunut löytyvän ollenkaan hiomatonta pintaa, millä olisi saatu jotain muodonmuutosta aikaiseksi. Mitäänsanomaton hillitty kiihkoton rauhallisuus tuntui siltä kuin olisi vietetty kiireetöntä koti-iltaa parin viinilasin kera tyhjänpäiväisiä tosi-tv sarjoja tuijotellen. Näiden parin kappaleen perusteella ei oikein voi todeta muuta kuin, että tylsää oli.
Pori Jazz 2019, Lokkilava perjantaina 19.7.2019
16:30 Alta Mist (Alfa Sekitoleko aka Alfa Mist – kosketinsoittimet, Fender-Rhodes, Jamie Leeming – kitara, John Woodham – trumpetti, Kaya Thomas-Dyke – basso ja laulu, Harry Cobeman?? – rummut)
