Jazzahead, Bremen, Saksa 27.–30.4.2023.
Jazzahead on johtava jazzin ammattilaistapahtuma. Kolmepäiväinen showcase-festivaali ja -konferenssi järjestettiin Pohjois-Saksan Bremenissä huhtikuun lopulla jo 17. kerran. Uutta oli se, että valokeilaan astui isäntämaa Saksa.
Ohjelmassa oli vuorostaan sekoitettu tutut alueelliset kategoriat. Sen johdosta eri puolilta planeettaa tulleet yhtyeet esiintyivät festivaalinomaisessa vapaassa järjestyksessä omien maantieteellisten nimikkoslottien sijaan. Kaikkiaan 36 kokoonpanoa oli listattu viralliseen showcase-ohjelmaan.
Lisäksi tänä vuonna ohjelma vetovastuu siirtyi tapahtumassa alusta saakka vaikuttaneilta ohjelmapäälliköiltä Uli Beckerhoff ja Peter Schulze nuoremmalle polvelle. Ensi vuoden Jazzaheadin sisällön kokoaa hampurilainen monitoimimies Götz Bühler tapahtuma-ankkuri Sybille Kornitschkyn kanssa.
Showcase-ohjelmassa Suomea edusti Jussi Reijonen. Oudisti-kitaristi esitteli täydelle 7.1-messuhallille uuden levynsä Three Seconds | Kolme Toista materiaalia kokoonpanollaan, jossa soittaa muusikoita Palestiinasta Japaniin ja Yhdysvalloista Irakiin.
Lisäksi meikäläisistä konsertoivat perjantain klubi-illan tapahtumamaratonissa Quartet Ajaton ja Teemu Kekkonen Trio. Suomalaismuusikoita ja muita jazzin kotimaisia vaikuttajia osallistui lisäksi messutapahtumaan iso joukko Mikko Innasesta Joakim Berghälliin ja levy-yhtiöväestä eri tausta- ja tukiorganisaatioihin.
Yhtä näkyvällä kattauksella Jazzaheadiin osallistui veljeskansoista Viro, mukana jazzin organisaatioväen lisäksi muun muassa kitaristi Jaak Sooäär ja pianisti Kirke Karja, jonka triokokoonpano soitti showcase-valikoimassa.
Kokoontuminen toi Pohjois-Saksan Bremeniin kaikkiaan noin 2800 jazzin ammattilaista muusikoista konserttijärjestäjiin, festivaalipromoottoreista agentteihin sekä toimittajista erilaisiin alaan linkittyen muihin toimijoihin – mukaan lukien levy-yhtiöt, jakelijat, instrumenttivalmistajat, äänitysstudiot ja vinyylilevyprässäämöt. Kaukaisimmat muusikko- ja ammattilaisvieraat saapuivat Bremeniin Japanista, Indonesiasta, Australiasta, Brasiliasta ja Kanadasta. Kaikkiaan tulijoita oli 51 maasta. Aktiivisena festivaalimaana nopeasti profiloituva Kreikka osallistui Jazzaheadiin ensimmäistä kertaa Romanian ja Chilen tavoin.
Vuonna 2006 käynnistetyn Jazzaheadin ydintä ovat konsertit, joiden esiintyjiä voi tavata matalalla hierarkialla soittajaisten ohessa messuilla. Osa paikalle saapuneista muusikoista soittaa näytteitä vain messuosastolla. Näin vaikkapa Die Drahtzieher. Ravensburgin trio esitti omassa kulmauksessaan letkeää mustalaisjazzia, jossa Django Reinhardtin musiikki yhdistetään uusiin vaikutteisiin mutta niin että saundi säilyy aidon patinoituneena.
Jazzaheadiin sisältyy niin ikään konferenssi. Sen tämänvuotiset pääteemat olivat konserttitoiminnan kestävä kehitys, monimuotoisuus, avoimmuus ja tasa-arvo lavalla ja sen takana sekä menestyminen alati digitaalisemmassa maailmassa.
Kiinnostava vieras oli myös Jason Miles, joka kertoi mittavasta muusikon ja tuottajan urastaan Götz Bühlerin ohjaamana. Samalla hän markkinoi kirjaansa The Extraordinary Journey of Jason Miles – A Musical Biography, joka vie historiallisiin kohtaamisiin muun muassa trumpetisti Miles Davisin ja soul-laulaja Luther Vandrossin kanssa.
Tarinatuokio ulottui muusikko-tuottajan kasvuvuosista New Yorkissa hänen muuttoonsa Portugaliin viime vuonna. Davisia hän imitoi käheällä fraseerauksella, kuten muistellessaan kohtaamista, jossa he katsoivat urheilua trumpetistin kotisohvalla kylpytakeissaan popsien popcornia, jota Davis oli paahtanut. Jason myös soitti Nord Stage 3 -sormiolla näytteitä eri aikojen inspiroijiaan, kuten Joe Zawinulia.
Uusia tuulia
Jazzaheadin avajaisten kärkenä oli vetovastuun siirtyminen uudelle sukupolvelle. Götz Bühler (s. 1968) astuu isoihin saappaisiin Jazzaheadin ohjelmapäällikkönä. Bühlerille luovuttivat soihdun kannettavaksi Jazzaheadin pitkäaikaiset taiteelliset johtajat Uli Beckerhoff (s. 1947) ja Peter Schulze (1947).
Tilaisuudessa soittivat Till Brönner ja Dieter Ilg, saksalaisen jazzin suurlähettiläät maailmalla ja instrumenttiensa tunnetut vaikuttajat. Trumpetisti ja kontrabasisti noudattivat työnäytteidensä metodiikassa vähän on paljon -periaatetta.
Lähtölaukausta juhlisti myös tuore trio. Rumpali Silvan Strauß ja kitaristi Alex Eckert saivat rinnalleen kontrabasisti Lisa Wulffin. Kolmikon esiintyminen linkitti huomisen tuulahdukset vankkaan perinteen kivijalkaan instrumentaatiosta muotokieleen.
Esiintyjien ja muun sisällön vallinnassa Jazzaheadin ohjelmapäälliköitä on avustanut raati. Sen jäseniksi on kutsuttu muun muassa festivaalien promoottoreita ja muita asiantuntijoita, joilla on vahva tuntuma jazzin kenttään ja vallitseviin tuulahduksiin. Järjestäjien ja raadin yhteistyö on ollut oleellinen työkalu tapahtuman ajankohtaisuuden säilyttämisessä.
Todellinen uusi tuulahdus oli Jussi Reijosen nonetin Three Seconds | Kolme Toista. Albumi (Challenge Records, 2022) oli viime vuoden huippuja ja oli kiehtovaa kuulla, miten sen moniulotteinen musiikki soi livenä kansainväliselle yleisölle. Mykistävän hienosti ja samalla vahvan emotionaalisesti.
Näyttökonsertti täytti Jazzaheadin ison 7.1-salin lähes viimeistä istuinta myöten. Monista muista showcase-keikoista poiketen ammattilaisyleisö seurasi valtaosin koko esityksen loppuun. Palaute oli sen mukaista – aplodit konsertin jälkeen olivat vilpittömän innokkaat.
Kunnianhimoinen sävelteos hengitti omillaan. Ennen Yhdysvalloissa opiskeluaan ja Amsterdamiin asettumista Reijonen varttui Suomen Lapin lisäksi Jordanissa, Tansanissa, Omanissa ja Libanonissa, mikä korostui ansaitusti sävelteoksen tematiikassa ja sointimaailmassa. Tunnelmaa vahvisti monietninen yhtye kunkin muusikon erikoisosaamisineen. Etenkin jouset ja mikrotonaalinen piano saivat ansaitusti tilaa äänikuvassa.
Reijosen monikulttuurinen konsepti voimaantuu paitsi erilaisten musiikillisten maailmojen kohtaamisesta, myös dynamiikasta, jolla materiaali on jäsennetty estradille. Tilantuntu, tauot sekä tempovaihtelut kasvattivat esityksen intensiteettiä, kun paikoin hidastettiin lentosta larghissimoon. Reijosen oud ja kitarat soivat tasapainoisena osana kollektiivista ilottelua kuin leijuen äänikudelman sieluna.
Three Seconds | Kolme Toista -projektin rouhean muhkea kerroksellisuus sekä ajatuksia herättävä yhteisöllisyys ovat soonisesti tämän hetken parasta ison yhtyeen saundia. Se kutsuu mukaan jakamaan spirituaalinen matka yhdessä eikä sulje ketään pois. Se on ohittamattoman tärkeä kannanotto jyrkkenevien jakolinjojen, autoritäärisyyden ja kansainvälisten sopimusten polkemisen leimaamassa ajassamme.
Saksan näyttöjä
Kaikkiaan 428 muusikkoa osallistui Jazzahedin soittajaisiin. Tämänvuotinen teemamaa Saksa loisti ansaitusti nimikko-ohjelmakokonaisuudessaan. Yhtyeiden skaala ulottui isoista orkestereista trioihin, musiikin rakennusaineisiin taas sisältyi kaikkea klassisista vivahteista punkiin.
Ensin mainituista kategorioista kiinnostava esimerkki oli 12-jäseninen Andromeda Mega Express Orchestra (AMEO). Se oli samalla tämänvuotisen Jazzaheadin ensimmäinen showcase-konsertoija.
Multi-instrumentalisti-säveltäjä Daniel Glatzelin johdolla yhtye venyi juurevasta bigband-saundista klassisiin irtiottoihin ladaten sointiinsa tiheää kudelmaa ja intensiivistä hyökyä. Harppu helmeili äänikuvassa eloisasti kuin kesäinen puro, kitarariffittely taas generoi sointiin svengiä. Sormiot täydensivät palettia sähköisin pulssein. Vakuuttava näyttö berliiniläisryhmältä, joka on kolunnut kiertueillaan jo 20 maata neljällä mantereella ja työskennellyt muun muassa Hermeto Pascoalin ja Anthony Braxtonin kanssa.
Mother on kreikkalaiseen perheeseen Frankfurtissa syntyneen Athina Kontoun sooninen laboratorio. Basisti yhdistää siinä omia juuriaan perinteiseen pianokvartettisaundiin omaperäisesti.
Helleeniset vivahteet tuovat ilmaisuun kiehtovaa temperamenttia, jollainen on verraten harvinaista akustisessa jazzissa, jopa modernissa viitekehyksessä. Lisää kaukaisia tuulahduksia ammennettiin niin Balkanilta kuin Armeniasta. Mynssiä sointimatkailuun latasi Kontoun tymäkkä alarekisteri, jota basisti möyhensi vielä maanläheisemmäksi jousella.
Gina Schwarz johdatti kuuntelijan vuorostaan Nick Draken maailmaan. Suoran coveroinnin sijaan basisti-säveltäjä-yhtyeenjohtaja ja Multiphonics 8 -yhtye avasi nuorena kuolleen brittiläisen folk-laulunikkarin teosten mielenmaisemaa. Nonetin musiikki purkautui eteeriseksi luotaukseksi, mikä jo sinällään kertoi Schwarzin tuntevan asiansa.
Viisijäseninen puhallinsektio huiluineen nousi tulkinnoissa keskiöön moodin luojana. Kokoonpanon soinnista tunnisti myös käärmeenlumoojan hypnoottisia spiraaleja, jotka kuljettivat toisiin, lempeämpiin aikoihin ja tiloihin. Eheydessään, latauksessaan ja viimeistelyssään Jazzaheadin parhaita ohjelmakokonaisuuksia, ehdottomasti.
Rajoja ylittivät myös pianisti Wolfert Brederoden konstellaatio, Lucia Cadotschin ja Wanja Slavinin projekti ja Malstrom.
Pianisti Wolfert Brederoden, Matangi Quartetin ja rumpali Joost Lijbaartin sekstetti yhdisti jazzin muotokielen klassisiin elementteihin. Hollantilaisten elegantti äänikuva koostui Brederoden pianismista, jousikvartetin puisesta lämmöstä ja Joost Lijbaartin räjähtelevän rumpaloinnin purkauksista.
Lopputulos? Ajatonta ja hetkittäin meditatiivista sävelilmaisua.
LIUN + The Science Fiction Orchestra on yhtä kuin vokalisti Lucia Cadotschin ja saksofonisti-säveltäjä Wanja Slavinin kokeellinen projekti. Eksperimentointi ulottuu ihmisäänen käytöstä orkesterin instrumentaatioon ja käytetyihin tekstuureihin.
Vahvimman säväyksen tuotti Cadotschin mattainen, emootioin ladattu fraseeraus sähköisiä ja akustisia elementtejä puhkussaan törmäyttäneen tentetin keulilla.
Malstrom tykitti punkjazzia ilkeällä kierteellä. Pitelemätön energia kanavoitiin sähkökitaran, saksofonin ja rumpujen triumfiksi, joka tiukkui salamatempoja, nopeita käänteitä ja aidon makuista vaaran tuntua.
Samalla läsnäolo vaikutti kompromissittomalta. Todellinen tehotrio, mistä kertoo matkan varrella triolle kertyneiden palkintojenkin suma.
Kansainvälisiä vieraita
Jazzaheadin kansainväliset kiinnitykset veivät musiikillaan elämysrikkaalle maailmanympärimatkalle, jossa rikkaat sointipaletit summautuivat tyylillis-metodologisiin irtiottoihin.
Koillis-Brasilian Recifestä ponnistava Amaro Freitas on noussut maineeseen pianon roolin haastajana. Työskentelyssä korostuu instrumentin lyömäsoitinominaisuus. Lavalla se näkyi pianon kannen alla tapahtuvana raplaamisena. Lisäksi Freitas hyödynsi musiikissaan omaa ääntään sekä erilaisia etnisiä lyömäsoittimia ja pillejä. Preparoidun pianon avarrus eksoottisilla lisukkeilla tuotti tuoreenkuuloisen sointispektrin.
Freitas hallitsi myös perinteisen soittamisen. Nopeasorminen rekonstruktio kuultiin vaikkapa John Coltranen Giant Stepsistä. Paikoin taas pianisti moukaroi romuluista kubismia, jossa vilisi tunnistettavia juonteita Parkerista Monkiin. Tulkintansa pianisti ujutti aina afrobrasilialaiseen kontekstiin, joka muutenkin hallitsi kokonaisvaltaisesti hänen äänikuvaansa. Ei mitään kohteliasta turistijazzia eksoottisten kohteiden kiertäjille, saati loungea tai easylisteningiä. Hyvä niin.
La Litanie des Cimes (The Litany of the Peaks) on pariisilaistrio. Viulisti Clément Janinet perusti sen vuonna 2019 klarinetisti Élodie Pasquier’n ja sellisti Bruno Ducret’n kanssa.
Jousisoitinten ja puupuhallinten resonanssit väreilivät orgaanisesti, kun kolmikko rakensi musiikkinsa verkkaisen estetiikan ja harmonisten sointiratkaisujen varaan. Kontrasteja kehitettiin kaunislentoisilla puhallinmelodioilla, joita pohjustettiin jousi-instrumenttien mehiläispesämäisellä bordunalla. Esitys tuntuikin laskevan kuuntelijan sisäistä tempoa rauhoittavasti. Musiikkiin voi perehtyä syyskuussa julkaistavalla upealla albumilla Clément Janinet & La Litanie des Cimes: Woodlands (BMC).
Mishko M’ba on basisti, joka operoi synnyinmaansa Ranskan lisäksi Réunionin saarella Afrikan itärannikolla ja Intiassa. Muun muassa Ray Charlesin ja Khaledin kanssa työskennellyt veteraani mukautuu musiikissaan moneen. Avausillan kiinnostavinta musiikkia hän loi triomuodostelmassa pianisti Jérôme Vaccarin ja rumpali Arjuna Mariapinin kanssa.
M’ban virtuoottinen sähköbasson käsittely perustui dynamiikkaan ja erilaisten tekniikkojen hallintaan sekä tyylitajuun sovittaa soittonsa kulloiseenkin tilanteeseen. Tulokulma oli värikkään maailmanmusiikillinen, mitä tuki sekin, että rumpali tarttui välillä tabloihin.
Karja / Renard / Wandinger on maailmalla ahkerasti keikkailevan virolaispianisti Kirke Karjan työyhteisöistä tämän hetken kysytyin. Syyn ymmärtää lavalla. Trion yhteinen ulosanti ryöppyää ja velloo näennäisesti vapaapudotuksen logiikalla.
Luonnonvoiman omainen pyörre on kuitenkin perinteisen freen sijaan matemaattisen tarkkaa ja piinallisen kurinalaisesti organisoitua materiaalia. Trio vertautuukin vaikkapa The Battlesin kaltaisiin kokeellisiin voimavirtayhtyeisiin. Kirken pianismi kirkastuu yhteistyössä, jossa ranskalaisbasisti Etienne Renard ja saksalaisrumpali Ludwig Wandinger ovat päällikön kanssa tasaväkisen tärkeitä komponentteja. Kolmikko kehittyy harppauksin mutta oleellinen on taltioitu esikoislevylle The Wrong Needle (2022).
NoSax NoClar on ranskalainen saksofoni-klarinettiduo. Bastien Weeger (altto- ja sopraanosaksofoni, klarinetit) ja Julien Stella (klarinetit) ovat soittaneet yhdessä viisi vuotta. Yhteys kuului intuitiivisen tarkassa yhteistyössä. Paletti ulottui instrumenttien tyyppisoinneista ney-huokailuun ja edelleen perkussiiviseen tykitykseen, jossa suukappaleiden poksauttelu ja muut epätavallisemmat puupuhallinäänet kohottivat duon flown sykettä.
Ilmankos, tunnetaanhan Stella kotimaassaan myös beatbox-lahjakkuutena, Weeger taas on valmistunut Pariisin konservatoriosta, maan huippumusiikkikoulusta Conservatoire National Supérieur de Musique et de Danse de Paris.
Jotain aivan muuta edusti unkarilaisduo Mozes & Kaltenecker. Laulaja-lauluntekijä Tamara Mózes ja sormiomies-säveltäjä Zsolt Kaltenecker ovat tehneet musiikkia yhdessä vuodesta 2017. Mozes & Kaltenecker -kaksikon olemus on tallennettu esikoisalbumille Futurized, jonka julkaisi syksyllä 2022 maineikas budapestilaisyhtiö BMC Records.
Kokeellinen ääniaaltojen luotaus tuotti yllättäviä vokalistin sekä elektroniikan ja sormioiden sointiyhdistelmiä. Ennakkoluuloton kokeellisuus ja rohkea riskinotto loivat omanlaisensa äänimaailman. Eksperimentoinnin uljainta muotoa edusti materiaali, jossa Kalteneckerin rouhea konejyystö nosti Mózesin heittäytyvän seireeniresitoinnin siivilleen.
Havannassa syntynyt Ana Carla Maza sai varhain piano-oppia Miriam Valdésilta, Chucho Valdésin sisarelta. Sittemmin Maza on muuttanut Ranskan kautta Barcelonaan, joka on hänen nykyinen kotikaupunkinsa. Sellisti-laulaja ammentaa musiikkinsa laajasti eteläamerikkalaisesta ja karibialaisesta perinteestä, jota hän täydentää klassisin vivahtein. Sen myötä ilmaisussa kipinöivät muun muassa kuubalainen son, samba, rumba, bossa nova, tango, jazz ja chanson. Bremenissä ohjelmaan kuului myös kunnianosoitus Astor Piazzollalle.
Bändin ulosanti oli sähköistävän sähäkkä. Sellisti toi mieleen paitsi modernin chansonin supertähden Zazin, myös La Dame Blanchen (Yaité Ramos-Rodriguez), joka on luonut itselleen tavaramerkin räiskyvästä lavashowsta ja kuubalaisen perinnemusiikin uudistamisesta. Hänkin on juuriltaan kuubatar mutta asuu nykyään Pariisissa. Veri velvoittaa: lavalla ja sen ulkopuolella Maza näyttäytyi räiskyvänä persoonana, joka levitti ympärilleen positiivista energiaa.
Kuubalaispianisti Harold López-Nussa Torresin kvartetti soitti puolestaan letkeää lattarijazzia. Jo 2000-luvun alusta uraansa rakentaneen muusikko-säveltäjän rinnalla rumpaloi liiderin veli Ruy Adrian López-Nussa.
Bändin tähteä on osaltaan kirkastanut sveitsiläissyntyinen, sittemmin New Yorkiin asettunut huuliharpisti Grégoire Maret. Kokonaisuus kallistui enemmän amerikkalaistyyppiseen hyvään meininkiin ja huolettomaan moodiin kuin riskeeraamaan mitään edellä mainituista vaikkapa aina hasardilla muodosta karkaamisella tai täysin yllättävällä särmällä.
Xênia França tarjoili uusinta bahialaista saundia, jossa afrobrasilialainen perinne summautui moderneihin pop- ja r&b-vaikutteisiin. Esiintymiseen ja tanssiin toi varmuutta solistin tausta esimerkiksi Chanelin mallina.
Brasilialaisen laulaja-lyömäsoittajan rakentama teoskokonaisuus asemoitui lempeästi keinuvaksi virtaukseksi, jossa tekstuurien kuohkeus ja harmoninen sopusointi korostuivat.
Vahvaa naisosaamista edusti myös Amalia Umeda Quartet. Amalia Umeda Obrębowska on puolalaisviulisti, joka koluaa parhaillaan keskeisiä eurooppalaisia konserttiestradeja. Esikuvia instrumentin valinnassa ri ittää kotimaassa Michał Urbaniakista Adam Bałdychiin.
Soitto oli kauttaaltaan impulsiivista. Ryöpsähtely toi settiin myönteistä yllätyksellisyyttä ja ennalta-arvaamattomuutta. Kvartetin komppi svengasi mallikkaasti traditionaalisella piano-basso-rummut-muodostelmalla.
Ajankohtaiset tilausteokset
Isäntämaa Saksa oli kutsunut mukaan neljä kumppania ylirajaisiin yhteistyöprojekteihin. Sen myötä paikallisten yhtyeiden näyttökeikkojen lisäksi saksalaisilta muusikko-säveltäjiltä oli tilattu neljä teosta, joihin osallistui muusikoita sekä naapurimaista Ranskasta, Itävallasta, Hollannista että Yhdysvalloista.
Daniel Erdmannin uuden yhtyeen Thérapie de Couple, pariterapia, oli ohjelmasegmentin säväyttävin veto ja Jazzaheadin ehkä isoin Tapaus. Musiikki levitti saliin hyvää tuulta ja vaikka konsertti päättyi reilusti seuraavan päivän puolella, olo oli virkistynyt keikan jälkeen. Nyt tuli kuultua jotain todella innostavaa!
Ennen konserttia saksofonisti-säveltäjä kertoi inspiroituneensa toimeksiannosta niin, että halusi etsiä uusia yhdistäviä tekijöitä kahden kotimaansa Saksan ja Ranskan arkitodellisuudesta. Saksalais-ranskalainen kokoonpano tutki materiaalia kollektiivisena haasteena ja soitti kenraaliharjoituksen naapurimaan Rheimsissa vain viikkoa ennen Bremenin kantaesitystä.
Jazzaheadissa koplan musiikki vetosi niin sisällöllään kuin esillepanolla. Keikka velloi rennosti, jopa siinä määrin että juonnoista, teosnimistä ja soitosta puski spontaaniuden vaikutelma ikäänkuin musiikki syntyisi tässä ja nyt, vaikka lapuista vedettiinkin. Hauskan leikkisiä sävelrakennelmia olivat vaikkapa Fatal Attraction, I Wanna Hold Your Hand François sekä luomus, joka viittasi ranskalaiseen koomikkoon ja näyttelijään Louis de Funèsiin. Dynamiikkaa iltaan toi tekstuurien vaihtelu vaikkapa niin, että kuulokuva luotiin yhtäällä sello, viulu ja jousella soitettu kontrabasso keulilla.
Kokoonpano oli harvinaisen tasavahva yhdistelmä konkareita ja uusia kasvoja. Erdmannin tenorisaksofonin rinnalla kuultiin viulisti Théo Ceccaldia, sellisti Vincent Courtois’ta, klarinetisti Hélène Duret’a, kontrabasisti Robert Lucaciuta ja rumpali Eva Klesseä. Lavalla ryhmästä välittyi paitsi koheesion tuntu, myös soittamisen ilo, joka tarttui kuuntelijaan.
Tilausteoksensa esittivät myös Ingrid Laubrock, Kalnein & Helling Unit ja Felix Schlarmann. Laubrockin saksalais-amerikkalaisella ryhmällä toteutettu Lilith tutki tarinaa ensimmäisestä Aatamin vaimosta, joka ei alistunut miehensä kylkiluuksi ja karkotettiin paratiisista jotta Eeva saisi astua näyttämölle.
Feministinen eetos on tärkeä kannanotto itsenäisyydestä ja identiteetistä tässä ajassa, jossa naisen oikeudet ja rooli yhteiskunnassa on monin paikoin poljettu maan rakoon.
Kolmas tilaustyö oli saksalaisen mutta Itävallassa asuvan saksofonisti Heinrich von Kalneinin ja niin ikään Itävaltaan asettuneen saksalaistrumpetisti Jakob Hellingin käsialaa. Heidän kahdeksanjäseninen Unit-toimintayksikkönsä avasi ohjelmallisesti kahden maan kulttuurieroja ja -yhtäläisyyksiä. Oktetissa bassotteli omankin bändin kanssa meritoitunut Gina Schwarz.
Tulokulma Alpine Air -sävelteokseen oli intensiivinen. Alppi-ilmasta muodostuikin purevan ironinen ja samalla kuulaudessaan häkellyttävänkin armoton.
Jazzaheadin päätti tilausteoksellaan Amsterdamissa vaikuttava saksalaisrumpali Felix Schlarmann. Tree House oli kalustettu isoin temaattisin kaarin ja melodisella palolla, joita syvensi latvilaisvokalisti Līva Dumpen scat-improvisaatio.
Hollantilaisen septetin virtauksesta välittyi henkilökohtaisuus aihepiiriin. Yksi biisi oli kirjoitettu rumpalin juuri neljä kuukautta täyttäneelle tyttärelle. Nimikappale puolestaan saatettiin ilmoille puhallinriffillä, joka kipinöi keskieurooppalaisille ammattimuusikoille sisäsyntyistä ylirajaista tajunnan kalibrointia. Koplan ja ehkä koko tämänvuotisen Jazzaheadin nuorin muusikko oli kitaristi Olivier van Niekerk (s. 2002).
Katse huomiseen
Jazzaheadissa järjesttiin kolmannen kerran Saksan jazzpalkintoseremonia. Saksalaisille ja kansainvälisille artisteille jaettiin yhteensä 472 000 euroa palkintoina 31 kategoriassa. Kukin voittaja sai abstraktin veistoksen lisäksi kymppitonnin kahisevaa. Myös kussakin palkintoluokassa nimetyt ehdokkaat saivat lohdutuksena kukin 3000 euroa.
Palkinnoissa painopiste on tulevaisuuden nimissä, joskin ulkomaisiin voittajiin lukeutui jo myös pidempään alalla vaikuttaneita tekijöitä. Muusikoiden lisäksi palkittiin muun muassa tuottajia, estradeja ja taustaorganisaatioita.
Elämäntyöpalkinto myönnettiin Rolf ja Joachim Kühnille. Klarinetisti-säveltäjä Rolf Kühn (1929–2022) kuoli viime elokuussa juuri ennen 93-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänen nuorempi veljensä Joachim (s. 1944) on pianisti, jonka aktiiviura jatkuu edelleen.
Jazzaheadin päätösillan lopulla seuraavaksi partnerimaaksi julistettiin Hollanti. Saksan kulttuuriministeri Claudia Roth ja Peter Schulze onnittelivat Hollannin suurlähtettilästä Dewi van de Weerdiä, joka piti puheen korostaen kulttuurin voimaa taistelussa autoritäärisiä hirmuhallitsijoita vastaan. Symbolisena eleenä hänelle ojennettiin purjekankainen Jazzahead-reppu.
Seuraava Jazzahead järjestetään Bremenissä monia aiempia vuosia varhaisemmassa aikaikkunassa 11.–14.4.2024 teemamaana Hollanti.
