Siihen väliin mahtui vielä hieman punkrock asenteella tyylittelevää omaperäistä suomalaista vapaan ilmaisun viiltävän terhakkaa tulkintaa.
Lips On Fire on trio Journal Intimen uusin levy, mikä pureutuu Jimi Hendrixin musiikin esittämiseen heidän omina sovituksinaan. Vaikka Hendrix oli maailmankuulu kitaristi, niin tämä hänen musiikkiaan soittava trio koostuu kuitenkin kolmesta ranskalaisesta avantgarde yhteyksistään tunnetusta puhaltajasta. Basso- ja baritonisaksofonisti Frédéric Gastard on esiintynyt Porissa aikaisemminkin mm. Melosolex yhtyeen kanssa. Muut yhtyeen jäsenet ovat pasunisti Mathias Mahler ja trumpetisti Sylvain Bardiau.
Yhtyeeltä löytyi halua kaivautua syvälle Hendrixin musiikin persoonalliseen visioon. Kuulimme keskeisimpiä kappaleita Hendrixin uran ajalta.
Ensimmäiseksi rävähti Foxy People, jota seurasi Hey Baby. Electric Ladyland albumilta löytyi kappale Come On, Let the Good Time Roll ja perään Bob Dylanin säveltämä kappale All along the Watchtower, mikä oli Hendrixin esittämänä hyvin sähköinen versio ja Dylan piti sitä jopa parempana kuin omaansa. Nyt kuulimme uuden version akustisesti esitettynä Journal Intimen toimesta. Albumilta Axis: Bold as Love yhtye oli ottanut esitysohjelmistoon If 6 was 9. Setti päättyi kappaleella Lover Man.
Kappaleet olivat abstraktista fantasiaa, niin paljon improvisoidusti ne olivat sovitettuja. Niistä ei mitenkään päässyt tunnistettavasti suoranaisesti kiinni alkuperäiseen kappaleeseen. Dylanin kappaleen olin tunnistavinani Sylvain Bardiaun trumpetin soitosta, kun se etukäteen mainittiin. Siis mistään imitoinnista ei ollut kysymys, vaan tavallaan uuden musiikin tekemisestä vanhalta pohjalta.
Kolme puhallinta yhdessä tekivät näyttävän raastavan näytelmän Hendrixin musiikista. Journal Intime todistaa taas kerran, että avangardistinen yhdistelmä torvia saattaa olla mielenkiintoista kuultavaa, varsinkin, kun pohjalla on jonkinlainen sanoma, kuten nyt Jimi Hendrix. Soittajat puhaltavat ensin yhteen hiileen puhallusta, mutta hakevat sitten lentäviä irtiottoja kukin tahollaan ja tavallaan. Rennon letkeä meininki saa aikaan hauskaa kerrontaa. Sitä on ilo seurata, mutta soittajille se on varmaan raastavaa ja hengästyttävää. Hiki tuntui valuvan soittajien kasvoilla, kun “töötit” olivat terävimmillään. Siinä tarvittiin Charles Gilin lavalle kantamia pyyhkeitä.
{youtube}9VOy3LEqDjM{/youtube}
Runttaavaa jazzpoppia punkasenteella
Elifantree yhtyeen historiaa ei tarvitse kovin kauas mennä tutkimaan, sillä tämän nuoren trion yhteinen taival on alkanut noin kuutisen vuotta sitten. Siihen aikaan liittyy monta virstanpylvästä, mitkä ovat tehneet yhtyeestä tunnetun varsin nopeasti jo rajojemme ulkopuolellakin. Yhtyeen saksofonisti
Pauli Lyytinen voitti vuonna 2007 Jukka Perko-saksofoni kilpailun ja yhtye voitti Young Nordic Jazz Comets-yhtyekilpailun Suomen osakilpailun heti seuraavana vuonna. Se avasi tien jazz yleisön tietoisuuteen ainakin Pohjoismaissa.
Ruotsalainen Anni Elif Egecioglu toimii yhtyeen laulajana. Hänen äänenkäyttönsä on varsin erikoista, hän käyttää tehokkaasti kurkkuääniä ja puolittaisia huutoja tehosteina räväkän tempoilevasti. Rumpali Tatu Rönkkö on Paulin pitkäaikainen aisaparinsa jo Kuopion kouluajoista alkaen. Yhdessä tämä kolmikko sai aikaiseksi taas kerran hyvin omintakeisen ja mielikuvitusrikkaan avantgardistisista kuvioista punotun äänimaailman. Yhtye on omintakeinen ja hämmentää tyylikkäästi jazzin sisällä erilaisuudellaan.
Eilen yhtyeen soitto kulki heidän uusimman Time Out albuminsa käsikirjoituksen mukaan. Musiikki on erikoista ja se poikkeaa selkeästi kaikesta valtavirrasta ja on näin mielenkiintoa herättävää. Monta kertaa yhtyettä kuulleena voin rehellisesti ja ilolla todeta esityksestä, että trio on näiden vuosien aikana mennyt valtavasti eteenpäin. Vaikka ehdin kuulla eilisestä esityksestä vain jälkipuoliskon, niin kyyti tuntui olevan kovaa, mahtui siihen hieman tasaantumistakin. Lyytinen käyttää saksofoniaan monipuolisesti tehostettuna, jolloin hän sai aikaan uhmakkaita ääniä ilman normaalin kaavan mukaista puhallusta. Ne, jotka ette ole sattumalta kuulleet tätä ryhmää lavalla, niin tutkikaa yhtyeen keikkakalenteria ja menkää paikan päälle, jos haluatte kuulla jotain elämyksellistä uutta musiikkia.
{youtube}1n-EqgmK9Fc{/youtube}
Torvet tötterölle Led Zeppelinin tahdissa
Ruotsalainen pitkänlinjan rumpali Peter Danemo oli nuoruudessaan hyvin innoissaan Led Zeppelin yhtyeen musiikista. Kolmekymmentä vuotta ehti kulua näistä ajoista, kun hän “löysi” Zeppelinin vinyylit uudestaan. Nyt hän tajusi vielä syvällisemmin yhtyeen musiikin rakenteen ja huomasi erityisesti live-julkaisujen sisältäneen valtavan määrän improvisoituja osioita ja siitä hän sai ajatuksen tehdä tämän musiikin pohjalta omia jazzhenkisiä sovituksia. Hän keräsi ympärilleen sellaisia muusikoita, jotka olivat tunnetusti “kovaksi keitettyjä” taitureita vapaan kokeilevan ilmaisun koukeroissa. Näin syntyi sekstetti, rumpali ja viisi puhaltajaa, joka sai nimekseen yksinkertaisesti LED. Yhtye vieraili keväällä Turku Jazzeilla ja nyt oli hieno tilaisuus kuulla tätä yhtyettä uudestaan.
Led Zeppelinin musiikin versiointi ei ole kuitenkaan aivan ainutkertaista, sillä muistan muutamia vuosia sitten Porissa vierailleen Quelques Fiers Mongols yhtyeen soittaneen sekä kadulla että myös teatterin lavalla hauskalla tavalla esitetyn Zeppelin produktion.
Led yhtyeen soittajat ovat pitkään soitelleet freejazzin kiemuroissa ja omaavat näin mahtavan yhtenäisyyden linjan soiton onnistumiselle. Mats Äleklintin todella tyrnevän painavat pasuunan juoksutukset olivat huikeata kuultavaa. Sen saattoi taas todeta Porissa eilen. Hänen pasuunan käsittely oli aivan uskomattoman linjakasta ja taidokasta. Baritonisaksofonisti Alberto Pinton vedätteli alarekisterissä myös huimia sooloja, eikä heistä paljon jälkeen jäänyt alttosaksofonisti Thomas Backman ja trumpetisti Nils Janson. Yhtyeessä oli nyt mukana tuuba aikaisemmin nähdyn ja kuullun sausafonin tilalla. Per Åke Holmlander raivosi tuuban kanssa aivan hurjasti viimeisen kappaleen alussa soolona, mikä taisi olla Kashmir. Esityksen jälkimmäisellä puoliskolla, missä ehdin olla mukana kuuntelemassa soivat ainakin yhtyeen albumin nimikkokappale The Ocean sekä That’s The Way.
Led yhtyeen musiikki on luonteeltaan juuri sellaista painavaa torvien tärinää, missä on tyrneviä koukkuja ja yllätyksiä.
{youtube}FY8SDpR5h30{/youtube}
Grande Finale
Tämänvuotisen Ultra Music konserttien huipennukseksi saimme lopuksi nautiskella todellisesta vaihtoehtomusiikin “pläjäyksestä”. Kaikki kolme illan aikana lavalla esiintyneet yhtyeet tulivat uudestaan kaikki yhdessä soittamaan Frédéric Gastardin suunnitteleman loppuproduktion. Gastard oli suunnitellut sitä etukäteen, mutta nyt sen soittivat kaikki yhdessä ensimmäistä kertaa.
Tuloksena saimme nautiskella 35 minuutin mittaisesta yhden kappaleen “hirmumenosta” aivan uskomattomien soittajien tehdessä hienoa yhteistyötä. “Palikat” tuntuivat napsahtavan kerrassaan mainiosti paikalleen ja tuloksena oli riemuisa kuuntelunautinto, jota voi taas mietiskellä ja “fiilistellä” mielessään ensi vuotta odotellessa.
Charles Gil oli laatinut taas kerran meidän vaihtoehtomusiikin ystäville nautittavan kolmipäiväisen Ultra Music kokonaisuuden. Se onnistui hyvin. Teatterin pienen lavan katsomo oli kiitettävän täynnä joka päivä ja eilinen konserttikokonaisuus oli loppuunmyyty.
Kiitos ja kunnia hänelle järjestelyistä ja siitä, että hän jaksaa rakentaa näin mielenkiintoista “tavaraa” vuodesta toiseen. Tämä oli kymmenes kerta, kun Charles oli “pääorganisaattori” näissä kuvioissa. Nämä ovat ainutkertaisia kokemuksia, joita ei “humppalavan” ääressä voi koskaan kokea.
