Erikoisen kokeilevan jazzin taianomaisuus ja yllättävyys lisääntyi toisen illan Ultra Music -konserteissa Porin Teatterin pienellä lavalla. Se on paikka, mikä vetää mukaansa sellaisia kuulijoita, jotka hakevat jotain uutta ja ennen kuulematonta musiikillista värinää. Promoottori Charles Gil oli löytänyt taas kerran jotain, mitä on tavallaan pakko nähdä itse paikan päällä saadakseen kuvan miten monipuolisesti musiikkia voi ilmaista.
Perjantai-illan aloitti varsin erikoinen kokoonpano, ranskalais-saksalainen kolmikko Speaking Tubes, missä laulu, viola ja kontrabasso olivat rakennusaineina. Yhtyeen ydin oli äänitaiteilija Emilie Lesbros, jonka muodostaman monipolvisen avantgardistisen visiomaailman ympärille violan soittaja Frantz Loriot ja kontrabasisti Pascal Niggenkemper rakensivat riittävän kattavan äänien kirjon. Kuten Charles alkupuheessaan sanoi, tämä trioesitys on eräänlainen alkusoitto illan viimeiselle yhteissoitolle, mutta ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Kolmikon teemana olivat vallankumoukselliset laulut, jotka esitettiin ranskaksi saksaksi ja englanniksi. Ensimmäinen laulu vei matkalle Tiibetiin. Se oli rankka kertomus laulun tekijästä, joka vietti kuusi vuotta vankeudessa rangaistuksena tämän laulun tekemisestä.
Emilien äänenkäytön visiot rakentuivat improvisoinnin, kokeilevan jazz, tavallisen runonlausunnan ja klassisen laulun rajapinnoista. Hän käytti ääntä yllättävästi ja lisäsi siihen taitavasti runollista kerrontaa. Hiljaiset pienet äänet, lähes kuiskaukset, räjähtivät äkkiä hyökkääviksi pieniksi huudahduksiksi muuttaen nopeasti takaisin monipolviseksi ääntelyksi. Äänenkäytön tehostamiseksi hän käytti aika ajoin perkussiivisiä lisäelementtejä, helistimiä, huopapalikoita rummun lyöntiin ja ”puupalikkatestiin” kaukalossa. Aluksi kuulijana vaikutelma oli perin outo ja tuntuma oli jotenkin epäaito, epäjohdonmukainen, mutta pian huomasikin olevansa täysillä mukana ”leikissä”. Teknisesti erikoista äänihierontaa violalla rakentanut Loriot sekä kontrabasson uusia äänialueitta erikoisilla tempuilla hakenut Niggenkemper tukivat Lesbrosin äänten kirjoa kiinnostavasti. Molemmilla soittajilla oli mukana ”temppuja”, joita en ennen ollut nähnyt käytettävän, kuten kattilankannen ja tyhjän vessapaperirullan käyttö basson kielien välissä lisätehosteiden aikaansaamiseksi. Niin, kyllä se toimi, äänet muuttuivat ja vaikutus oli tehokas.
Virolais-ranskalaista duoyhteistyötä
Duona lavalla on nähty monenlaisia yhdistelmiä, eikä piano ja rummut sinänsä ole perin harvinainen, vaikka ei tällaisia kokoonpanoja usein eteen tule. Niitä pitää oikeastaan hakea, jos nimenomaan näitä erikoisuuksia kuulla haluaa. Virolainen pianisti Taavi Kerikmäe ja monet kerrat myös Porissa erilaisissa projekteissa esiintynyt ranskalainen rumpali Eric Echampard soittivat Jazzkaaressa viime huhtikuussa ja Charles esitti heille mahdollisuutta esiintyä yhdessä Porissa. Näiden herrojen yhteistyö on kuitenkin jo vanhempaa perua, mikä on alkanut muutamia vuosia sitten Ranskan Lyonissa. Tarkoitus oli ensikädessä tuoda esille kamarimusiikkipohjainen produktio ilman efektejä. Taavi oli kuitenkin ehdottanut kokeilua, missä flyygeli toimisi samalla kokonaisena äänentoistolaitteena, missä vahvistin olisi itse soittimessa jolloin soittimen kielet toimivat vahvistimena. Tällaisesta kokeilusta saimme eilen erikoisnäytteen.
Taavin erikoisuus koskettimien takana on pianon virittely ja rakentelu uusien ääniefektien aikaansaamiseksi. Porissa flyygelin ääni oli tosiaan jotain muuta kuin mihin olemme tottuneet. Hän oli rakentanut flyygelin kannen sisälle uuden sähköisen maailman. Sähköisen latauksen lisäksi hän käytti puutikkuja ja flyygelin runkoa hyväksi soittaessaan. Näin hän loihti soittimesta uuden tehomyllyn, jolla ei enää ollut tekemistä alkuperäisen flyygelin äänen kanssa. Ulkokuoren taputtelun ja puupuikkojen siirtelyn kielien välissä siirtyivät uusiksi ääniksi. Pienenä yksityiskohtana efektien luomisessa oli kangaspalalla flyygelin kielien vingutus, niin että kangas alkoi muuttua tomuksi ja nousi ilmoille kuin savu konsanaan. Kaiken tämän efektiivisen manipuloinnin Eric yhdisti tunnetusti taiteelliseen ja täsmälliseen rumpujen soitteluun. Kysymys tosiaan on soitosta, sillä Eric ei tällaisissa projekteissa lähde yleensäkään mihinkään yltiöpäiseen kannujen kolisteluun, vaan pitää soittonsa hillittynä ja loihtii tukevan lisäilmeen soittotilanteen mukaan. Se on taitavan rumpalin esimerkillistä ammattitaitoa.
Tuloksena oli jännittävä ja harvinainen kokonaisuus äänien moninaisuutta, missä Taavi toimi kuin shamaani konsanaan manipuloiden soittimensa äänen täysin uuteen uskoon Ericin taikoessa siihen mukaan oman taiteellisen vaikutelman, mikä taitoluistelutermejä käytettäessä voisi saada arvoasteikolla täydet kuusi pistettä.
Loppuhuipennus
Illan päätti yhteistyöprojekti Pascal Niggenkemper Vision 7, missä aikaisemmin esiintynyt Speaking Tubes trio yhdisti voimansa neljän muun soittajan kanssa. Nykyään New Yorkissa asuva Pascal sanoi tämän olleen unelman toteutus niille visioille, joita hänellä oli yhdistää Ranskan, Saksan ja Belgian eturivin improvisoijista koostuva orkesteri ja rakentaa sille tekstuuri, missä ranskan- saksan- ja englanninkieliset tekstit toimivat rakennuspalikoina. Speaking Tubes trioa täydensivät edellisenä päivänä rumpujen takana ruudikkaan mallikkaasti esiintynyt Christian Lillinger, pianon erikoisvirittelystä tunnettu ranskalainen Eve Risser, alttosaksofonia ja bassoklarinettia illan aikana soittanut Franck Gratkowski sekä belgialainen nuori naisvibrafonisti Els Vandeweyer.
Tuloksena oli ilmiömäinen lataus spontaania Pascalin sävellysten pohjalle tiivistettyä improvisoitua musiikkia, jossa yllättävät käänteet seurasivat toisiaan. Tunnelmalliset äänimaalailut täydentyivät tuimilla freejazz -pohjaisilla rymistelyillä. Jazzmusiikille ominaiset soolo-osuudet liittyivät saumattomasti yhteen kokonaisuuteen lähes huomaamattomasti. Tietynlainen salaperäisyys, rytminen voima, abstraktinen näkemys musiikin luonteesta, tiivis kokonaisuus ja yhtenäinen tekeminen heijastuivat yhtyeen esityksestä.
