uLTRA mUSIC nIGHTS @ tHEATRE -sessiot teatterin pienellä lavalla päättyivät eilen kahden erillisen yhtyeen yhteiskavalkadiin sunnuntain aamuyön pikkutunneilla. Tavallaan Ultrassa vietettiin samalla kymmenvuotisjuhlaa. Tämänvuotinen tapahtuma oli yhdestoista kerta, kun Charles Gil oli loihtinut Ultra Music -työnimen alla Pori Jazzin yhteydessä pidettävän vaihtoehtoisen musiikin konserttisarjan, joka sai alkunsa vuonna 2003.
Olemme näiden vuosien aikana saaneet kokea aivan mahtavia elämyksiä jazzmusiikin reuna-alueilla liikkuvan musiikin parissa. Vuosi 2013 ei tehnyt tässä suhteessa poikkeusta, vaan elimme Ultran kolmen illan konserttirupeaman mieleenpainuvissa, välillä jopa riehakkaan riemullisissa tunnelmissa. Hienoa oli todeta, että tämän alueen musiikki on löytänyt uusia kuulijoita, sillä kolmen illan aikana katsomossa oli käytännössä aina ”täysistunto”. Herää kysymys, tarvitaanko tulevaisuudessa isompi tila. Toisaalta tapahtuma on eräällä tavalla niin intiimitunnelmainen, että se ei kaipaa kovin suuria areenoita.
Viimeisen, kolmannen illan, aloitti ranskalais-belgialainen kollektiivi kokoonpano Mâäk Spirit, johon vierailijana oli kutsuttu mukaan vapaan improvisoidun musiikin rytmityksen taituri Mika Kallio. Mukana lavalla nähtiin myös yhden kappaleen aikana saksofonisti Mikko Innanen, joka oli saatu paikalle juhlistamaan 10-vuotista Ultran taivalta. Mikko oli nimittäin mukana silloin, kun Charles järjesti ensimmäisen kerran tämän tapahtuman.
Mâäk on puhallinkvartetti, joka on ollut toiminnassa lähes 15 vuotta ja se koostuu ranskalaisista ja belgialaisista muusikoista. Miehistö on vuosien saatossa vaihtunut, mutta trumpetisti Laurent Blondiau ja tenorisaksofonisti Jeroen Van Hertzeele ovat olleet mukana alusta alkaen. Alttosaksofonisti Guillaume Orti on tuttu Kartet yhtyeestä ja hän on käynyt aikaisemminkin Suomessa. Tuubaa ja pasuunaa yhtyeessä soittaa Michael Massot. Yhtye vierailee useasti eri maissa kooten mukaan paikallisia muusikoita. Yhtye on vieraillut useasti mm. ranskankielisessä Afrikassa, erityisesti Marokossa ja Malissa.
Mâäkin esittämässä musiikissa yhdistyivät afro-rytmit ja vaskisoittimilla luotu New Orleans -tyylinen marssimusiikki. Se oli rentoa ja hauskan letkeän iloista. Yllättävät käänteet ja nopeat tempon vaihtelut piristivät kummasti. Michael Massotin tuubasta irtosi venttiilivarren hattu hyvin alkuvaiheessa ja sen takaisin laittamisessa näytti olevan hieman hankaluuksia, ilmeisesti jokin osa oli pudonnut lattialle eikä hän saanut sitä korjattua heti. Se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan hirveästi, sillä hän jatkoi puhaltamista entiseen malliin posket pullollaan kuin Dizzy Gillespiellä aikoinaan. Tuuban möreä ääni paukahteli maukkaasti taustalta antaen soitolle muhkean taustamongerruksen.
MOPO ”keuli” etupyörä ilmassa
Saksofonisti Linda Fredrikssonin, basisti Eero Tikkasen ja rumpali Eeti Niemisen muodostama MOPO trio on ehtinyt olla nyt tositoimissa yli kolme vuotta. Siitä kun kuulin heidän soittoaan ensi kerran on kulunut puolitoista vuotta eikä heistä tiedetty kovinkaan paljon siinä vaiheessa. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, sillä MOPOsta on ehtinyt tulla huippusuosittu yhtye ja etenkin nuoremmat jazzmusiikin ystävät ovat ottaneet yhtyeen omakseen.
Syynä saattaa olla se, että yhtyeen riehakkaassa ja osin huumoripitoisessa soittamisessa on mukana aineksia populäärisemmän musiikin alueilta kuten punkista. Jälki on täynnä jäynää, mikä eikä aina ole niin viimeisenpäälle sovinnaista ja tyypillistä tavanomaiselle, tiettyä tarkkaa tyylillisyyttä hakevalle musiikille. Tämä epätavanomaisuus ja omanlaisensa kokeilunhalu tekevät yhtyeestä mielenkiintoisen. Nuori ja pienenkokoinen nainen kaulassaan iso baritonisaksofoni ei myöskään ole aivan tuiki tavallinen näky. Kun Linda vielä kaiken lisäksi tuntuu hallitsevan soittimen matalarekisterisen äänen ja osaa käyttää sitä hyväkseen, niin tuloksena on vetävä annos ryhdikästä ruudikkuutta. Soittajat käyttivät spontaanisti soittimien lisäksi erilaisia leluja ja muita välineitä uusien ääniefektien luomiseksi soiton oheen.
Yhtye aloitti vanhemmilla kappaleilla Mokkula ja Metsärukkanen, joita seurasi vähän uudempi Supersankari. Uuden levyn kehittelyn tiimoilta on syntynyt jo julkaisukelpoista uutta tuotantoa ja kuulimme mm. kappaleen, mikä kulkee tällä hetkellä nimellä Junabiisi, toinen uusi oli erikoinen Rakkauslaulu ja välillä luodattiin myös tulevaisuuteen kappaleella Future One Hundred. Luonto Kutsuu taisi olla jo vanhempaa tuotantoa. Koiran haukuntaakin oli jossain vaiheessa mukana ja sitä syntyi kaiken aikaa lisää ääntelevillä leluilla. Kuulijoiden vaatiessa lisää, niin yksi ylimääräinen löytyi yhtyeen laarista ja niin sai Meikän Kissa kovaa kyytiä
Superensemble
Illan päätti ”superkokoonpano” Mâäk Mopo Spirit, jossa kaikki illan aikana lavalla esiintyneet soittajat yhdistivät voimavarat yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhdeksänhenkinen soittoryhmä temmelsi lavalla riehakkaasti tulkiten vapaasti yhtyeiden sekä Innasen sävelmiä. Tuloksena oli ainutkertainen lavashow musiikillista ilottelua ja rajatonta äänenkäyttöä. Siihen oli hyvä päättää tämänvuotinen Ultra Musiikin ohjelmisto ja jättää tämä taistelukenttä muistojen joukkoon taas yhtenä mieleenpainuvana kokemuksena. Toivon mukaan tavataan taas näissä merkeissä vuoden päästä uusin kujein. On tämä ollut sen verran maagista hommaa vuosien saatossa.
