Lukuisten suomalaisyhtyeiden luottobasisti Antti Lötjönen toi itsestään esiin uuden ulottuvuuden johtamalla omia sävellyksiään soittanutta kokoonpanoa norDIG.-festivaalin toisena iltana. Muutenkin ilta oli suomalaispainotteinen, sillä tanskalaispianisti Carl Wintherin trion solistina kunnostautui tenoristi Timo Lassy.
Black Boxin illan avanneen Antti Lötjösen Quintet Eastin miehistö on nimivahva, sillä siinä soittivat Antin lisäksi trumpetisti Verneri Pohjola, saksofonistit Mikko Innanen ja Jussi Kannaste sekä rumpali Joonas Riippa, joille kaikille riitti myös soolotilaa.
Kvintetin esittämästä kuudesta kappaleesta viisi oli Antin sävellyksiä. Ainoa lainakappale oli ikivanhan tv-sarjan Mary Hartman, Mary Hartman tunnussävelmä, jossa tosin alkuna oli Mikko Innasen altolla soittama vapaahenkinen pitkä intro ennen kauniin melodian kuoriutumista esiin.
Toinen muista poikkeva kappale oli Pocket Yoga, jonka olisi voinut kuvitella löytyneen edesmenneen Ornette Colemanin kuolinpesästä. Siinä määrin sen teema näet muistutti Ornetten kvartetin 50-60 -lukujen vaihteen musiikkia. Ornette-mielikuvaa vahvisti myös äkkiväärän teeman jälkeen käynnistynyt Mikon alttosoolo.
Antin kappaleista enemmistö oli melodioiltaan ja sovituksiltaan rosoisen kuuloisia. Hän oli käyttänyt monissa teemoissaan kulmikkaita synkopointeja. Sovitukset olivat enimmäkseen aika väljiä, kirjoitettuihin osiin lomittui myös puhaltajien kollektiivisen improvisoinnin jaksoja.
Antti oli selvästi myös työstänyt kappaleitaan soittokaverinsa mielessään. Niinpä esimerkiksi tenoria aika pehmeällä soundilla soittava Jussi Kannaste sai osalleen setin ainoan balladin (La Petit Lactair) alkuosan, jossa hän herkisteli tyylikkäästi. Mutta herkkyys karisi kappaleen edetessä Innasen päästyä ääneen tällä kertaa kimakalla sopraninollaan, mikä loi rajun kontrastin alkuun verrattuna.
Toki hyvän panoksen toi myös Verneri Pohjola, joka jälleen tarjoili taidokkaissa sooloissaan törinää, teknistä virtuositeetia ja jopa romanttisilita kuulostavia kauniita melodiakaaria. Joonas Riippa osoitti taas monipuolisuutensa kehittelemällä luovia ratkaisuja vapaammissa osuuksissa, mutta osoittaen olevansa myös hienosti svengaava suoran kompin soittaja.
Ja tietysti myös maestro-Lötjönen itse teki vakuuttavaa työtä myös solistina soittaen myös kappaleiden teemoja ennen puhaltajien päästämistä sisään.
Timo Lassy vahvana vierailijana
Illan toisessa bändssä oli vahva suomalaisosuus, sillä tanskalaisen pianistin Carl Wintherin trion vierailijana oli meidän tenoristitähtemme Timo Lassy. Sitäpaitsi Wintherin basisti Johnny Åman on syntynyt Uudessakaupungissa. josta muutti Ruotsiin.
Muutaman päivän kuluttua 33 vuotta täyttävä Winther kiistatta mainio pianisti, joka trioineen on voittanut useita jazzkilpailuja Euroopassa. Hän työskennellyt myös useiden jenkkimuusikoiden kanssa. Erityisen tiivistä yhteistyö on ollut tenoristi Jerry Bergonzin kanssa. Hänen kanssaan trio on myös levyttänyt ja soittanut monilla kiertueilla.
Black Boxissa Bergonzin tilalla soittanut Timo Lassy oli varmasti oikea valinta vierailijaksi, sillä Winther on tyylillisesti selkeästi hard bop-perinteeseen nojaava pianisti, mikä soveltui mainiosti samaan koulukunnan Lassylle.
Lassy on meikäläisistä tenoristeista solistina kiistatta paras tarinankertoja, joka osaa rakentaa soolonsa taitavasti eteneviksi kokonaisuuksiksi. Pitkissä sooloissaan hän pystyy myös välttämään toistoja luoden jatkuvasti uusia melodiakulkuja.
Lassy soittikin vakuuttavasti, mutta hyvää työtä teki myös Winther, jolla oli myös hyvän tekniikan lisäksi myös hyvä solistillinen näkemys. Hänkään eitakertunut riffeihin, vaan eteni hyvin sooloissaan. Hän myös komppasi ilmeikkäästi Lassya tämän soolojen aikana. Eipä ihme, että monet Tanskassa vierailleet jenkkisoittajat ovat käyttäneet häntä.
Trion rumpali Anders Mogensen sitävastoin ei herättänyt ainakaan minussa ihastusta. Mies toki svengasi, mutta soitti aika raskakätisesti tällaisen pianorion tarpeisiin nähden. Hieman tylsissä sooloissaan paukutti bassorumpua turhankin paljon. Liekö miehellä heavy rock taustaa?
