Otava Happy Jazzin pääkonsertti soitettiin perinteiseen tapaan Otavan Opiston puistossa lauantaina 1.8.2015. Nyt oltiin juhlistamassa tapahtuman 30. kertaa.
Otava Lions Club on ollut koko tapahtuman ajan sen takana. Jerzy Dubielin aloitteesta ja toimesta aloitettiin 29 vuotta sitten kehitellä sopivaa aktiviteettiä klubille. Jerzy ehdotti tuolloin pienimuotoisen vanhan, iloisen jazztapahtuman kokeilemista.
Klubilaiset olivat aluksi varovaisen innostuneita. Saattoihan tapahtuman organisointi tuottaa päänvaivaa. Klubiin perustettiin oma jazztoimikunta, jonka harteille päävastuu sälytettiin. Dubielista tuli itseoikeutetusti jazzmuusikkona tapahtuman taiteellinen johtaja, jona hän toiminut ansiokkaasti kaikki nämä vuodet. Jazztoimikunnan vetäjä on valittu klubin jäsen keskimäärin parin vuoden periodiksi, joku useammaksikin vuodeksi.
Tapahtuman onnistumiseksi kaikkien klubiveljien työpanosta on tarvittu pitkin vuotta. Ja sen aktiivisuuden huomaa kaikessa. Festivaaliareena kaikkineen syntyy rivakasti ennen tapahtuman alkua aamupäivällä ja tunti-pari viimeisen esiintyjän jälkeen kaikki on purettu kuljetuskuntoon.
Samaa täsmällisyyttä ja työnjakoa noudatetaan hienosti koko tapahtuman ajan. Olkihattuiset Leijona -veljet hääräävät erilaisissa tehtävissä, luoden omaa iloista Otavan henkeä massiiviseen yleisöjoukkoon.
Ei sovi myöskään unohtaa naarasleijonien yhdistyksen, LC Otava Helmen, hienoa panosta erilaisissa ravintola- ja kahvilapalveluissa makoisasta lohisopasta lähtien. Mukava henkistä ravinnon tarjoilua musiikin lomassa. Tämän vuoden specialina oli “30 vuotisjuhlaleivos”, suussa sulava, paikallisen leipomon herkullinen mustikkainen nautinto.
Otava Happy Jazz onkin ilmeisesti yksi viimeisistä todellisella talkoohengellä suoritetusta jazzfestivaalista. Täytyy kumartaa syvään myös sitä, että klubi lahjoittaa tapahtumasta jäävän voiton suoraan hyväntekeväisyyteen! Todellista pyytetöntä jazzhenkeä…
Dubielin tahtiin
Taiteellinen johtaja Jerzy Dubiel oli tapahtuman aikalailla jotenkin haikeana, sillä hän aikoo lopettaa nyt pestinsä, uskomattoman hienon 30. vuoden urakkansa. Päällimmäisenä lopetuksen syynä syynä lienee ikä…
– Tänä vuonnakin halukkaita orkestereita olisi ollut tulossa ympäri maailmaa reilusti yli 100 bändiä. Kun tekee valinnat ja sanoo muille, että ei kiitos tällä kertaa, se syö miestä, totesi Dubiel.
– Ensimmäisellä kerralla esiintyjinä olivat Pentti Lasanen, Sonja Lumme, Heikki Rosendahl yhtyeineen, Reima Korhosen Trio ja Otava Happy Dixieland Band… Oi niitä aikoja, eipä olisi uskonut, että tällaiseen lopputulokseen on vuosikymmenten myötä tultu.
– Sää on suosinut meitä aivan uskomattomalla tavalla. Sade ei ole rienannut meitä oikeastaani kertaakaan ja sehän on ulkoilmakonsertin täydellisen onnistumisen edellytyskin.
– Toivottavasti nuorista löytyisi lisää innokkaita puurtajia, niin leijoniin kuin sen myötä myös näihin festivaalijärjestelyihin. On ikävää, jos tapahtuma pikkuhiljaa hyytyy meidän vanhojen voimien huvetessa.
Muistamisia
Ennen varsinaisen musiikin alkua jakoi Lions Club Otavan presidentti Pertti Ruotsalainen muutaman kunniakirjan muistoksi 30 vuodesta.
Ensimmäisen sai Otava opisto, joka on antanut tilansa ja puistonsa jazzien käyttöön koko tapahtuman historian ajan. Kunniakirjan vastaanotti opiston rehtori Harri Jokinen, joka lupasi, että seuraavat 30 vuottakin leijonaporukka on tervetullut pitämään jazzeja heidän tiloissaan.
Toisen kunniakirjan sai tapahtuman äänentoistojen vastuuhenkilö Terho Leinonen. Eikä suotta, sillä äänentoisto onkin ollut erinomainen vuodesta toiseen. Kuulijat eivät tarvitse korvatulppia edes eturiveillä massiivisista äänikaapeista huolimatta. Toisaalta kuulolaitekin kauempana kuunteleville on tarpeeton. Äänitekniikan työstö on hyvä esimerkki monien muiden festivaalien vastaaville.
Kolmanneksi lavalle kutsuttiin Jerzy Dubiel, tapahtuman eittämätön isä ja sielu. Leijonaveljet halusivat muistaa häntä kuvataululla Blues Mama Brown Sugar Dixonista, joka on ollut vuosien saatossa yksi syvimmista Jerzyn ihastuksista.
Juontajan neuvot
Tämänvuotisen tapahtuman juontajana toimi näyttelijätär Wanda Dubiel, Jerzyn tytät, joka on tullut kaikelle kansalle tutuksi mm. Mustat Lesket – tv-sarjasta.
Upea Wanda liikuttui isänsä saamasta huomionosoituksesta ja pyyhkieli kyyneleitä aloittaessaan juonnot.
Tavanomaisen juontajan tylsän kysymyksen – Onks teillä kivaa? – sijasta hän tenttasi käsiä nostattamalla sitä, kuinka moni on ollut aiemmin / ensikertaa Otava Happy Jazzissa.
Tämän aasinsillan kautta hän pääsi itse asiaan eli selittämään, missä sijaitsivat tapahtuman wc -tilat! Eli kertoi sen kaikista tärkeimmän asian pitkän konserttirupeaman varalta… erikoista, mutta siitä silti täydet pisteet!
Juontajana Wanda suoriutui tutusta tehtävästään välittömän hienosti ja hurmasi charmillaan kuulijat. Hän on aloittanut festivaalilla työskentelynsä nuorena tyttönä sen jäätelönmyynnissä.
– En ole opetellut nuorempana koskaan soittamaan… mitäpä siitä olisi tullut, kun vastakkain oli kaksi kovapäistä… isä ja minä.
Stockholm Stompers
Herätti hieman ihmetystä, kun Stocholms Strompersien vokalisti Martin Ljungberg teippasi ilmastointiteipillä sormustimia sormiinsa. Oliko hän menossa LC Otava Helmien ompeluseuraan… ei toki, vaan hänen rytminen arsenaali sisälsi pesulaudan, jota soittaessa sormenpäät piti saada “soiviksi”.
Ja tuota sointia tällä sopraanosaksofonisti Ulf Dreberin johtamalla bändillä riitti. Dreber perusti Stompersit jo 1960 -luvun puolivälissä, mutta alkupeäinen kokoonpano on vuosien saatossa vaihtunut useampaan kertaan ja väliin sopi jopa muutaman vuoden taukokin. Vuonna 2007 alkoi bändin uusi tuleminen ja nykyisen kokoonpanonsa se sai 2014 pasunisti Nikolas Viisasen liityttyä porukkaan. Näin Stompers palasi alkuperäiseen soundiinsa.
Ja mikä palatessa, sillä riehakkaan villit 1920 -luvun jazzrytmit täyttivät Otavan puiston ja tunkeutuivat yleisön sisimpiin. Tunnelma ponnasti heti kerralla uskomattomiin sfääreihin.
Pyykkilautataiteilija Ljunbergin uskomattoman karhean raaka vokalisointi oli kuin vaahterasiirappia pannarille. Hänen sormustinsoundin hypnotisoi ja oikean jalan “lautashihatti” läpsytti tämäkkää tahtia. Huumorilla, mutta timantin kovalla ammattitaidolla hänen esityksensä nousi bändin sykkiväksi sieluksi.
Banjoisti Jacob Ullberger lirutteli ja rytmitteli perussoittimensa lisäksi kitaraa ja puhalsipa jopa välillä klarinettiakin. Basisti Alf Sjöblom puhkui möreää soundia tuballa ja väliin läskibassolla sormin että jouhella… rytmisektio päästeli aitoa neworleansilaista rytmikaatoa…
Itse Ulf Dreder että pasunisti Nikolas Viisanen puhalsivat Mississippin suiston säveltä aitoon vanhaan maalliin. Innostushuutojen ja lavariehakkuuden saattama soitanto pani jo ajattelemaan, kuinka vaikeaa seuraavalla bändillä on lavalle tuleminen.
Erinomaisen upea avaus 30 vuotisjuhliin… harvemmin kuullulla herkulla! Heja Sverige!!!
Sarpilaa takuuvarmasti
Ruotsalaisen riemukkaan vauhtiavauksen jälkeen lavalle asteli Antti Sarpila uudemman kokoonpanonsa kanssa. Maailman klarinetistien huippukaartiin kuuluva Sarpila soitti heti alkutahdeista lähtien, kuinka swing taipuu osaavissa käsissä. Oli maestrolla käsissään klarinetti tai käyrävartinen sopraano, niin homma toimi kybällä. Soiton erinomaisuutta korostivat välispiikkien anttimaiset puujalkavitsit, jotka ihme ja kumma naurattavat kerta toisensa jälkeen…
Sarpilan kokoonpano on kokenut kevään myötä uudistumisen, kun “herra viiksi” eli Gimer on asettunut pianon taakse. Tämä järkälemäinen novosobirskiläistä alkuperää oleva taitoniekka pisti mustavalkioihin yhtälailla tunnetta kuin paloakin. Kun hän eläytyy koko olemuksellaan soittamaansa musiikkiin, täydellisyys on täyttymystä… great!
Basson otekorkeus ja osaamisarvo ovat normaalia korkeammalla, kun basson varressa on nykyisin Wade Mikkola. Jazzbasistien ehdotonta eliittiä, joka menneinä vuosikymmeninä pumppasi sieluunsa jazzia, tuota “amerikan kansallismusiikkia” rapakon toisella puolella vuosikaudet. Eletyn elämän myötä myös vanhempi jazz palaa täysillä…
Lontoon rock’n’roll piireistä alunperin lähtenyt rumpali Keith Hall on herra ja hidalgo patteristonsa takana. Hän on ollut Sarpilan luottosoittaja ja swingin todellinen taituri maassamme. Iloinen velikulta, joka paneutuu kapulointiinsa suurella vakaudella että iloisen nautiskelevana. Eikä show-puolikaan ole mihinkään ryytynyt…
Sarpilan “vastaisku” ruotsalaisille oli täydellinen, sillä ensimmäisen kovan bändin jälkeen saatiin lavalla kuulla hieman erilaista timanttia. Hyvä Suomi!
Upeaa optimointia ja todellista lauluosaamista
Puistokonsertin lopuksi lavalle asettautui Kimmo Leppälän liidaama yhdeksänhenkinen swingorkesteri, Optimo Orchestra. Tämän svengaavan orkesterin laulutähdeksi asettui upea Reija Lang ja teemana oli “Swingin’ Ella Fitzgerald”. Siis todella haastava teema.
Orkesteri aloitti Stomping at the Savoylla ja makeaan siniseen retropukuun ja lierihattuun pukeutunut Lang aloitti yhdellä Ellän hitilla A-Tisket, A-Tasket… jossa orkesteri antoi tukeaa soiton lisäksi lauluäänellisesti…
Lang taisi yllättää monet paikalla olijat erinomaisella vokalisoinnillaan ja upealla lavakarismallaan että esiintymisellään. Kun tarjolla oli vanhemman jazzin todellisia helmia, oli lavalla myös sen mukainen laulajatar… siis myös äänellisesti. Erinomaista ms. Lang!
Leppälä itse toimi johtamisen lisäksi saksofonisektiossa Jukka Uljaan ja Pauli Leppälän myötä. Trumpettia puhaltelivat Timo Paasonen sekä Albinus Borg ja pasuuna Pelle Näätänen, alansa ammattilaisia kukanenkin. Basson varressa oli Ilkka Leppälä, pianon takana Ilkka Joronen ja rummuissa ” Mikkelin oma Buddy Rich” eli Nixu Nikulainen. Hieno kokoonpano, joka sai vanhat Ellingtonit, Basiet ym soimaan wanhaan kunnon malliin. Erinomaista työstöä koko porukalta.
Oh! Lady Be Good, Flyin’ Home, Cherokee, Cheek to Cheek, Dream a Little Dream of Me, Shiny Stockings, One O’Clock Jump, On the Sunny Side of The Street, Lullaby of Birdland sekä päätteeksi How High The Moon… annos menneiden aikojen huippubiisejä. Ikivihreitä, joista on kuultu monia, monia versioita. Nyt Otava Happy Jazz tarjosi ne livenä ison orkesterin ja upean laulusolistin myötä. Uskomattoman hieno finaali koko tapahtumalle.
Lopputoteama
Vielä sen verran ohjelmasta, että tervetuliais- ja taukomusiikkia soitteli Otavan Opiston klassisen jazzin yhtyesoittokurssilaisista ja opettajista koostunut Paraatiorkesteri. Eli välillä poissa ollut ohjelma palasi paikalleen, nyt tosin aiemmin siihen kuulunutta Grand Marshalla Uriel Hyltonia, joka oli estynyt saapumasta paikalle.
Jerzy Dubiel oli koostanut todella upean jazztarjottimen 30 -vuotisjuhliin saapuneelle yleisölle. Yleisölle, jota pilvisessä ja sadetta uhkuvassa säässä oli saapunut paikalle kiitettävästi, ehkä kuitenkin vähemmän kuin edellisvuosina. Hyvän etukäteistyön johdosta tapahtuma ei kuitenkaan jäänyt taloudellisesti tappiolliseksi, vaan hyväntekeväisyys tulee saamaan osansa.
Toivottavasti leijonien voimat riittävät tulevaisuudessakin tämän kesäisen iloisen tapahtuman jatkoon. Tietysti seuraavat 30 vuotta ovat haasteelliset, mutta sittenkin…
Hyvillä mielin kiitokseksi pokaten!
