Jo ensimmäisistä tahdeista sen huomasi: nyt tulee jotakin mielenkiintoista kuunneltavaa. Odotuksia oli sen suhteen toki jo myös ennakkoon, Joelle Léandren tekemisiä tuntien.
Ja mielenkiintoista, hienoa musiikkia sitten tulikin, tuosta alusta setin loppuun saakka. Hieman hämmästyttävää oli se, että jonkinlaisena ”vapaan jazzin papittarena” tunnettu Léandre oli kirjoittanut tämän orkesteriteoksen niinkin tiiviiksi ja sovitusten mukaisesti soitettavaksi. Musiikki oli tarkasti jäsenneltyä ja tiukkaa tekstuuria. Hämmästys tuli lähinnä siitä että Léandre vetää enimmäkseen kaiken hatusta eli improvisoi vapaasti oli kokoonpano sitten mitä tahansa. Tätä jälkimmäistä tyyliä löytyy myös hänen huikealta, puolentoista sadan tienoille kasvaneesta levytysten joukosta runsain mitoin.
Toki tässä tarkasti, pienenpieniä herkullisia yksityiskohtia myöten kirjoitetusta teoksessa löytyi paljon myös vapaata improvisaatiota. Sitä harrasti (tietysti?) Léandre etunenässä, mutta mainiota soolotyötä kuultiin monilta muiltakin. Läpikirjoitetussa materiaalissa hieman tavallisesta jousikvartetista poikkeava nelikko: viulu, alttoviulu, sello ja Léandren oma ”iso viulu”, kontrabasso (Léandre itse), oli vahvasti keskiössä. Kuitenkin nämäkin muusikot improvisoivat loistavasti. Erityisesti korvia hivelivät Séverine Morfinin mainiosti rakennetut ja mielikuvitusrikkaat alttoviulusoolot.
Puhallinsoittimet jäivät soolopuolella hieman varjoon, mutta esimerkiksi klarinetisti Jean-Brice Godetilla oli muulla tavoin merkittävä rooli yhtyeessä. Hän oli ikään kuin ryhmän kakkoskapu, joka luotsasi bändiä eteenpäin silloin kun Léandre ei itse, esimerkiksi soolojensa aikana, päässyt sitä tekemään. Henkilökohtaisesti olisin toivonut trumpetisti Jean-Luc Cappozzolta (suom. Jallu Cappuccino) isompaa roolia – etenkin kun olen kuullut hänen tyylikästä soittoaan ja improvisointiaan monissa maukkaissa tilanteissa ja eri kokoonpanoissa niin Suomessa kuin Ranskassa.
No, tältä osin toiveeni ei siis toteutunut, mutta ei se kuuntelemisen kokonaisnautintoa mitenkään vähentänyt. Pieniä ja musiikillisesti rikkaita ja antavia nyansseja löytyi todellakin runsaasti. Kitaristi Guillaume Aknine esimerkiksi oli melko lailla taka-alalla noin kokonaisuutta ajatellen, mutta niitä pikkuherkkuja mies pudotteli soitossaan tämän tästä.
Olisi vääryys kutsua Florian Satchea ”vain” rumpali-lyömäsoittajaksi tms. ammattinimikkeellä. Hänen työstönsä nimittäin erityisesti marimban ja ksylofonin kanssa toi illan musiikkiin mainioita mausteita. Jos Akninen pikkuherkut olivat esimerkiksi vain soinnun parin vääntöjä siellä täällä, Satche oli huomattavasti reilummin ja pitempään äänessä ja nimenomaan marimban ja ksylofonin kimpussa ja niiden soinnit olivat erinomainen osa kokonaisuutta ja yhtyeen kokonaissoundia.
Joelle Léandre osoitti, jälleen kerran, olevansa maineensa veroinen improvisoija. Hän veteli bassostaan sellaista tavaraa, että…! Aivan setin loppupuolella hän innostui myös laulamaan. Mutta se basson soitto… Täydet pisteet hänelle ilman muuta myös sävellyspuolesta, mukava oli kuunnella muutakin kuin pelkkää free-mättöä.
Erinomainen aloitus Pakkahuoneen konserttisarjalle. Tentetti oli osa kenties turhankin vahvaa ja Happening-kokonaisuutta dominoivaa Ranskalaisen jazzin perusteemaa. Kuullun perusteella voi ainakin tämän tentetin suhteen kuitenkin yhtyä tämän vuoden teeman sloganiin: VIVE LE JAZZ!
Tampere Jazz Happening 2019
Pakkahuone 01.11.2019
Joelle Léandre Tentet
Joelle Léandre: kontrabasso, sävellykset ja orkesterinjohto, Jean-Brice Godet: klarinetit, Alexandra Grimal: saksofonit, Jean-Luc Cappozzo: trumpetti, Christiane Bopp: pasuuna, Silvia Tarozzi: viulu, Séverine Morfin: alttoviulu, Deborah Walker: sello, Guillaume Aknine: kitara, Florian Satche: marimba, ksylofoni, rummut ja lyömäsoittimet.
