Italialainen tenorisaksofonisti ja klarinetisti Francesco Bearzatti toi Tinissima Quartettinsa Poriin kahden eri projektin voimin. Udinen Konservatoriossa klarinetin opintonsa suorittanut Bearzatti oleskeli ja opiskeli sittemmin New Yorkissa ja soitteli useita vuosia rock- ja popmusiikin parissa eri yhtyeissä. Ensimmäisen levynsä, Suspended Steps, yhtyeen johtajana hän julkaisi 1998 Francesco Bearzatti 4tet yhtyeen kanssa. Näiden vuosien jälkeen hän on asunut enimmäkseen Pariisissa, missä hän vetää Bizart Trion.
Porissa nyt kuultu Tinissima Quartet koostuu aivan loistavista Italian eturivin jazzmuusikoista. Danilo Gallo on monessa mukana oleva basisti, joka on myös yksi soittajien perustaman Gallo Rojo kollektiivi levy-yhtiön jäsen. Hän on aina luova basisti, jonka tapa toimia luo hyvän kontaktin muiden soittajien kanssa. Rumpali Zeno de Rossi on hyvin kysytty “kapulataituri” erilaisissa projekteissa. Häneltä ilmestyi viime vuonna aivan upea jazzkattaus, The Manne I Love!, kahden CD:n albumi, mikä pureutui rumpali Shelly Mannen elämäntyöhön. Neljäs lenkki yhtyeessä on Sisiliasta kotoisin oleva trumpetisti ja äänitaiteilija Giovanni Falzone, joka soitti vuoteen 2004 asti Milanon sinfoniaorkesterissa, mutta on sittemmin keskittynyt ainoastaan jazzmusiikin soittamiseen.
Ensimmäinen setti, Suite for Malcolm X, Bearzattin sävellysteos vuodelta 2010 on kertomus afrikkalais-amerikkalaisen Malcolm X:n elämän muisteloista ja kunniaksi, vaikeasta tiestä vankilan kautta siviilioikeustaistelijaksi. Jälkimmäinen setti, Monk ‘n’ Roll, on yhtyeen aivan uunituore teos, mitä ei ole vielä ehditty virallisesti julkaista levyllä, vaikka sitä oli saatavilla illan aikana promo versiona.
Mielestäni molemmat setit olivat loistavaa kuunneltavaa. Vaikka kyseessä oli kokeilevan ja improvisoinnin ryhmään kuuluva esitys, niin siinä oli mahtavasti yhdistetty kaikki elementit ja kokonaisuus oli jännittävän monipuolinen ja osittain se oli jopa hauskaa ja hyvin rullaavaa soittoa. Yhtyeen molemmat esitykset olivat sellaista vapaata jazzia, mikä puree ja kovaa. Se oli yksinkertaisesti sanottuna aivan mahtavaa kuunneltavaa. Siinä yhdistyi kaikki se, mistä vapaus musiikin tekemisessä tarkoittaa. Yhtye liikkui rehellisesti jazzin hengessä, vaikka soitossa oli paljon hyvin kulkevan rockin railakkuutta. Tunnelmat ja tahti vaihtuivat alati ja se piti kuulijan virkeänä aivan aamupuolen tunneille asti, jolloin toinen setti vasta päättyi.
Malcolm X on kehuttu maasta taivaaseen kriitikoiden suulla maailman tai ainakin eurooppalaisen jazzin piireissä. Samoin kävi pari vuotta aikaisemmin sävelletyn, Suite For Tina Modotti, teoksen kanssa, joka meidän piti oikeastaan ohjelman mukaan kuulla Malcolm X:n lisäksi. Yhtye on muuten saanut nimensä tämän Tinan nimen kautta. Toisaalta, olimme ehkä onnekkaita tästä yhtyeen päätöksestä, soittaa uusi, Monk ‘n’ Roll, teos. Francesco sanoi, että he ovat soittaneet sen vain neljä kertaa aikaisemmin.
Voin yhtyä täysin kriitikoiden mielipiteeseen. Yhtyeen soitto oli eleganttia, hyvin svengaavaa ja kaikin puolin tasapainoista esittämistä. Näiden neljän soittajan muodostamassa ääniviidakossa kuljettiin uusilla urilla ja liukkaasti kuin keväisillä kantohangilla. Hetkeksikään he eivät antaneet siimaa lepoaikaan, vaan kaikki energia tuotettiin suoraan soittimien kautta hienostuneesti, mutta myös elävän lennokkaasti. Äänimaailma oli osittain myös perusteellisen mullistavaa. Erikoistehosteita käytettiin äärimmäisen nerokkaasti. Bearzatti oli liittänyt saksofoniinsa virittimen, jonka yhdistettyään “saksipiipusta” tärähti liikkeelle kokonaisen orkesterin virkeä kokonaisuus. Falzone taas puhalsi alapuolelta trumpetin venttiileille poikittain ja käytti ääntään tehokkaasti tavalla, mikä sopi vallan mainiosti yhtyeen soittoon. Gallo syötti bassostaan erikoista preparoitua ääntä, mikä soi aika ajoin kuin kitara, se tuntui todella makealta kuunnella. De Rossin toiminta rumpujen takana oli malliesimerkki yhteiseen hiileen puhaltamisesta, mahtavan taiteellista taustan maalailua. Yhtye oli melkoinen makupala eilisin illan päätteeksi. The Tinissima Quartet osoitti ennakkoluulottoman radikaalia esittämistyyliä, välillä hienostuneesti välillä taas rahvaanomaisen riehakkaasti ja kylmäpäisesti.
{youtube}zan-5KS-1L4{/youtube}
Improvisoitua palikanhakua
Kolmen Olavin, rumpali Niilo Olavi Louhivuoren, pasunisti Jari Olavi Hongiston ja kontrabasisti Teppo Olavi Hauta-ahon muodostama Olavi Trio esiintyi näiden kahden Bearzattin produktion välissä.
Teppo Hauta-aho on suomalaisen jazzin ja improvisaation grand old man, joka jo 1960-luvun alkupuolella nousi jazzin eturiviin. Hän on soittanut mm.sellaisten merkittävien vapaan jazzilmeen tekijöiden kuin Anthony Braxtonin ja Cecil Taylorin “porukoissa”. Häneltä voi odottaa aina uusia konnankoukkuja ennalta arvaamattomasti.
Tämä kolmikko tunkeutui kylmän viileästi syvälle improvisoidun musiikin syövereihin. Lavalla oli palikkaa jos jonkinlaista, hyrrää, soivia kumitutteja, kippoa ja kuppia, kannuja, kilistimiä ja helistimiä, tuulikolkuttimia, ketjua ja vitjoja. Matkalaukullinen kaikenlaista tärkeätä tavaraa, jota matkamies tarvitsee. Jokainen soittaja tuntui vuorollaan lähtevän aika ajoin omille teilleen siirrellen palikoita paikasta toiseen. Näitä hukassa olleita palikoita sitten toiset yrittivät perässä hakea takaisin ja näin löytää yhteinen tie mitä kuljettaisiin pala kerrallaan eteenpäin. Heidän esityksensä oli yllätyksiä täynnä – ai jaa tällä tavallako sen piti mennä! Tällaista on vapaasti rakenneltu kokeileva musiikki sisällöltään.
Jos kuulija yrittää pysyä mukana, niin hänen pitäisi olla kaiken aikaa tarkkaavainen. Eikä sekään aina auta, kun herrat kuitenkin hetken päästä kutittavat toistensa kainaloita. Johtuukohan se siitä, että lavalla oli kolme eri sukupolvea soittamassa yhtä aikaa. Mene ja tiedä, eikä sillä mitään merkitystä varmasti ole. Homma toimi näillä palikoilla, kuten sen pitikin, epäloogisen loogisesti, epäjohdonmukaisen suunnittelemattomana.
Porin konsertissa trioa täydensi setin loppupuolella mukaan tullut Juhani “Junnu” Aaltonen, Tepon “kaveri” jo 1960-luvulta lähtien. Aaltonen on tuttu Porin kävijä, pitkän linjan muusikko, joka “vanhoilla päivillään” on vertynyt mainioon soittovireeseen. Aaltosen mukaan tulo toi selkeyttä ja johdonmukaisuutta yhtyeen soittoon, hieman sellaista totutumpaa ilmaisukaavaa, jos nyt asian näin ilmaisi. Mitäpä siitä, näin se menee vapaasti improvisoiden.
{youtube}4UvVHUvp7lA{/youtube}
