Blues Night Kalott Jazz & Blues festivaaleilla järjestettiin tänäkin vuonna perinteisesti Haaparannan Folkets Husilla.
Folkets Hus – Kansan Talo on Haaparannan teatteriyhdistyksen hallinnoima rakennus, jossa on mm. elokuvateatteri/teatteri, tanssisali ja erilaisia konferenssitiloja.
Kolmen esiintyjän Blues Night valtasi 600 paikkaisen tanssisalin, joka silmämääräisesti oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, kuten tanssilattiakin, kun illan meno äityi vauhtiinsa.

Dave Lindholm Solo, tarjoili Lindholmin tunnetuimpia kappaleita itsensä maestron esittämänä. Yli 40 vuotta sitten ensilevytyksensä tehneen musiikintekijän ja esittäjän “hittipotpuri” maistui yleisölle erinomaisesti, jonka reaktiosta havaitsi, että se oli näitä nimenomaisia kappaleita tullut kuuntelemaankin.
Dave Lindholmi on suomalaisen rockin ja bluesin peruskallio. Vuodet eivät ole yhtään himmentäneen “blues-ukon” vauhtia, pikemminkin sanoma on vain parantunut kuin viini vanhetessaan, tämän Blues Night -ilta osoitti.
Sottiisin ja polskan kasvattamat kuusimetsien ruotsalaisäijät, kuten festivaalien ohjelmalehti kertoo, astuivat illan toisena esiintyjänä lauteille ja samalla heittäytyi myös yleisö tanssilattialle.

Red Hot Delta Fusionin, kitaristi Janne Landströmin, basisti Henrik Hambergin ja perkussionisti Johan Wallstedtin ensimmäinen yhteisesiintyminen oli vuonna 2012.
Kitaristi Janne Landströmillä oli pitkään ollut tavoite saada soittaa akustista deltabluesia. Vuonna 2009 hän tutustui perkussionisti Johan Wallstedtiin ja he perustivat Delta Blues-yhtyeen.
Kolmen vuoden yhteistyön ja esiintymisen jälkeen vuonna 2012 yhtyeeseen liittyi basisti Henrik Hamberg ja kokoonpano muuttui Red Hot Delta Fusion-nimiseksi.
Yhtyeen musiikki tulee pääsääntöisesti deltabluesista, mutta illan aikana vaikutteita oli kuultavissa myös ainakin intialaisesta musiikista, eikä ruotsalaista kansanmusiikkiakaan ollut unohdettu.
Landströmin kitara itki, raastoi ja raivosi koko setin ajan komeasti. Yhtyeen ja yleisön vuorovaikutus toimikin mallikkaasti, yleisön vielä vallatessa tanssilattian.

Illan viimeisenä esiintyjä lauteille kapusi kansainvälisille markkinoille tähtäävä Micke Björklöf & BlueStrip.
20-vuotisjuhlakiertueella oleva yhtye solmi hiljaittain kansainvälisen levytyssopimuksen keskieurooppalaisen Music Avenue -yhtiön kanssa. Sopimus kattaa kaksi albumia ja ne julkaistaan Blues Boulevard levymerkillä kaikkiaan 25:ssä maassa. Ensimmäinen levyistä “After The Flood” julkaistaan tämän vuoden elokuussa.
Juhlavuoden kiertueen teemana on “New Orleans Voodoo”, jossa yhdistellään New Orleansin musiikkiperinteen elementtejä moderniin blues-tulkintaan. Folkets Husissa kuultiin tämän tulevan levyn musiikkia, yhtyeen omaa tuotantoa sekä oman originaalituotannon lisäksi myös rhytm and blues klassikoita.
Illan esityksen nähtyään ja kuultuaan voi ymmärtää, että nyt ei todellakaan voida olla kovin kaukana laajemmasta kansainvälisestä menestyksestä, niin kovassa iskussa Micke Björklöf & BlueStrip tällä hetkellä on.
Kaikkinensa aivan erinomainen bluesilta Folkets Husetilla Haaparannalla.
Illan kokoonpanot:
Dave Lindholm Solo:
Dave Lindholm – kitara, laulu, kazoo
Red Hot Delta Fusion:
Janne Landström – kitara,laulu
Henrik Hamberg – basso, laulu
Johan Wallstedt – lyömäsoittimet, laulu
Micke Björklöf & BlueStrip:
Micke Björklöf – laulu
Ville “Lefty” Leppänen – guitar
Seppo Nuolikoski – basso
Timo Roiko-Jokela -vibrafoni
Teemu Vuorela – rummut