Grammy-ehdokkuudet, muut palkinnot ja/tai suuri yleisön suosio ja maine eivät koskaan ole tae siitä, että itse musiikki olisi hyvää tai kiinnostavaa (aika usein asia on juuri päinvastoin). Hyvänä esimerkkinä siitä Kenny Garrettin yhtyeen konsertti Tapiolasalissa. Kvintetin jäsenet ovat toki ns. alan miehiä ja kaikilla heillä oli, soittimestaan riippuen, vikkelät sormet tai kädet. Mutta jos bändi kuluttaa puoli tuntia kahteen tasapaksuun biisiin, ei voi puhua mistään musiikillisesta riemuvoitosta. Kuvia ei kannata pelkkien muoto- tai suosiosyiden vuoksi kumartaa.
Musiikki oli puuduttavan kyllästyttävää, eikä siinä ollut mitään sävellyksellisesti, sovituksellisesti, harmonisesti tai rytmisesti innostavia tai mieltä kohottavia elementtejä. Se oli, yksinkertaisesti, pitkä pötkö lenkkimakkaraa, jonka lihaprosentti oli vähäinen, jauhoja ja muita ei-niinkään-ravitsevia lisäaineita sitäkin enemmän. Kappaleiden ”säveltäjä” ei näillä nuottilapuilla ikinä pääsisi Sibelius-Akatemian sävellyslinjan tai edes jazzosaston oppilaaksi.
Garrettin (yli)pitkät alttosoolot olivat yhtä kiinnostavia ja säkenöiviä kuin alkutaipaleellaan olevan musiikinoppilaan skaalaharjoitukset. Nuotteja nuottien perään, muttei mitään sisältöä, tunnetta tai sanomaa (toista oli aikanaan kun lesterit, dexterit, hawkit ja websterit kertoivat sooloissaan tarinoita). Flyygeli sai rastatukkaiselta soittajaltaan vastaavanlaista kyytiä. Sormet mennä vilistivät koskettimistoa pitkin vinhalla vauhdilla, mutta…
Kolmannen biisin (siis puolen tunnin kuluttua konsertin alkamisesta) myötä löytyi soitosta jo jonkinasteista jujua. Letkeästi 5/4-tahtilajissa keinuva, coltranevaikutteisia kaikuja sisältänyt kappale jäi kuitenkin sekin melko lailla sisällöttömäksi ja pinnalliseksi pastissiksi. Neljännessä kappaleessa, kuten edellisessäkin, Garrett soitti sopraanosaksofonia. Vuorossa oli balladinumero, jonka alku lupaili jo jotain parempaa. Pitkän kokovartalopuudutuksen jälkeen ja kellonviisareiden järkähtämättömän nakutuksen jälkeen oli kuitenkin aika siirtyä länsirannikon lämpimän auringon ja leppoisten tuulien hellimäksi.
Perinteitä kunnioittaen
Aivan ensimmäiseksi iso hatunnosto ja raikuvat aplodit Jussi Lampelan tyylikkäille ja perinteitä kunnioittaville west coast– ja cool jazz klassikkojen sekä samanhenkisten Teppo Mäkysen sävellysten sovitustyölle. Samat suosionosoitukset myös Mäkyselle em. sävellyksistä sekä orkesterinjohtotehtävistä.
WestCoasters-oktetti soi puhtaasti ja pehmeästi, ja kokoonpano noudatteli pitkälti noiden 1950-luvulla kukoistaneiden tyylisuuntien viitoittamaa instrumentaatiota. Vaskipainotteisuus oli tuolloin – ja nyt – pehmeän soundimaailman peruselementtejä.
Myös solistivoimaa löytyi yllin kyllin koko kahdeksikosta, oli kyse sitten lyhyistä tai pidemmistä sooloista. Molemmat trumpetistit loistivat solisteina, samoin nuorekkaan ryhmän seniori Jukka Perko, yllätys yllätys, klarinetistina. Harvemmin kuultua herkkua, sillä onhan häntä yleensä totuttu kuulemaan sopraano- tai alttosaksofoni hyppysissään. Erityisesti on aiheellista nostaa solisteina esiin myös nuoret muusikot baritonisti Ville Vannemaa ja pasunisti Kasperi Sarikoski. Jälkimmäisen ja basisti Antti Lötjösen vuoropuhelu Sy Oliverin kappaleessa For Dancers Only oli yksi illan monista kohokohdista. Myös maestro-Mäkynen intotui irroittelemaan useita tyylikkäitä ja intensiivisiä rumpusooloja. Näin kävi mm. hänen omassa sävellyksessään Summerday.
”Pitää joskus harjoitella, niin voi päästä ehkä joskus keikallekin”, totesi Mäkynen konsertin loppupuolella. Totisesti harjoiteltu oli, ja jälki oli sen mukaista. Keikkoja taas… no, niitä todellakin soisi runsaasti tälle mainiolle bändille, joka on ainoa laatuaan omassa lajissaan maassamme. Tyyli- tai laatukriteereistä ei keikkojen todellakaan pitäisi olla kiinni millään kotimaisella festivaalilla. Ja toki tätä kehtaisi hyvällä omallatunnolla Suomen rajojen ulkopuolellekin tyrkyttää.
Illan lopputulos Kulttuurikeskuksen kaukalosta: Suomi – USA, 6-0.
APRIL JAZZ 24.4.2014, Espoo
Tapiolasali: The Kenny Garrett Quintet (tarkempi henkilöstö ei tiedossa)
Louhisali: Teddy’s WestCoasters: Ville Vannemaa, baritonisaksofoni; Jukka Perko, alttosaksofoni ja klarinetti; Jukka Eskola, trumpetti ja flyygelitorvi; Mikko Karjalainen, trumpetti ja flyygelitorvi; Kasperi Sarikoski, pasuuna; Miika Jämsä, tuuba; Antti Lötjönen, basso; Teppo Mäkynen, rummut. Jussi Lampela, sovitukset.
