On taas koittanut Pyhäinpäivän viikonvaihde, mikä on samalla merkki siitä, että jazzväki kokoontuu Tampereelle. Europe Jazz Network myöntää vuosittain eurooppalaiselle festivaalille arvostetun EJN Award for Adventurous Programming -palkinnon menestyksekkäästä työstä yleisöä kiehtovan musiikkiohjelman suunnittelusta. Se myönnettiin viime keväänä Tampere Jazzhappeningille ja sitä juhlittiin Jazzahead 2017! -tapahtumassa Bremenissä.
Tampere Jazz Happening käynnistyi eilen torstaina 36. kerran. Neljän päivän aikana Pakkahuoneella, Telakalla ja Klubilla kuullaan 10 konserttikokonaisuutta, joiden aikana lavalla käy esiintymässä yhteensä 25 kotimaisista ja kansainvälisistä huippusoittajista koottua yhtyettä. Maksullisten konserttien lisäksi kahteen sessioon on maksuton sisäänpääsy, ensimmäinen näistä kuultiin eilisessä kolmen kokoonpanon avauksessa Klubilla.
Virolaispäivä Klubilla
Festivaalin avajaisillan konsertit oli omistettu ensi vuonna helmikuussa 100-vuotissyntymäpäiväänsä viettävälle Virolle. Spotlight on Estonia -illan alkutervehdyksen Eestistä välitti kitaristi Jaak Sooäär. Hän kertoi illan kolmen orkesterin esityksien toimivan samalla eräänlaisena kutsuna suomalaiselle jazzyleisölle tulla ensi vuonna Virossa järjestettäviin jazzfestivaaleihin. Lavalla naapurimaamme nykyjazzia esittivät Kirke Karja Quartet, Kadri Voorand in Duo with Mihkel Mälgand sekä Heavy Beauty.
Illan aloitti ainakin itselleni uusi nimi, Estonian Young Jazz Talent -palkinnon vuonna 2014 voittaneen naispianisti Kirke Karjan johtama pari vuotta sitten perustettu Quartet. Vaikka Kirke Karja Quartet on ehtinyt vierailla Suomessakin, niin vielä toistaiseksi tämän nuoren tallinnalaisyhtyeen nimi ei ole meillä ollut juurikaan esillä.
Yhtye julkaisi viime vuoden keväällä debyyttialbuminsa Turbulence, mikä on osoittanut, että yhtyeellä on potentiaalista voimaa nykyjazzin saralla.
Yhtyeen musiikillinen perusta tuntui muodostuvan akustisessa hengessä luodun perinteikkään jazzsoundin pohjalle, missä oli taitavasti rakennettu suoranaisena vastapainona äkkivääriä nopeita melodisesti ja rytmisesti monisyisiä kimurantisti upottavia monttuja, vääntöjä ja kääntöjä, joista syntyi mutkikas labyrinttimaisen riittoisa vuorovaikutteinen lisäpalikka. Kun tähän lisättiin vielä maltillisesti sähköisiä nykyjazzissa käytettyjä kinkkisen hiomattomia efektejä, syntyi äänipatja, minkä päällä leijailtiin välillä levollisen rauhallisesti välillä taas intohimoisen kiivaasti.
Yhtye soitti pääasiassa Kirke Karjan kirjoittamia sävellyksiä aloittaen uuden levyn nimikkokappaleella Turbulence. Sitä seurasi kitaristi Kalle Pillin sävellys Kallen Kitchen. Nimensä se oli saanut siitä, että Ruotsissa opiskellessaan hän piti keittiönsä aina niin puhtaana, että sitä jo vähän ihmeteltiin. Kirke sanoi, ettei hän ole tavannut ketään, joka pitäisi keittiönsä näin siistinä, joten ehkä kappaleesta löytyy tähän jonkinlainen sanoma.
Sitten kuultiin sovitus Karlheinz Stockhausenin sävellyksestä, mikä vei meidät hitaan alun jälkeen klassisen musiikin kautta mahtipontisesti eteenpäin. Balladinomaisesti pitkällä pianointrolla liikkeelle lähtenyt Kirken Early Life sai voimallista nostetta ja alkoi kiehua oikein tosissaan saaden loppua kohden jopa rockmaisia piirteitä rumpali Karl-Juhan Laanesaarin takoessa kannujaan hurjaan tahtiin.
Avantgardistisia piirteitä löytyi puolestaan kappaleesta Etude, mikä oli merkillisen oikukas, monipolvinen, outo ja hämmentävä. Kirke Karjan mukaan kuitenkin seuraava Hangdogc vasta kummajainen olikin. Se oli yhtyeen oma sovitus lainakappaleesta, mikä vyöryi hurjaa kyytiä rynnistellen. Kirken sanoin, ”musiikin pitäisi tuoda iloa ja kauneutta meidän elämäämme” ja sitä toi meille viimeisenä kappaleena kuultu Orwell.
Kappaleissa oli kekseliään rytmikkäitä sävelpohjia, aimo annos mystistä kauneutta ja soolojen kautta syntynyt improvisointi oli yksi kvartetin olennainen elementti. Erikoisesti pisti silmään Kirke Karjan ja Karl-Juhan Laanesaarin keskinäiset vuoropuhelut, joiden aikana Kalle Pilli ja kontrabasisti Raimond Mägi seurasivat sivusta ja tarttuivat soittoon näppärästi, kun hetki koitti. Soitossa oli mukaansatempaava päättäväisyyttä ja määrätietoista tekemistä. Hyvällä keskinäisellä vuorovaikutuksella esitys liikkui vaivattomasti aiheesta toiseen luoden uusia äänimaailmoja. Kirke Karjan vankkojen soolojen rinnalla kitaristi Kalle Pilli taikoi osaltaan uutta ulottuvuutta omissa sooloissaan. Rytmi pysyi hyvin basisti Raimond Mägin rumpali Karl-Juhan Laanesaaren hyppysissä ja siitä syntyi kokonaisuutenaan tasapainoinen suoritus.
Kirke Karja Quartetin esitys oli suorasukaisen selkeästi ja yksinkertaisen helposti seurattavissa oleva kokonaisuus, mistä jäi rehevä värinä leijailemaan esityksen päättyessä. Tämä oli mielenkiintoinen avaus tämänvuotiselle Tampere Jazz Happeningille.
Eestiläinen kansanmusiikki ja jazz yhtyivät
Vokalisti-pianisti Kadri Voorand on ehtinyt tehdä vakuuttavan nousevaa uraa viimeisen 10 vuoden aikana omalla erikoisella esittämistyylillään. Hänen äänenkäyttönsä on jotain aivan poikkeavaa ja samalla huiman rohkeata, mikä suorastaan lyö kuulijan täydellisen hämmästyksen valtaan. Itse Kadria moninaisia kertoja kuulleena hän ei päässyt enää yllättämään, mutta ensikertalainen saattoi jäädä äimän käkenä ihmettelemään.
Kadri on kehitellyt omia ”juttujaan” vuosien varrella ja mukaan on tullut ihmisääntä täydentäviä efektejä, luuppauksia, kaiutuksia ja sämpläystä. Näitä välineitä hän on käyttänyt omissa eri kokoonpanoissaan viime vuosina.
Tampereelle Kadri tuli tällä kertaa esiintymään duona pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa basisti Mihkel Mälgandin kanssa. Mihkel soitti eilisessä esityksessä sekä kontra- että 6-kielistä sähköbassoa.
Vahvasti äärirajoja hakevana tulkitsijana Kadri esittää mielellään omaa tuotantoaan. Hän hallitsee jazzlauluihin oleellisena osana kuuluvan voimakkaan laaja-alaisen scat- laulun, mitä hän käyttää paljon esityksissään, kuten eilenkin.
Vahvalla tunnelatauksella aina esiintyvä Kadri antoi tälläkin kertaa yleisölle kaikkensa. Hän eläytyi esityksen jokaiseen pieneenkin osa-alueeseen käsittämättömän suurella antaumuksella.
Kadrissa yhdistyy aito jazzlaulaja ja toisaalta sähköisessä kokeellisessa fuusiomusiikissa villi ja ärhäkkä äänenkäyttäjä, jonka käsittelyssä kulkee niin räväkkä soul kuin balladin mukanaan tuoma rauhallisuus. Eilenkin tämä kokeellinen puoli tuli estottomana lauluimprovisointina esille. Teatraalinen laulutyyli, missä sinkoilivat raivoisat kiekaisut ja huudot, kurkkuäänet korahduksineen, hengityksen sihinä ja suhina saivat aikaan melkoisen sekasointuisen äänivyöryn.
Torstai-illan Klubin konsertissa kaikki nämä hienot äänenkäytön elämykselliset ominaisuudet tulivat näyttävän laajalla spektrillä esille. Laulujen tempoileva monimuotoisuus kimpoili kummallisesti ääripäästä toiseen. Kadrilla on omaleimaista muista poikkeavaa taitoa ja hänen vaikuttava esittämistyyli osoittavat, että häntä voidaan hyvällä syyllä pitää äänitaiteilijana ja äänellään harvinaisella tavalla improvisoivana artistina.
Keskinäinen vuoropuhelu basisti Mihkel Mälgandin kanssa toimi monisärmäisyydestä huolimatta vapautuneen helpon oloisesti. Selkeitä vastakkaisjännitteitä ei oikeastaan voinut löytää.
Äänien massamaisesti painostava vyöry kohosi aika ajoin julman karkeaksi jopa raakalaismaisen karheaksi. Kun sen tekee taiteellisen näyttävästi, kuten Kadri, niin tällaiset rankan nopeasti puuroutuvat piiskan sivalluksen omaiset tärähdykset tuntuivat todella herkullisen pysäyttäviltä. Harvoin näkee ja kuulee tällaista kameleonttimaista luomisvoimaa ja äänenkäytön taiturimaisuutta. Siinä sai namia mahan täydeltä hetkessä. Yleisö oli aivan hurmiossa ja kaksikon piti nousta lavalle kahdesti uudestaan.
Ilta päättyi raskaan painokkaasti
Nimenä Heavy Beauty kuvaa erittäin hyvin neljän hengen ryhmää, jonka soittajat ovat omaksuneet vapaan improvisaation esittämisen musiikilliseksi johtotähdeksi. Freejazzin piireissä ainakin Euroopan laajuisesti yhtyeen kaksi keulakuvaa, liettualaispuhaltaja Liudas Mockūnas ja Viron ykkösnyrkki kitaran varressa Jaak Sooäär ovat tuttuja nimiä tämän suunnan tulevaisuuden kuvan hahmottajina. Suomessa monet kerrat eri yhteyksissä vieraillut kaksikko tunnetaan kaiken lisäksi freen- ja avantgarde-musiikinsuuntauksen raadollisimman ääripään edustajina.
Tässä torstai-illan Viro-kavalkadin päättäneessä kokoonpanossa saksofonistispesialisti Liudas Mockūnas soitti järisyttävän matalaa möyrivää ääntä tuottavaa bassosaksofonia ja kontrabassosaksofonia, mitkä eivät tosiaankaan jättäneet ainoatakaan kuulijaa kylmäksi. Näiden lisäksi tällä kertaa ääntä lähti myös sopraanosaksofonista, pienemmästä ja suuremmasta yksin ja välillä kahtakin samanaikaisesti.
Jaak Sooäär puolestaan kulki kitaransa kanssa mutkaisia polkuja hakien alueita, mistä löytäisi jotain ennalta-arvaamatonta ja omituista uutta näkemystä yleisön hölmistyttämiseksi. Sen nämä herrat tekivät ainakin omasta mielestäni hienostuneella tavalla, vaikka rynnistys oli pelottavan railakasta ja estottoman rajua.
Pellit auki ja riistaa kaatamaan, tällaisella asenteella homma käynnistyi, kun Heavy Beauty nelikko tuli lavalle ja päätti avajaispäivän hurjan raakalaismaisella otatuksella. Improvisoinnin aallonharjalla seilaava virolaiskolmikko sähkökitaran monisärmäinen jallittaja Jaak Sooäär, sähköbasisti Henno Kelp ja rumpali Andrus Lillepea vahvistettuna liettualaisvoimapuhaltajan Liudas Mockunasin bassosaksofonilla.
Heavy Beauty rynnisti ja päästi irralleen kaoottisen sekasortoisen vapaan eläimellisen möyrinnän. Matalalla räyhäten Liudas kiehutti bassosaksofoniaan äärirajoille, mikä ennakoi pahaenteisen raivoavan hirmumyrskyn tuloa. Tätä nelikkoa ei pidätellyt mikään.
”Kuumakallet” aloittivat keikan kappaleella Donald Is Back In Town, mikä oli Jaakin sanojen mukaan kuulemma sävelletty jo ennen kuuluisimman ”nyky-Donaldin valtaan tuloa”, joten hänestä kappale ei kertonut. Meno oli hirvittävää puuskutusta ja rankka murahtelu jatkui heti seuraavan L.M. -kappaleen aikana alusta alkaen, kun Liudas vyörytti kontrabassosaksofoniaan yksin ensin alkuun. Jaak päästi virtapiirit vapaaseen lentoon ja kitaran riipaiseva käsittely levisi kuin punainen laavavirta Klubin seinille. Rytke ja pauke saivat lisävirtaa Liudaksen vastatessa tähän kuraisen räkäisesti, hetkeksi annettiin Jaakille tilaa täyttää aukkokohdat omaan tahtiin ja sitten päästeltiin niin, että pahnat pölisivät.
The Perfect Escape teki ensin romuluisen alkukiihdytyksen revitellen jämerän poukkoilevasti hyökkäilevään tyyliin kunnes Liudas alkoi oman shownsa tuupaten lyhyitä kiemuraisia napsutteluja sooloonsa toisten tapaillessa taustaa, hiljalleen vauhtia kiihdyttäen massiivisen torvensa tötterölle ja polttava höyry syöksähti bassosaksofonin kellosta ulos kuin tulinen pätsi. Muut tulivat voimalla mukaan ja siitä rynnisteltiin väkevästi ärjyen kohti loppua.
Out of Here alkoi bassosaksofonin puhistessa uhmaavaa kammoa ja pelonsekaista liekehtivän horkan tunnetta levitellen. Siitä keiteltiin tuliliemikeitos, mikä alkoi kiehua hiljalleen yli äyräiden. Liudas hiljensi möyhennyksen ja Jaak jatkoi antaen kitaransa puhua rynnivällä ujelluksella. Keiton ylivuoto rauhoittui Hennon ja Andrusin yhtenäisen taustan tasaisen tappavalla komppauksella. Vapaasti vyöryvä rähinä ja roiskinta alkoivat uudestaan ja roihu levisi ammottavana tulimerenä laput silmillä sivuille katsomatta räyhäävän kakofonisena sekamelskana.
Tässä alleviivaamattomalla huumorintajulla siunatussa nelikossa jazz ja rock kohtaavat harvinaisen saumattomasti eikä pelottoman vapaa ote sulje pois häpeilemätöntä romanttisuuttakaan. Kun hetki on sopiva, tämä ryhmä ryntäilee, syöksyy, säntää, pinkaisee ja singahtaa kuraista polkua pitkin häpeilemättömän röyhkeästi ja arvaamattomasti. Valitettavasti itse jouduin turhan aikaisin säntäämään viimeiseen junaan. Hieman harmitti, mutta onhan näitä veijareita tullut kuultua aikaisemminkin, toivottavasti vielä pikapuolin uudestaankin.
Tampere Jazz Happening 2017
torstai 2.5.2017 Klubi
19.00 ”Spotlight On Estonia” (EE)
Kirke Karja Quartet (Kirke Karja – piano, Kalle Pilli – kitara, – Raimond Mägi basso, Karl-Juhan Laanesaar – rummut)
Kadri Voorand in Duo with Mihkel Mälgand (Kadri Voorand – laulu ja piano, Mihkel Mälgand – kontra- ja sähköbasso)
Heavy Beauty (Liudas Mockūnas – bassosaksofoni, Jaak Sooäär – sähkökitara, Henno Kelp – sähköbasso, Andrus Lillepea – rummut)
