We Jazz-festivaalin avauskonsertti pidettiin tänä vuonna ääriään myöten täyttyneessä Korjaamon Kulmasalissa. Antina oli kahden eurooppalaisen kokoonpanon tuhti annos musiikkia. Reaktioista päätellen se myös maistui erinomaisesti yleisölle.
Avauskokoonpanona oli saksalaisen tenoristin Philipp Gropperin nelimiehinen Philm-yhtye, joka päätti Korjaamossa neljän keikan Suomen-kiertueensa. Berliinissä toimiva yhtye on ollut koossa 2011 lähtien ja on tehnyt neljä levyä. Monilla eurooppalaisilla festivaaleillakin kehuja kerännyt bändi kävi täällä nyt ensimmäisen kerran.
Vaikka Philm toimii Gropperin nimissä, niin ainakin Korjaamon konsertissa keskeinen hahmo oli flyygeliä ja kahta syntikkaa soittanut Elias Stemeseder, joka pitkälti kuljetti yhtyeen musiikkia eteenpäin. Hän on hyvinkin monipuolinen muusikko, jonka pianismissa sekoittuivat luistavasti etenevään tavanomaisempaan ilmaisuun ceciltaylormaisen free-soiton perkussiiviset ainekset. Syntikoitaan hän taas käytti etupäässä efektien luomiseen bändin sointikuvan rikastamiseksi.
Korjaamossa kuuli selvästi kuinka hyvin yhtye on hitsautunut yhteen, sillä konsertissa pitkänä jatkumona esitetyt kappaleet ovat aika kimurantteja monipolvisine käänteineen. Komppiryhmä, basisti Robert Landfermann ja rumpali Oliver Steidle tekivät erinomaista työtä freen rajapinnassa liikkuvissa kappaleissa, joiden toteutus oli pitkälti kollektiivista tavanomaisen soolokierrätyksen sijaan.

Konsertin toisena esiintyjänä ollut pianotrio Phronesis oli nyt kolmatta kertaa Suomessa 2010 -luvulla. Tässä tanskalaisen basistin Jasper Høibyn Lontoossa 2005 perustamassa triossa soittavat englantilainen pianisti Ivo Neame ja ruotsalainen rumpali Anton Eger. Aiemmin se on esiintynyt We Jazzissa kerran ja ja kerran Porissa.
Korjaamossa Phronesis sai sopivan haasteen Philmin intoutuneesta esityksesta. Siihen myös se hyvin vastasi, sillä trion esitys oli melkoista virtuoosimaista tykitystä sen tulkitessa uusimman We Are All-albuminsa kappaleita. Ihan aiheetta tätä kolmikkoa ei ole väitetty Euroopan parhaaksi pianotrioksi tällä hetkellä.