Apulian jazzin esittelyilta. Medimex 2017, 8.–11.6.2017 Bari, Italia.
Italialainen jazz tunnetaan maailmalla ennen kaikkea loistavien muusikoiden kautta. Paolo Fresu, Luca Aquino, Gianni Mimmo ja Mauro Negri ovat monien maanmiestensä tavoin luoneet arvostetun kansainvälisen uran, joka on ulottunut Suomeenkin.
Kaakkois-Italian maakunta Apulia on panostanut uusien toimijoiden esillepääsyyn. Luovan sektorin markkinointi- ja vientiorganisaatio Puglia Sounds järjesti Barissa 8.–11. kesäkuuta Medimex-musiikkikonferenssin ja -festivaalin. Siihen liittyen kokoontui perjantai-iltana 9.6. mediaa sekä eurooppalaisten jazzklubien ja -festivaalien edustajia kuuntelemaan tuoretta jazzia. Arvovaltaisen Palace Bari -hotellin virvokekeitaassa Palace Café saatiin sen myötä nauttia kuuden paikallisen esiintyjän annista koko illan mittaisessa showcasessa.
Lisäksi Medimexissä esiintyi Nicola Conte, Barin tunnetuin musiikintekijä. Kitaristi, säveltäjä, yhtyeenjohtaja, dj ja tuottaja tarjosi viikonloppuna sekä bändikonsertin että Jazzanova-dj-setin.
Keikkojen välissä Conte ehti kertomaan kuulumisiaan. Hän on muun muassa parhaillaan levyttämässä uutta albumia. Sille on tulossa moniulotteinen kokonaisuus, jota on työstämässä joukko muusikkokollegoja tuottaja Tommy Cavalierin johdolla. Tallenteen valmistuttua Conte harkitsee suuntaamassa kiertueelle täysiverisen jazzkokoonpanon kanssa.
Barin sointeja vie maailmalle myös aktiivinen levy-yhtiösektori. Viikonlopun levybasaarissa Spazio Muratissa kaupungin sataman liepeillä oli esillä vinyylilaarien lomassa esimerkiksi A.MA-levymerkin tuotantoa. Labelin perustaja Antonio Martino on tuonut julki jazzia sekä muuta juurevaa sävelosaamista niin cd-formaatissa kuin vinyylinä. Showcasen artisteista Luca Cacucciolo -kvartetin viimeisin pitkäsoitto New Life Growes on A.MA-tuotantoa.
Kaikuja Brasiliasta ja klassikoista
Apulian jazzin esittelyn avasivat Paola Arnesano ja Vince Abbracciante. Laulajan ja hanuristin duo johdatti tunnelmat yli kahden suolaisen aavan, Välimeren ja Atlantin taakse Brasiliaan saakka. Musiikista välittyi rikas vivahdekirjo bossasta Kap Verden mornaan – melankoliaa, kaipuuta ja nostalgiaa häpeämättä.
Yhdeksi innoittajakseen solisti mainitsi Milton Nascimenton, jonka repertuaarista ohjelmaan oli poimittu teos Encontros e despedidas. Muutenkin liikuttiin eksoottisissa väreissä sekä António Carlos Jobimin ja Chico Buarquen tunnelmissa. Portugalinkielisessä sikermässä tunnelma kehkeytyi tiheäksi, kun kaksikon heittäytyvät tulkinnat toivat musiikin iholle.
Illan toinen projekti oli Marco Boccia Trio. Basisti Marco Boccian kolmikko johdatti perinteistä pianotrio-konseptia tavanomaista rytmisempiin sfääreihin. Päällikön patteristi Gianlivio Libertin kanssa rakentama orgaaninen rumpubasso generoi sointiin energiaa ja sykettä, joka on tyypillisempää vaikkapa acidjazz-ympyröissä, mutta joka toimi yhtä kaikki loistavasti tässä yhteydessä.
Pianisti Marino Cordasco esitti pulssikkaaseen sointivirtaan omia välähdyksiään. Ne toivat paikka paikoin mieleen paitsi ikivanhan lastenrallatuksen Jaakko-kulta, myös Dannynkin Kuusamo-tulkintana tunnetun, ranskalaistähti Joe Dassinin ammoisen L’Été indien -hitin kaihoisan melodiakulun mehevällä tavalla.
Pianisti ja Fender Rhodes -mies Luca Cacucciolo ammensi kvartetteineen vuorostaan uuden julkaisunsa New Life Grows (A.MA Records 2017) materiaalista. Liiderin läsnäolo soinnissa oli keskeinen: sormiosaundi toi mieleen spontaanisti Vince Guaraldin ikonisen musiikin 1960- ja 1970-luvuilla tuotettuun animaatiosarjaan Jaska Jokunen. Svengi oli sen myötä yhtä aikaa huolettoman lennokas ja tiukan kurinalainen.
Saksofoni Francesco Bianchi, basisti Alex Orciari ja patteristi Matteo Rebulla täydensivät äänimaailmaa tarkalla työskentelyllään. Sen myötä nelikon yhteenhiottu sointi tuntui kumpuavan laajemmassa kontekstissa ennen kaikkea hardbopista, joka kasvatettiin yleisön edessä vakuuttavaksi ilotulitukseksi. Äänikuvassa kukin neljästä muskettisoturista nousi esiin omana itsenään ilman liideri ja taustabändi -asetelmaa – kollektiivisuuden idea välittyi vahvasti.
Soiva koelaboratorio
Rumpali Fabio Accardilla on mitä ilmeisimmin homma hallussa. Siitä viesti sekin, että showcase rohkaisi uskaliaimpia tanssimaan. Menojazziako? Kyllä, sitäkin. Accardin iskuryhmä eli saksofonisti-huilisti Gaetano Partipilo, pianisti-sormiovelho Claudio Filippini, kitaristi Francesco Poeti ja basisti Luca Alemanno kehittivät yhdessä ilmavan kuplivaa lennätystä, vaikka äänikuvassa kimpoili runsaasti elementtejä koko ajan.
Ohjelman hitaimmassa vedossa vahvistui rumpalin kipparoiman viisikon osaamisen taso. Piinallisen verkkaisessa temmossa paketti pysyi hienosti kasassa intensiteetin säilyttäen, mikä korosti samalla soitteen emootiota.
Showcasen riisutuinta instrumentaatiota edusti puolestaan Balducci-Maurogiovanni. Kahden alarekisterin kielipelin sähköistä kommunikaatiota tarjosivat Pierluigi Balducci ja Vincenzo ”Viz” Maurogiovanni. Ensivaikutelma piirsi avaran kaaren Jamaladeen Tacumasta King Crimsoniin, soitinvalintojen johdatuksella.
Duon dynamiikka naukui kumimaisen elastisesti mutta samalla tiukan muototajun ohjaamana. Soitteet ammensivat elokuvamusiikista, jota ovat säveltäneet muun muassa Henri Mancini, Ennio Morricone ja John Williams. Suoran coveroinnin sijaan kaksikko sovitti inspiraation lähteistään sanatonta dialogia, joka vuorostaan kommunikoi kuuntelijoiden kanssa. Kaksikko oli myös säveltänyt kaksi omaa filmiteemaan sopivaa teosta.
Illan päätti puolen yön lähestyessä pianisti Domenico Cartago yhtyeineen. Vasta valmistunut albumi Chromos (Auand 2017) toimi trion kompassina. Kolmikkoa täydensi teoksessa Gamma lahjakas laulaja Elisabetta Pasquale, jonka oma sooloalbumi Argo julkaistiin Blackcandy Records -merkillä ja taiteilijanimellä Orella niin ikään kesän kynnyksellä.
Musiikki oli hyvin fyysistä ja vetoavaa. Iskevyys korostui päätösnumerossa Ocra, jossa basisti Giorgio Vendola käytteli jousta ja rumpali Pippo D’Ambrosio kaivoi kioskistaan kimurantteja jakoja. Kokonaisuutena yhtyeen soitto oli illan läpileikkauksessa ehkä lihaksikkainta lennätystä. Cartago panosti erityisesti vapaapudotukseen, ja soitteista noin puolet olikin sävellettyä ja puolet livenä syntynyttä virtausta, kuten Cartago luonnehti keikan jälkeen hikikarpalot hiusrajassa.
Showcasen moniulotteisuus peilasi samalla yhtyeiden kotikaupunkia. Bari, 326 000 asukkaan matkailun, kaupan ja merenkulun keskus tunnetaan antiikin ajoista lähtien. Koetun myötä meriitteihin voi lisätä jazzin.
