Salo Jazz 2017 ohjelmaan sisältyi konserttien lisäksi myös rumpali Markus Ketolan jazz drum workshop. Praktisesti fokusoiva esitys korosti perusasioiden hallinnan tärkeyttä; teoriaa ei jazzissa sovi unohtaa, mutta soittamisen maku on aina säilytettävä. Tilaisuus keräsi koko joukon innostunutta yleisöä Salon lukioon, jossa yo-kirjoitusten vuoksi jouduttiin tilojen suhteen hieman improvisoimaan; nuorten muusikoiden on hyvä tottua tähänkin soittamisen puoleen jo nuorena.
Urkujen ja harpun ohella rummut ovat haasteellisimpia soittimia, koska kaikki neljä raajaa työllistetään ja koordinaatio ja yhteistoiminta niiden kesken täytyy olla täysin hallussa. Markus Ketola valotti havainnollisesti raajojen rinnasteista ja samalla eriytettyä yhteistyötä. Tähän vaikuttavat mm. oikea istumakorkeus ja soittoasento; kaikessa korostuu luonnollisuus ja kehon luonnonmukaisten ja yksilöllisten ominaisuuksien hyödyntäminen. Fysiologiaa vastaan ei kannata taistella, vaan täytyy hyödyntää sitä.
Jazzrumpalin perustehtävät, time ja groove, tulivat esityksessä korostetusti esiin. Soiton dynamiikka ja sen vaihtelut ovat oleellinen osa tätä pyrkimystä. Teorian hallintaa kokenut rumpali tähdentää, mutta tätä ei voi luontevasti viedä rinnan melodian omaksumisen kanssa.
– On hyvä erottaa soittaminen ja teorian opiskelu toisistaan, Markus Ketola sanoo.
– Niiden yhdistäminen ei tahdo toimia – siis että yrittää soittaa vielä keskeneräistä ja hahmottuvaa asiaa. Tällöin aloitteleva muusikko vain turhautuu ja kaikki voi jäädä sekavaksi.
Onkin hyvin tärkeää, että perusasioiden järkevään ja yksilölliseen hallintaan kiinnitetään huomiota. Esimerkiksi vispiläkompin hallintaa Ketola pitää oleellisen tärkeänä, vaikka ei suuntautuisikaan perinteisen svengijazzin pariin.
Pidetään hauskaa – soittaen!
Markus Ketola muistutti, että soittimen kanssa voi myös pitää hauskaa – totinen puurtaminen ei vie pitkässä juoksussa eteenpäin. Esimerkiksi rytmitajua voi kehittää; se ei ole siis pelkästään synnynnäistä.
– Rytmitaju on oikeastaan ymmärrykseen perustuvaa ja sitä voidaan aina kehittää, Markus Ketola pohtii.
– Myös metronomin käyttöä voi varioida ja kehittää ja tavallinen näin tavallinen peruskomppikin saadaan kuulostamaan hyvältä.
Kuulemisen ja tuntemisen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa; fraseerausta ja artikulointia voi rumpuoppilas harjoitella vaikkapa Elvin Jones -tyyliä jäljitellen.
– On-the beat ja on-top-of-the-beat väliset erot voivat olla hiuksenhieonoja, mutta juuri grooven luomisessa ne ovat oleellisia tekijöitä. Rumpujen ei sovi kiilata, muttei myöskään torkkua – kuitenkin pidätyksiä ja purkuja täytyy voida musiikkiin luoda.
Haasteita siis riittää kokeneemmallekin lyömäsoittajalle, niin myös mahdollisuuksia. Esimerkeistä ei ole pulaa: Terry Bozzio, Tony Williams, Philly Jo Jones, Buddy Rich jne.
Erilaiset mallinnukset – licksit ja patternit – täytyy tietysti hallita, mutta bändissä soittaessa niitä ei voi survoa mekaanisesti, vaan on kuunneltava kokonaisuutta. Kvintolit avaavat joskus portin luontevan svengin aikaansaamiseen.
Innostunutta dialogia
Janne Siimesvaara on valmistunut viime keväänä Turun konservatoriolta. Hän oli hyvin aktiivinen kommentoija workshopissa. Nuori rumpali oli Markus Ketolan workshopista innoissaan.
– Aina on hyvä kuulla todellisen tekijän kokemuksia ja musiikin erilaisia tekotapoja kuvaavia esityksiä! Monet asiat olivat toki minulle jo tuttuja, mutta on tärkeää käydä vuoropuhelua ammattilaisten kanssa, työpajasta viehättynyt muusikko hehkuttaa.
Jazzin soitto kiehtoo nuorta rumpalia vaikka onkin paneutunut rockiin. Jazzissa riittää silti aina opittavaa.
– Useimmat ihailemistani rock-rumpaleista ovat saaneet valtavasti vaikutteita ja suoranaista tekniikkaa jazzrumpaleilta, Janne huomauttaa.
Rock-rumpalien suosimien rumpusoolojen suhteen Janne Siimesvaara on hieman varauksellinen. Taitojaan luonnollisesti voi esitellä, kunhan toiminnan motiivi ja hauskuus välittyy yleisöllekin.
– Oikeaan aikaan ja paikkaan ja tyyliin sopien rumpusoolot ovat minusta ihan OK. Tietty ”shamaani-meiniki” tulisi saavuttaa, ja silloin se primitiivinen voima tulee esiin, Janne pohtii.
Sooloilu siis sopii rumpaleille; se on näytön paikka siinä kuin muillekin soittajille.Maku ja järki on silti hyvä pitää mukana hauskanpidossakin.
Hyödyllistä ja Markus Ketolan useasti referoimaa kirjallisuutta edustavat mm. Stick Control for the snare drummer (Lawrence Stone) ja Progressive Steps to Syncopation for the Modern Drummer (Ted Reed). Samoin John Rileyn teokset (The Art of bop drumming ja Beyond bop drumming) kuuluvat rumpalin “a must” -listaan.
* * *
Markus Ketola (49) on dynaaminen muusikko ja erittäin monipuolinen rumpali. Hän on toiminut jazzin ohella aktiivisesti myös nykymusiikin ja intialaisen musiikin aloilla. UMO:ssa jo 24 vuotta soittaneella Ketolalla on bändiprojekteja Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Erityisen kiinnostavaksi projektiksi nousi ensimmäinen oma levyjulkaisu Tila (1998), joka sai kiittävää kritiikkiä ja voitti myös Jazz-Emman. Hänellä on myös Weather Reportista inspiroitunut Ketola Rewired, joka on saanut erittäin hyvän vastaanoton sekä yleisön että median piirissä.
