Teppo Mäkysen sävellyksiä esittävä Serenity Ensemble on taitava ja tasakoosteinen, vitaalinen kvartetti. Yhtye esiintyi Kerava Jazzin avausiltana Keuda-salilla. Yhtyeen muodostavat Antti Lötjönen, Kasperi Sarikoski, Mikko Innanen ja Teppo Mäkynen itse lyömäsoittajan ja kapellimestarin, ”kapun” roolissa. Solistiset tehtävät jakaantuivat tasaisesti ja erinomaisen muusikkouden ansiosta kukaan ei joudu pyristelemään kapasiteettinsa ylärajoilla. Pienimuotoisissa klubiympäristöissä voimansa jo näyttänyt kvartetti selviytyi mallikelpoisesti myös suuren konserttisalin paineista, vaikka tehtävä tuntui muusikoita hieman jännittävän.
Yhtyeen nimi viittaa vakauteen (englanninkielinen termi juontuu ilmeisesti latinan sanasta serẽnitãs; tyyneys). Ihan hyvä nimi hengeltään nuorekkaalle kokoonpanolle, joskin se on jossain määrin sivussa bändin tuotoksen karaktääristä. Rytmisesti hyvin jäntevä musiikki hengittää jotensakin Cannonball Adderleyn ja Charlie Mingusin hengessä (soittamatta heidän kappaleitaan). Teppo kertoi kirjallisuuden, ja erityisesti novellien, inspiroineen häntä eniten. Levollisia jaksojakin musisoinnissa on, mutta yhtye ilmentää myös nopeasti kiihtyvää voimaa ja tiukkaa intensiteettiä.
Miehistönvaihdoskaan ei vienyt bändin eheyttä. Pasunisti Kasperi Sarikoski oli liittynyt mukaan pienellä varoajalla, mutta hän oli omaksunut bändin kappaleet hyvin, samoin sen hengen, missä yhtye työskentelee.
Bändi esiintyi runsas vuosi sitten Helsinki Jazzin konsertissa, kuten olemme raportoineetkin, ja ilmaisu on tuosta mainiosta konsertista entisestään kehittynyt ja antaumus oli tallella.
Tämä on erityisen kunnioitettavaa, sillä Teppo kertoi spiikissään, että keikkoja tällaiselle setille on vain harvakseen. Intensiteetin ja entusiasmin säilyttäminen on silloin haasteellista. Kuitenkin Serenityn musiikki on juuri sitä, mitä hän kaikkein mieluiten soittaa. Tepon kappaleet ovat varsin pitkäkestoisia, vaikka varsinainen sävelletty osio ei välttämättä olisikaan aina kovin laaja.
Tyyntä myrskyn edellä?
Bändi aloitti konsertin kerääntymällä lavalle vähin erin, rumpali ensin ja soitto aloitettiin vähän kuin tunnustellen. Musiikki siis ikään kuin haki itseään, ja löydyttyään output oli huikean hyvä. Myrskyisiäkin purkauksia saatiin kuulla.
64 Blues oli hidas, 6/8-tahtinen blues, joka hyödynsi mm. puhallinsooloja ilman säestystä. Katkelmallisuus oli oivallinen tehokeino. Lasse Mårtensonin hitti 60-luvulta, Kaikessa soi blues, soinnahti hienovireisesti Serenityn tulkinnan taustalla – mahdollisesti tiedostamaton inspiraatio, mutta kuitenkin.
Rauhallinen, ¾-tahdin Alina oli todella kaunis melodia, vispilöillä lyötynä se ei oikein valssilta kuulostanutkaan. Ostuniin säveltäjä kertoi saaneensa pohjoisafrikkalaisia vaikutteita, vaikka bändin mielestä se oli Tulipunaruusut afrotyyliin.
Niin tai näin, hieno setti, ja yhtye osasi tarpeen vaatiessa olla hyvinkin minimalistinen – lähtö voi olla pelkällä tamburiinilla ja paisutus vie hillittömään jamiin. Kaikki palautuu kuitenkin simppeliin alkumuotoon.
Hurjassa vauhti-ilottelussa oli tilaisuus nauttia puhallinsooloista pelkkien rumpujen säestyksellä, mikä toimi verrattomasti. Tepon tyylitajusta kertoo myös, että hän piti rumpusoolot kohtuumittaisina, ja niissäkin oli hieman ilkikurista huumoria mukana.
Oivallista osaamista
Teppo soitti jonkin aikaa lyömäsoittimiaan paljain käsin, ilman kapuloita tai vispilöitä. Time oli täsmällistä ja hän eli vahvasti musiikin tunnoissa mukana. Kapun voimakkaasti musiikin fiiliksissä myötäelävä soittotyyli ja erikoinen lyöntitekniikka ovat aina nautinnollista. Kaikki lyöntitavat, kuten perinteiset kapulat, vispilät, huopanuijat ja tietysti paljaat kädet – yhdessä ja erikseen, ja mahdollisesti niitä oli muitakin.
Kontrabasisti Antti Lötjönen soitti täsmällisesti ja vahvalla äänellä pitäen pulssia varmasti. Jousen käyttäjänä hänen olisi vielä kehityttävä (kuten useimpien jazzbasistien). Jousikäden jäykkyys on sointuvuudesta pois, mitä epäsuotuisasti vielä tukee vasemman käden sormivibraton vähäisyys.
Toistuva vapaiden kielien käyttö voi olla näyttävän näköistä, mutta vie soittajan mahdollisuuksia vaikuttaa äänen laatuun. Basson äänenväri oli nyt hieman kova, etten sanoisi kolkko, siihen siis lämpöä lisää – ellei soundi sitten ollut miksauksen tuottama ratkaisu. Antti on rohkaistunut solistina, ja maukkaat Charlie Haden – bassoriffit kulkivat vetreästi.
Serenityn keskeinen solisti oli edelleen Mikko Innanen baritonillaan, mutta hän oli saanut Kasperi Sarikoskesta itselleen hyvän sessiokollegan ja sparraajan. Yhteiset riffit lähtivät jykevästi ja varmasti. Oikeastaan todella hyvä idea, korvata pois jäänyt alttosaksofoni vaskisoittimella: rehevä sointi oli tallella, mutta klangi nyt erilainen. Tämä oli varmasti säveltäjän toiveen mukainen; kokeillaan uusia soundeja ja toteutetaan uusia visioita.
Mikko esiintyi Keravalla 2013, silloin Sanni Orasmaan ja Kari Ikosen kanssa kirkkokonsertissa. Innanen on erityisesti baritonistina oloissamme oman tiensä kulkija, vahva solisti ja tarkka sessiomies. En tiedä, pitkääkö artisti itse ”poksahtelevaa baritonia” tavaramerkkinään, mutta hauskasti hän tätä sointikuvaa viljelee.
Kaunis Billy Strayhornin kaunis balladi Chelsea Bridge sulki encorena onnistuneen konsertin. Tässäkin sai nauttia Tepon mainiosta vispilälyönnistä. Mainiosti selvittiin siis ilman harmoniasoittimia ja elektroniikkaa. Kapu oli oikeassa: kiehtovia näkyjä ja innostavia musiikkisfäärejä voi tosiaan luoda ulkoisesti katsoen melko pienin keinoin.
Kerava Jazz 2015, Keuda-Sali perjantaina
Serenity Ensemble
Teppo Mäkynen – rummut, lyömäsoittimet, Antti Lötjönen – kontrabasso, Mikko Innanen – baritonisaksofoni, Kasperi Sarikoski – vetopasuuna
