Kaamosjazzin perjantai-illan avaus tarjosi kutakuinkin päällekkäin kolme eri konserttia. Erikoisin niistä soitettiin Aurora -tapahtumahallilla, jossa Buba Wii Aa loihti paikalla olleille aidot revontulet taivaalle. Päällekkäisyyksistä ja reipaan 700 metrin kävelypolusta johtuen tuo konsertti jäi valitettavasti väliin.
Hotelli Riekonlinnan sali tarjoili illalliskonsertissaan kahden orkesterin kattauksen vanhaa, svengaavaa musisointia.
Illan avauksessa piti soittaa Veikko Hakkarainen – Esa Pethman Quartetin, mutta viimemainittu oli joutunut peruuttamaan tulonsa viime hetkellä tärkeistä yksityissyistä. Valitettavaa, mutta täysin ymmärrettävää.
Nyt soittovastuu jäi pianisti Veikko Hakkaraisen, basisti Eerik Siikasaaren ja rumpali Rami Eskelisen hartioille. Näin ollen bändin tarjonta kaventui aikalailla alkuperäissuunnitelmista, mutta täytti kuitenkin hyvin paikkansa.
”Monk-Hakkarainen” irroitteli vuosikymmenten rutiinilla pianollaan täysipainoisen menevää jazzia. Jopa niin intensiivisesti, että koskettimisto loppui kerran jopa kesken.
Aina hyväntuulinen paksukielten pompottaja Eerik Siikasaari oli herra ja hidalto tummien sävelten osastolla, milloin taustan ryhdittäjänä, milloin soolosoittajana. Hän käytti aistikkaasti myös joustaan.
Samaa huimaa ammattiosaamista Siikasaaren rinnalla näytti hänen rumpaliparinsa Rami Eskelinen Trio Töykeitten huippuajoilta. Eskelinen heitti muutaman makoisan soolon, joille yleisö antoi ruokailun ohessa raikuvat suosionosoitukset.
Menevä pianotriosetti, joka toimi hyvänä kyytipoikana illalliselle. Tuota tunnelmaa kohensi vielä monen asteen verran yhtyeen laulusolisti Iris Rautio, joka vei kuulijansa vanhojen standardien myötä nostalgian maailmoihin.
Iris Raution voimakas ja monitahokas ääni että teatraalisen väkevä esiintyminen oli ihasteltavaa. Oli hienoa nähdä hänet estradilla vuosikymmenten jälkeen ja todeta niiden syventäneen hänen vokalisointiaan ja draamaansa. Kaikki aplodit olivat ansaittuja.
Viihdyttävä viisikko
Iltaa jatkoi nestorirumpali Kalle Ahlbäckin Swingin’ Five. Ohjelmisto piti sisällään muikean annoksen svengaavaa swingiä ja menevää koreografiaa.
Ahlbäck piiskasi rumpupatteristonsa ja välispiikkiensä myötä joukkonsa yleisöä viihdyttävään menoon. Vanhat standardit saivat mukavat uudet vaatteet… kiitos haitaristi Johannes Niskasen, viulisti-vokalisti Arto Nybomin ja kitaristi Fred Ahlbergin.
Illan yllättävin persoona oli Nybom, joka messevän viulunsoiton lisäksi osoittautui erinomaiseksi tyylisuuntalaulajaksi. Vokalisointia olisi kuunnellut mielellään lisääkin.
Haitaristi Johannes Niskanen oli bändin elohopea ja ripea kurtun revittäjä. Vaikka soittopeli painaakin aikalailla ja rasittaa sen käsittelijää, ei se Niskasta häirinnyt, vaan muikea lavakoreografia ja näpelehtimisen riemu olivat mukaansa tempaavat. Illan todellinen ilopilleri.
Kitaristi Fred Ahlberg oli bluesahtavin eturivin soittajista. Hänen keppinsä vonkui niin sinisäveliä kuin jazzinpoljentoakin. Hallittua ja mukavaa kuunneltavaa.
Takarivin tanakkana komppitukena soitti Ilkka Hanski bassoaan. Monessa mukana ollut herra osoitti hienoa osaamistaan myös muutamalla soololla.
Rentoa ja jalkaa teputtavaa jazzailua, joka sai kuulijansa hyvälle mielelle.
Vintti pimeäksi?
Ilta jatkui vielä Riekonlinnan vintissä soitolla, jossa kiihkeää mustalaisjazzia vispasi Jazz Partout.
Käsiohjelma väitti tosin, että bändi olisi soittanut jotain romaniswingiä, ainakin allekirjoittaneelle aivan outoa musiikkia. Kyllä esim. Django Reinhardt ja kumppanit veivasi ihan aitoa mustalaisswingiä ja niin tekevät jälkipolvet edelleenkin.
Oli hienoa todeta Kimmo Iltasen tasatahtinen komppaus, jonka päälle kitarataituri Petri Krzywacki kuvioi hienoja kuvioitaan. Mestarillista yhteistyötä.
Mika Huusari revitteli haitarinpalkeita kiihkeällä tahdilla heittäytyen välillä rakastettavan tunnelmallisiin ytmeihin. Ja alkuillasta tuttu Eerik Siikasaari kutoi bassollaan kokonaisuuden yhteen. Messevän muikea hyväntuulen bändi.
Yllätysjamit
Jazz Partoutin soittaessa vintille oli saapunut runsaasti soittajia muista orkestereista. Jazzjuoma ja tuttujen tapaaminen sai syttymään idean jammailuun varsinaisen ohjelmasoiton jälkeen.
Jostain kaivettiin esiin virveli Keith Hallia varten ja muuten käytettiin Jazz Partoutin vahvistimia. Ja sitten jammailtiin sydämen. Todella sykähdyttävän hienoa menoa ja meininkiä osaavien muusikoiden toimesta.
Ilta sai näin ennalta arvaamattoman hienon kruunauksen. Kruunauksen, joka soi aikoinaan Tankavaaran yössä konserttien lopuksi. Olikin hienoa nyt vaipua näihin tunnelmiin vintillä olleiden Kaamosjazzin isän ja äidin, Kauko Launosen ja Inkeri Syrjäsen kanssa. Muistot kultautuivat käsinkosketeltaviksi…
