Sibelius-Akatemian DIG.Voice-festivaalin päätösilta huipentui komeasti yhdysvaltalaisen René Marien ja hänen suomalaisen huippumuusikoista koostuvan säestysyhtyeensä puolitoista tuntia kestäneeseen esitykseen, jossa tunne ja taito yhdistyivät hienosti.

René Marie on jo varttuneeseen ikään ehtinyt laulajatar, sillä hän täyttää marraskuussa 63 vuotta. Mutta hänen artistiuransa on huomattavasti lyhyempi. Hän näet ryhtyi päätoimiseksi laulajaksi vasta 42-vuotiaana työskenneltyään sitä ennen pitkään pankkivirkailijana. Kuluneet 20 vuotta ovat olleet tuloksellisia. Lukuisten myös USA:n ulkopuolelle ulottuneiden esiintymisten lisäksi tänä aikana on syntynyt 10 albumia, joista kaksi on saavuttanut Grammy-ehdokkuuden laulujazzin parhaan albumin sarjassa.
Hän on varsin omaehtoinen artisti, sillä hän on kirjoittanut paljon kappaleita. Esimerkiksi hänen tuorein albuminsa Sound of Red koostuu pelkästään hänen omista sävellyksistään. René ei myöskään ole esityksissään karttanut vahvoja yhteiskunnallisia kannanottoja, joissa hän on käsitellyt rotukysymyksiä ja myös naisiin kohdistunutta seksuaalista väärinkäyttöä jo paljon ennen Metoo-liikettä.
Musiikkitalon Black Boxin konsertissa Marie esitti neljän oman kappaleensa lisäksi useita ikivihreitä,. Niissä hän osoittautui loistavaksi tulkitsijaksi, joka pystyi tuomaan tällaisiin paljonkin esitettyihin lauluihin (Skylark, What A Difference A Day Makes, Them There Eyes, I Concentrate on You) vahvan persoonallisen näkemyksen eläytymällä vahvasti myös tekstisisältöihin. Tulkinnallisesti eloisa oli myös konsertin aluksi hänen yksinään esittämänsä When You’re Smiling, jonka positiivista sanomaa viestivän tekstinsä hän välitti mainiosti kuulijoille ja loi samalla hyvän vireen koko konsertille.

Konsertin onnistumiseen vaikutti myös Marieta säestävän suomalais-kreikkalaisen yhtyeen mainiosti toiminut yhteistyö solistin kanssa. Kokoonpanossa soittivat tenorisaksofonisti Joonatan Rautio, pianisti Georgios Kontrafouris, basisti Ville Herrala ja rumpali Teppo Mäkynen. Aivan ansaitusti vieras kiitteli vuolaasti herroja useaankin otteeseen, sillä he olivat selvästi paneutuneet vakavasti tehtäväänsä kehitellen viimeisteltyjä näkemyksiä laulajan tueksi. Yhtyesoiton lisäksi kaikki myös kunnostautuivat solisteina.
Kokonaisuus oli niin hyvä ja valmis paketti, että esimerkiksi April Jazzin kannattaisi vakavasti harkita René Marien kutsumista uudelleen Suomeen. Kyllä tämä kombinaatio toimisi hyvin Espoossakin.
DIG.Voice 5.10. Musiikkitalon Black Box.
René Marie, laulu, Joonatan Rautio, tenorisaksofoni, Georgios Kontrafouris, piano, Ville Herrala, basso, Teppo Mäkynen, rummut.