Norjalainen laulajatar Rebekka Bakken ja saksalainen sovittaja Jörg Achim Keller ryhtyivät kymmenkunta vuotta sitten kehittelemään ideaa Tom Waitsin laulujen siirtämisestä big band-ympäristöön. Tulos kuultiin 2013 Frankfurtissa, missä Bakken tulkitsi Waitsin 1970-1980 -luvuilla kirjoittamia lauluja paikallisen radion hr-Bigbandin kanssa.
Produktiota on myöhemmin esitetty muuallakin Euroopassa Bakkenin ja paikallisten isojen orkesterien voimin. Nyt se myös kuultiin Suomessa Savoy JAZZfestin konsertissa, missä Bakkenin taustalla soitti UMO Helsinki Jazz Band.

Waitsin persoonnalliset laulut ovat usein luonteeltaan aika äijämäisiä mörisevästi arkielämää miesnäkökulmasta tarkastelevia. Tulkintojensa uskottavuuden lisäämiseksi Bakken on valinnut viisaasti useimpien laulujen tulkintoihinsa metallisen rouheasoundisen kabareemaisen lähetymistavan, mikä toimi hyvin. Toki muutamassa herkemmässä laulussa hänen äänensä soi heleämmin.
Konsertissa UMO:n rooli rajoittui paljolti pelkkään Bakkenin taustana toimimiseen, sillä soolotilaa orkesterin muusikoille ei juuri liiennyt kuin muutamaan väläykseen, joista parhaiten erottui Tero Saartin ansiokas growl-sordiinon kanssa soittama soolo. Syy tähän lienee siinä, että konsertin avanneelle Bakken & UMO-yhdistelmälle oli varattu aikaa vain vajaa tunti.
Orkesterissa kiinnitti huomiota saksofonisektiossa soittaneet kaksi vierasaltistia Saksasta ja Itävallasta. Ikäänkuin Suomessa ei olisi sektiosoittajia omastakin takaa.

Jos Bakkenin osuus oli turhankin tiivis kokonaisuus, samaa ei sanoa rumpali Manu Katchén Scope-yhtyeen esityksestä. Se oli näet melkoinen sekamelska. Katché on arvostettu muusikko, joka on soittanut monien kuuluisien rock-muusikoiden sessioissa ja kiertueilla. Mutta oman yhtyeensä kanssa hän oli aika eksyksissä.
Hänen bändinsä osuus koostui paljolti kolmisen vuotta sitten ilmestyneen The Scope-levyn kappaleista. Levyllä oli neljän soittajan lisäksi mukana senegalainen laulaja/räppäri Fooda Freddy ja ranskalainen räppäri Jazzy Bazz. Ja kuinka ollakaan, he esiintyivät myös Savoy-teatterissa, tosin lavan takaosaan heijastetuilla videoilla.
Noiden teams-kokoukset mieleentuovien estysten lisäksi tarjolla oli basisti Jeròme Regardin askartelua loopien säestyksellä, useita lähinnä aihioita muistuttavia kappaleita ja Katchén ylipitkä rumpusoolo. Lopuksi laulatettiin yleisöä. Että semmoinen show.
Savoy JAZZfestin konsertti Savoy-teatterissa 4.3. 2022. Esiintyjinä Rebekka Bakken & UMO Helsinki Jazz Orchestra johtajana Ed Partyka ja Manu Katché Scope.