Raahen 29. Rantajatsit olivat jälleen innostava ja antoisa modernin musiikin happening. Tapahtuma on nykyisen festivaalijohtajansa, Charles Gilin, aikana ja ansiosta kimmonnut aivan uudelle taiteelliselle tasolle. Eurooppalainen luova musiikki soi vahvana, aina Ranskasta saamelaisuuteen asti. Yhtymäkohtia haettiin muuallekin, Senegaliin ja yleensä Afrikkaan, ja hallittu riskinotto tuotti erinomaisia kuunteluelämyksiä. Suomen rikkaassa festivaalikentässä Raahe kaikkein eniten lähestyy juuri eurooppalaisia modernisteja, ja se tekee tapahtumasta erityisen kiinnostavan näköalapaikan, jonne mielellään lähtee myös muualta Suomesta. Svengijazz ja yleensä perinteinen yhtyejazz ei ole fokuksessa Raahessa.
Perinteistä konserttiohjelmaa Raahessa täydensivät vapaat yleisöfoorumit, work shopit ja artistitapaamiset, joissa yleisöllä oli tilaisuus tutustua muusikoihin ja kuulla heidän metodeistaan ja työskentelytavoistaan. Lippujen hinnat olivat kohtuullisia (päiväpassi 40 € ja festivaalipassi vain 70 €); perheen pienimmillekin oli tarjolla ohjelmaa, samoin upea saaristokonsertti ja muita aktiviteetteja.
Torstaina tiukka paikallinen ryhmä Raahe City Funk Unit yhdisti voimansa ranskalaisvieraiden kanssa, mutta muutoin yhteinen jammailu keskittyi lähinnä päätöskaronkkaan.
Jazzia harpulla
Raahen Teatterilla perjantaina irrotellut ranskalainen Ikui Doki -trio viritteli itseään juhlakuntoon jo torstain torijameissa. Tällöin stressiä aiheutti yhtyeen erikoisuuden, sähköharpun, poisjäänti Helsingin lennolta. Soitin kiidätettiin erikoisrahtina ja se ehti perille juuri ennen esityksen alkua. Sellaista on muusikon elämä toisinaan.
Mikitetty harppu luonnehtii hyvin bändin intiimiä ja linjaa muutenkin, eli soitinta näppäillään hieman kuin kitaraa, tai muutoin tavallisuudesta poiketen, kuten keskittyen keskirekisteriin ja kapeisiin äänialoihin. Muitakin soittimia käytetään totutusta poikkeavalla tavalla. Klarinetti/fagotti ja saksofoni yhdessä sähköharpun kanssa on jo sinänsä hyvin poikkeuksellinen ensemble, ellei haluaisi sanoa lähes ”säännönvastainen” soitinkombinaatio, mutta nuoret olivat kehittäneet sangen omintakeisen ja persoonallisen yhtyesoinnin.
Heavyn kitaramaestro Tony Iommi kertoo hauskasti muistelmissaan, miten hän soitti kerran sinfoniaorkesterin kanssa. Tonyn taidot eivät riittäneet sovitusten tekoon ja mm. harpisti oli pyytänyt häneltä soitto-ohjeita. -”No, tuota, öh… soita se ’pling-plong’..!” Tony sopersi. Kokenut ammattilainen ymmärsi ja veteli korvakuulolta juuri oikeat sulosävelet.
Ihan näin ei käynyt Raahessa, muttei paljon toisinkaan. Ikui-Dokin nuori soittajakaarti ei ole varsinaisesti soittimiensa mestareita, muttei virtuositeettia tavoitellakaan. Pieni amatöörimäinen epävarmuus tuo yhteiseen tuotokseen juuri sellaisen karheuden, jota siloteltu ja kaavoihin kangistunut ilmaisu kavahtaa. Punkin DIY -periaate (do it yourself; tee se itse) puoltaa tällaisessa yhteydessä paikkaansa.
Harmoniaratkaisut olivat enimmäkseen kauniita ja originelleja ja melodiakulut yllättäviä, onnistuneita, joskin jossain määrin bisarreja. Puhaltimia käytetään ajoin mm. rytmisoittimina ja yhtyeen ohjelmistoon sisältyy musiikillisia vitsejä, kuten viiden sekunnin pikahumppaa. Ehkä raukeasti etenevät kehitelmät puolestaan kulkivat paikoin hieman turhankin aikaa vievästi, mutta ainakin teemoista otettiin kaikki mahdollinen irti.
OK:KO on OK
Ruiskuhuoneen perjantain avannut OK:KO on rumpali Okko Saastamoisen kokoama ryhmä. Ollakseen rumpalin bändi OK:KO toi lyömäsoittimia esiin yllättävän vähän. Rumpusooloakin saatiin odottaa kauan ja kaiken kaikkiaan rummut oli miksattu lähes kuulumattomiin.
Ryhmän integriteetti on kuitenkin vahva ja saksofonisti Jarno Tikan ja pianisti Toomas Keski-Säntin soolo-osuudet olivat nautinnollisia varsinkin balladeissa. Soiton dialogisuuttakin on jo ainakin nupullaan. Yhtyeen hieman hakkaava tyyli kaipaa hiomista, mutta groove ote on jo vahvasti olemassa.
Kontrabasson klangi oli nyt kova ja vailla syvyyttä tai lämpöä. Tuntui, että soittimen bassopalkki on täysin väärässä kohdassa – olettaen tietysti, että soittimesta sellainen yleensä löytyy. Basisti äityi käyttämään jousta perkussiivisesti, lyömällä puuvarrella kieliä. Päätös oli tyylilajille omituinen, mutta soittajalle nähtävästi ainoa reaalinen tapa käyttää jousta.
Suomen YNJC-voittaja ja WeJazzin Rising Star-tittelillä palkittu ryhmä ilmaisi Raahessa parhaiten perinteistä jazztematiikkaa – tai ehkä pitäisi sanoa bändin olleen ainoa traditionaalisen jazzin edustaja. Kappaleiden nimikkeistö taas on hiukan epätraditionaalista – Song of Bulls, Kesäranta, Rälssi, Kottiin tai To Rantsila By Tractor – mutta edustanee omintakeista huumoria.
Paljon puhuttuja kansanmusiikkivaikutteita kvartetin outputissa erottui vähemmän, mutta yhtyeen ideat ovat raikkaita ja lähestymistapa tuore. Hieman kulmikas klangi hioutuu ilman muuta keikkakokemusten myötä; bändihän on toiminutkin vasta kaksi vuotta. Laitetaan siis seurantaan.
Oddarrang – tyyliä ja tekniikkaa
Post-rockin uljas lipunkantajamme Oddarrang ei pettänyt nytkään. Olavi Louhivuoren unenomaisia visioita yhdistelmäkeinoin maalaileva ryhmä oli erinomaisessa vedossa ja teki jälleen hyvää työtä. Bändi keskittyi erityisesti uusimman Agartha -levynsä sävelmiin.
Monia jazzin ystäviä ehkä hieman vieroksuttaa yhtyeen edustama tyylisuuntaus ja miksei itse suoritustapakin. Kokeellinen malli tarjoaa kuulijalle musiikillisia kokemuksia, joita onkin hankala sijoittaa johonkin tiettyyn genreen tai perusmuotoon. Bändi sulauttaa taitavasti yhteen moninaisia elementtejä postmodernista rockista, klassisesta musiikista ja hieman jopa jazzistakin ja maailmanmusiikista, mutta tekee sen taitavasti, säilyttäen uskottavuutensa.
Soundi oli nyt jämäkämpi, mitä ilmensi mm. basistin siirtyminen Guild -bassoon, jonka soundi toi tuhtia pohjaa aiemman muovisen sointimaailman sijaan. Toisaalta sanattoman laulun ja sellon (ainutlaatuinen Osmo Ikonen) ja vetopasuunan (Ilmari Pohjola) yhteissoolot ovat taas hyvin kauniita ja sensitiivisiä ja luonnollisesti kirjoitettuja. Improvisointi tuossa konstellaatiossa tuottaisi varman katastrofin.
Suomessa harvakseltaan keikkaileva Oddarrang oli kaiken kaikkiaan iloinen kokemus. Oli myös miellyttävää todeta heidän keskittyvän kuuntelemiseen heitä edeltäneen OK:KO -yhtyeen setin aikana.
Saamelaisittain diskoon
”Šamaanien noitarummuista ja poppakonsteista on vain kivenheitto lestadiolaisten kielilläpuhumiseen, henkiparannukseen ja tunteiluun. Ja tuohon saatanalliseen virrenveisuuseen…” (Jo Nesbø, Verta lumella)
Ylva -yhtyeen yöllisessä aktissa oli jotakin norjalaisdekkaristin kuvailemaa tunnelmaa, joskaan virsiä Raahessa ei luultavasti veisattu, ainakaan tunnettuja sellaisia. Henkiparannuksesta ja tunteilusta en ole ollenkaan yhtä varma, koska en osaa saamen kieltä.
Saamelaisrunoilija Niillas Holmberg on esityslavalla maaginen, loitsuin ja hoennoin operoiva laulaja ja lausuja, ajoin suorastaan pelottavan tenhoava ja intensiivinen. Fiilis oli vahva ja tunnevoimainen, erittäinkin Raahen tummuvassa yössä.
Suomalais-ruotsalainen Ylva -nelikko oli kokemisen arvoinen, vaikka ryhmän tuotoksella on jazzin kanssa varsin vähän tekemistä. Konemusiikki ja rytmikone muodostavat sävelkudoksen, johon joikulaulu ja soolotrumpetti luovat hillittömiä sfäärejä.
Ylva edustaa musiikillisesti hyvin samaa linjaa kuin Suohpanterror (Suopunkiterrori), joka on saamelaisista taiteilijoista koostuva työyhteisö. Poromiesten suopungista nimensä ottanut kollektiivi ajaa taiteen keinoin saamelaisten asiaa, ryhmä muodostuu anonyymeistä taiteilijoista. Suohpanterror palkittiin 2016 Suomen Arvostelijain Liiton Kritiikin kannukset -tunnustuksella.
Konemusiikin säestyksellä parhaiten improvisaatioelementtiä ilmensi trumpetisti Antero Priha (myös kokenut Suohpanterror -solisti). Norjalainen futurologi-trumpetisti Nils-Petter Molvaer on toteuttanut hieman samaa, joskin Molvaer soittaa eri tekniikalla ja hänen tuotoksensa on jotenkin rauhallisempaa, ei ehkä niinkään noitien ja noitarumpujen inspiroimaa shamanismia.
Kiinnostus etnisiä erityispiirteitä kohtaan on jazzin ja yleensä rytmimusiikin alalla edelleen vahvaa. Jopa Tina Turner on tehnyt buddhalaisia mantroja hyödyntäviä esityksiä. Miten hyviä tai jalostavia nämä mantrat – saati saamelaisten seidat (pyhä kultti- ja uhripaikka), muinaisusko ja arvot – sitten meille ovat, jää avoimeksi.
Ilman kielen ja kulttuurin syvällistä tuntemusta on mahdotonta edes arvailla musiikin ja hoentojen syvällisempiä vaikutuksia kuulijaan. Esimerkiksi ihmisen ja eläinkunnan välinen raja on saamelaisuudessa ollut niin häilyvä, että erilaiset eläintransformaatiot ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus.
Mutta vaikuttava esitys joka tapauksessa ja yleisö heittäytyi pienen hämmennyksen jälkeen vapautuneesti musiikin vietäväksi. Palaamme Raahen tapahtumiin vielä lauantaisen pääkonsertin tapahtumien myötä.
Raahen Rantajatsit 27.-29.7.
Torstai 27.7.2017
Raahen Teatteri, artistitapaaminen: Raahe City Funk Unit & Ikui Doki
Torstaitori, Härkätori, toiminnallista ohjelmaa kaikenikäisille, Psyyken kitararyhmä, Ikui Doki
Ruiskuhuone, Raahe City Funk Unit, Raahe City Funk Unit & ranskalaiset vieraat
Perjantai 28.7. 2017
Raahen kirjasto, artistitapaaminen: Raoul Björkenheim ja Senegal Drums -yhtyeen jäseniä
Raahen Teatteri, Ikui Doki
Ruiskuhuone, OK:KO, Oddarrang, Ylva
Rantajatsit DJ
