Tiistai-illan kahden kvartetin tarjonta Klubilla oli kaksijakoinen. Alkuillan konsertin aloitti yhtye, joka ei itselleni sanonut juuri mitään etukäteen. Toiminnassa kuitenkin jo nelisen vuotta ollut Kuopiosta kotoisin olevan pianistin Johanna Pitkäsen luotsaama helsinkiläinen Kokko Quartet esitti taiteellisesti viihdyttävää jazzia. Pitkänen on aina ollut kiinnostunut laaja-alaisesti musiikista. Etninen eri kulttuuripiirien musiikin kenttä tarjoaa paljon erilaisia variaatioita ja niitä hän haluaa hyödyntää yhtyeen omassa sävellystyössään.
Kuopiosta ovat lähtöisin myös basisti Timo Tuppurainen, joka tunnetaan jazzkentällä jo pitemmän ajan takaa, kun hän soitti U-Street All Stars -yhtyeessä sekä fuusiomusiikin saloista innostunut rumpali Risto Takala. Yhtyeen neljäs lenkki saksofonisti Kaisa Siirala sitä vastoin on helsinkiläisiä ja häntä viehättää erityisesti vapaa ilmaisu.
Yhtye kävi perustamisensa jälkeen varsin nopeaan tahtiin studiossa tekemässä debyyttilevynsä Like a River, mikä ilmestyi viime vuoden alussa. Se saattoi siivittää heitä merkittävästi eteenpäin, sillä keväällä 2013 yhtye sai kutsun esiintymään European Jazz Network organisaation Bremenissä vuosittain järjestämään Jazzahead! -Showcase tapahtumaan. Kokko Quartet oli niiden 16 yhtyeen joukossa, jotka valittiin yli 150 hakemuksen perusteella eri puolilta Eurooppaa kymmenestä maasta.
Yhtyeen omien näkemysten perusteella heidän musiikkinsa päämääränä on saada aikaan kauniisti ja ilmavan sulavasti toimiva kerronnallinen äänimaisemointi, missä vapaan improvisaation osuus korostaa tunnelmaa. Yhtye hakee omaperäisyyttä myös tietynlaisen myyttisyyden takaa, mikä kuvastuu jo nimestä. Kokko voisi tulla sukunimenä hyvin kyseeseen, mutta yhtyeessä ei ole ketään tämän nimistä soittajaa. Sen tausta onkin haettu Kalevalan mytologiasta, missä Kokko tarkoittaa suurta kotkaa.
Vaikka aloituskappale Havis ei ole yhtyeen levyltä, niin tiistainen kahden setin mittainen esitys keskittyi pitkälti vuodentakaisen levyn sisältöön, mikä on kokonaan yhtyeen jäsenten tekemää sävellystuotantoa. Kuulimme myös aivan uusia sävellyksiä. Käytännössä puolet sävellyksistä oli Johanna Pitkäsen käsialaa, mutta myös Kaisa Siirala ja Timo Tuppurainen ovat kirjoittaneet sävellyksiä, joita eilen kuultiin. Levyllä vierailevana artistina esiintyvä taitava pitkän linjan italialainen lyömäsoittaja Ricardo Padilla täydensi nelikkoa myös Porin keikalla.
Matka maailmalle käynnistyi Kaisan sävellyksellä Indy, mistä löytyy intialaisetnistä pohjaa. Sen ymmärtää varsin hyvin Kaisan kerrottua viettäneensä talvisin pitempiä aikoja eteläisessä Intiassa. Matka jatkui sitten Timon sävellyksillä Flying, jonka jälkeen kuljettiin pitkähkön bassointron saattelemana syvissä vesissä Deep Minor. Sitä vastoin ajatuksen kolttosten kautta nuoruusvuosiin vei, Young and Foolish. Näistä tekemisistä Kaisa kertoi myös omakohtaisen tarinan liittyen nimenomaan Pori Jazzin menneisiin vuosiin. Sitten seurasi kaksi Johannan sävellystä Like a River ja Letters. Levyn nimikkokappale vei meidät kuvitteellisesti virtaavan veden äärelle.
Toinen setti alkoi osuvasti uudella kappaleella The New Beginning, missä oli intialaisia kaikuja ainakin Kaisan bansuri-huilulla soittaman intron muodossa. Matka jatkui ensin mereltä maalle At Land, ilmeisesti Intian mantereelle, sillä Gokulam viittasi kaupunginosaan, missä Kaisa on asunut Intiassa viettämien jaksojen aikana. Kappaleen Sonk alussa Kaisa arvuutteli yleisöltä, mistä tämä nimi juontaa juurensa. Aikaa oli miettiä kappaleen ajan. Mitään vastausta tähän kiperään kysymykseen ei kuitenkaan yleisöstä saatu, joten Kaisa totesi sen tulevan sanoista Shorter ja Monk, että näin.
Vallankumoukset ovat monesti saaneet nimensä kukkasista ja sieltä löytyi pohja myös kappaleeseen Yasmin, mikä olikin yhtyeen esittämistä kappaleista freevoittoisin. Kaisa Siiralan monipuolinen soittoilme sai tämän kappaleen myötä vauhtia vapaaseen sooloiluun. Hänen soitossa löytyy aistikkaan pehmeää herkkyyttä ja soivuutta, mutta myös räjähtävää freejazzin roisketta. Yasmin herätti hänet räjähtävään freeryöpytykseen. Hän rynkytti alttofonillaan hyvin persoonallisesti runsaan raadollista äänispektriä.
Loppua kohti mentäessä Orient Express taas syntyi Kaisan mukaan niistä äänien sekamelskasta, joita hän kuuli Intiassa olleessaan ja kovin ”töötti” tai kaksoistuuttaus kuului junasta. Southern Dance lopetti hienon Kokko Quartetin konsertin.
Yhtyeen musiikki oli pohjimmiltaan pehmeän sointuvaa pohjoismaista jazzia, johon sekoittui mystisiä aineksia intialaisesta ja arabialaisesta etnisestä musiikillisesta perinteestä. Soittajat puhalsivat mukavasti yhteen hiileen ja ilmaisussa yhdistyi kansainvälinen tunnelmallisuus, maailmanmusiikin ainekset ja pohjoismaisen sävellyspohjan viileys. Näistä aineksista syntyi aistikkaan hienovaraista, soinnukasta ja rehevän vapautuneesti etenevää rehellistä jazzia.
Uhkapelimaailman innoittamaa puuskutusta
Illan toisen kvartetin esitys oli puolestaan karhean räyhäävää rynnistystä. Imatran suunnalta kotoisin olevan helsinkiläisen saksofonistin William Suvanteen johtamaa William Suvanne Quartet ammensi esityksensä pohjan tämän vuoden alussa ilmestyneeltä, The Tenor -albumilta. Suvanne soittaa puhallinsoittimia lähes laidasta laitaa, mutta eilen hän keskittyi lähinnä tenorisaksofonin monipuolisen äänikirjon tuottamiseen. Yhtyeen muut soittajat ovat pianisti Mikael Jakobsson, basisti Tuure Koski ja rumpali Mikko Arlin.
Säveltäjä Suvanne on levyttänyt omissa nimissään nyt kolme levyä, mutta hän toimii jatkuvasti myös monissa muissa orkestereissa tyylistä riippumatta jazzista, funkista ja soulista aina kevyeen klassiseen. Hän esiintyy myös laajalti freelance-muusikkona Suomessa ja ulkomailla. Jazz kiinnostaa häntä sen vuoksi, että siinä saa paljon toimia solistina.
Suvanteella on tuntunut olevan hyvä keikkaputki päällä viime aikoina. Vaikka näitä soittajia on tullut kuultua eri yhteyksissä, niin itse kuulin kvartettia tässä kokoonpanossa ensimmäistä kertaa ja vauhdikas Suvanteen saksofonin murjovan puuskuttava rynnistys piti hyvin hereillä puolen yön maihin kestäneen kahden setin ajan. Yhtyeen soitto oli suoraviivaista rehellistä jazzia, missä perusainekset löytyivät selkeästi hard bop -jazzin perinteestä. Soitto kulki ahnaasti hyvällä intensiteetillä rankan rosoisesti ja hyvin kaiken aikaa rytmin säilyttäen. Svengaavaa meininki oli reippaan rehevää ja yleisö innostui huudoin mukaan, varsinkin kun Suvanne hyppäsi esityksen loppuvaiheessa saksofoninsa kanssa yleisön sekaan ja puhalteli kaljamuki toisessa kädessä ihmisten vieressä. Lavalle palattuaan hän sanoi vain lakonisesti, että näin sai ”pummattua” ilmaisen oluen.
Suvanteen jazzin sanotaan sijoittuvan temaattisesti Las Vegasin uhkapelimaailmaan, en kyllä itse oikein etukäteen ymmärtänyt, mitä tämä pitää sisällään. No, tiistai-illan jälkeen se aukesi Suvanteen kertoessa levylle liittyvän tarinan.
Kerroin jo aikaisemmin Wasama Quartetin tarinan yrittäen pysyä tiiviisti siinä, mitä Ilkka Niemeläinen kertoi lavalla menneenä maanantaina. Se tarina oli historiaa. Nyt tiedän William Suvanne Quartetin tarinan, mutta en nyt lähde sitä kertomaan. Tämä tarina on tätä päivää ja jokainen voi kuulla sen käymällä yhtyeen keikalla. Olkaapa siis tarkkoja ja seuratkaa missä päin tämä kvartetti liikkuu lähiaikoina, niin saatte kuulla sen Williamin itsensä kertomana ainakin jonkin aikaa, kunnes uusi levy ilmestyy. Suvanne on nimittäin antanut ymmärtää, että The Tenor -albumia tulee seuraamaan kaksi uutta levyä ensi ja seuraavana vuonna, joiden teemat tuleva liittymään tyylillisesti samansuuntaiseen, tehokkaita sooloja sisältävään, rytmikkäästi runttaavaan ja hyvin terhakkaasti ryntäilevään grooveen. Voimme ehkä odotella sitten uusia tarinoita. Sen verran voi asiaa avata, että kertomus etenee hyvin suoraviivaisesti Tenor -albumin sisällön mukaan.
Pori Jazz 2014
Klubi-Klubben Garden, tiistai 15.7.
klo 19:00 Kokko Quartet feat. Ricardo Padilla
klo 21:00 William Suvanne Quartet
