Yhdysvaltalaista rumpalia Makaya McCraven on hehkutettu nousevana tähtenä. Chicagolaisartisti omaa verenperintönä musiikillisen lahjakkuuden. Pariisissa syntynyt Makaya seuraa rumpali-isänsä jalanjälkiä. Nuorena hänen kiinnostus suuntautui etupäässä hip-hop-, funk- ja rock-musiikkiin. Hän on kaikesta huolimatta avarakatseinen eikä kyseenalaista mitenkään muitakaan musiikin suuntauksia.

Viime vuonna julkaistu kaksois-LP In The Moment antoikin viitteitä siitä, että hän on varteenotettava säveltäjä, joka omaa laaja-alaista näkemystä musiikin esittämisessä. Levykokonaisuus koostuu McCravenin 28 esiintymisestä yhdessä samaisessa esiintymispaikassa vuoden aikana tallentamista äänitteistä ja improvisoiduista jamisessioista.
Näistä syntyi yhteensä 48 tuntia materiaalia, mistä hän poimi, leikkasi, miksasi ja käsiteli ne uudelleen digitalisoituun muotoon. Tästä työstä syntyi 19 kappaleen kokonaisuus levyn sisällöksi. Kun levyä nyt kuuntelee, niin siitä jää hienostunut, jäntevä ja perusjatsillinen sävy ja saundimaailma. Levy saikin hyvän vastaanoton ja In The Moment löytyikin loppuvuodesta 2015 useilta vuoden parhaat levyt -listoilta.

Makaya McCravenin piti esiintyä lauantaina klo 16.45, mutta konserttien alkaessa tiedotettiin muutoksesta, että Steve Coleman esiintyy ensin ja McCraven hänen paikallaan klo 19.00. Ei siinä mitään, Makaya McCraven tulikin kahden muun soittajan kanssa lavalle ja aloitti räjähtävällä rockintrolla, mikä tuntui luissa ja ytimissä hirveänä jytinänä. Tämän jälkeen McGrave kertoi vaikeuksista, mitkä aiheuttivat myöhästymisen.
– Olemme onnellisia, että olemme vihdoinkin perillä täällä lavalla. Meillä on ollut runsaasti ongelmia matkan aikana, reittimuutosten mukanaan tuomien vaikeuksien kanssa painiessamme. Tuntui siltä, ettemme pääse tänne ollenkaan. Olemme nyt kuitenkin täällä lavalla. Mukanani ovat kitaristi Matt Gold ja basisti Junius Paul.

Etukäteistietojen mukaan yhtyeessä olisi pitänyt olla myös trumpetisti Marquis Hill ja vibrafonisti Justin Thomas. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään informaatiota erikseen. Olisivatko he sitten jääneet matkan varrella jonnekin jumiin, koska niitä logistisia ongelmia oli ollut matkan aikana.
Kaksi ensimmäistä kappaletta olivat kamalaa rock-tykityksiä, raivoisalla räiskeellä. Kun ennestään jo todettu painostava miksauksen epätasapaino ja järkyttävä volyymin taso entisestään pahensi asiaa, niin alku oli puolittainen järkytys, sillä ainakin itse olin kuvitellut aivan jotain muuta.
Kolmannessa kappaleessa vauhti ja äänet hiljentyivät selkeästi ja kuuntelutilanne parani oleellisesti, vaikka miksauksen taso ei miksikään muuttunut.
Sama raastava basson ja rumpujen ylikorostus vei pohjan pois kokonaisvaltaiselta ja miellyttävältä kuuntelulta.
Kolmikko soitti kappaleet This Place, That Place ja She Knew sekä The New Untitled. Mitkään näistä kappaleista eivät kuitenkaan olleet suoraan uuden In The Moment -levyn sisällöstä. Sitten McCraven jutusteli siitä miten hän käsitteli aineistoa, mistä sitten muodostui In The Moment -levykokonaisuus.
Hän alkoi verrata sitä prosessia hieman Miles Davisin fuusiokauden Bitches Brew ja Live-Evil -levyjen ajatusmaailmaan ja rakenteeseen. Siitä muodostui ajatus soittaa heidän oma versiointi Live-Evil levyltä kappaleesta Sivad.
Se olikin toinen kerta samalla viikolla, kun satuin tämän kuulemaan. Keskiviikkona menneellä viikolla tämän saman varioinnin tekivät Jaak Sooäär – Raoul Björkenheim Quartet. Kumpi vei voiton, vaikea sanoa. Molemmat esittivät rankan rypistyksen, mutta ehkä kitarakaksikon soitto oli hieman matalammalla volyymilla, joten siellä ei tarvittu korvatulppia. Lokkilavalla näin olisi pitänyt tehdä ainakin eturivissä. Lopuksi kolmikko soitti vielä yhden biisin, jonka Makayan unkarilainen äiti oli hänelle lähettänyt.
Jos konserttia miettii kokonaisuutenaan, niin olihan se aika pettymys siihen nähden, mitä In the Moment -levy antoi ymmärtää. Saattaa olla, että ohjelmarakenne olisi ollut kokonaan toinen, jos trumpetisti Marquis Hill ja vibrafonisti Justin Thomas olisivat olleet paikalla. Makaya McCraven on paljon parempi orkesterin johtaja, mitä tämä konsertti antoi ymmärtää. Nyt esitys jäi eräänlaiseksi rocktrion rähinäksi. Yhtyeen musiikkia voi kuunnella osoitteessa https://soundcloud.com/makaya-mccraven/sets/in-the-moment
Pori Jazz 2016 Kirjurinluoto, lauantai 16.7.2016
Lokkilava
19.00 Makaya McCraven (Makaya McCraven: rummut, Matt Gold: kitara, Junius Paul: sähköbasso)