Puistobluesin pääkonsertti viime lauantaina Järvenpään Vanhankylänniemessä fokusoi erityisesti kitarabluesiin. Suomalainen input (Erja Lyytinen, Ilkka ”Doctor” Helander) menestyi hienosti ulkomaisessa seurassa, jotta tähdittivät mm. Walter Trout, Sonny Landrethja Alan Nimmo. Troutista ja Dr. Helander & Third Ward -ryhmästä on juttu toisaalla, joten keskitytään tässä arviossa muihin tähtihetkiin. Rytmimusiikin monet tyylilajit soivat ohjelmistossa raikkaasti; jazzbluesin osuutta saadaan vielä odottaa.
Tarinankertoja John Hiatt
John Hiatt on monivivahteinen laulaja/lauluntekijä, jonka sisällyksekäs musiikki viehättää rytmimusiikin ystäviä laajalti. Ammattilaispiireissä hänen sävellyksiään ovat esittäneet muun muassa Aaron Neville, B.B. King, Bonnie Raitt, Chaka Khan,Eric Clapton, Nick Loweja Ry Cooder– vain muutamia mainiten. Siis erittäin arvotettu henkilö kovan tason tekijöiden parissa.
Hiatt, kuten ykkösnyrkkinsä, kitaristi Sonny Landrethovat esiintyneet Puistobluesissa ennenkin – Landreth oman bändinsä kanssa ikimuistoisella 2016 keikallaan ja Hiatt taas Little Villagen kanssa 1992.
Sielukas laulu ja syvämietteiset laulutekstit kiinnostivat yleisöä. Hiatt yhdistelee esteettömästi useita musiikingenrejä – kantri, folk, blues, calypso ja hieman jazziakin – ja setin alkuosa fokusoikin aluksi tähän laajaan spektriin. Muutos bluesin suuntaan oli Riding with the King, johon yleisö reagoi välittömästi.
Hiatt on ennen muuta taitava lauluntekijä, kuuntelijan toistuvasti yllättävä yhdistelijä. Silti hän säilyttää tyylitajunsa koko ajan. Yhteyksiä Tony Joe Whitenmusiikkiin löytyy paljonkin. Samoin hän on itse musiikkinsa hienovireinen tulkitsija karhean ja laskelmoidun epätasaisen äänenkäyttönsä ansiosta.
Yleisössä kombinoitsijan valinta festarin pääesiintyjäksi näytti herättävän hieman ihmettelyä, mutta sitä voikin pitää erittäin hyvänä ideana. Mestariluokkaan show’n nosti mainio bändi ja erityisesti huippukitaristi Sonny Landrethin panos; akustisella kitaralla kokenut solisti taustoitti eläytyvästi.
Landrethin slide-tekniikka, johon kiinnitettiin huomiota mm. hänen aiemmalla vierailullaan, puri taas kuin mieletön. Hänen tekniikkansa on pitkälle jalostunutta ja hiottua – mollien ja harmonioiden soitto putken avulla käy kuin leikiten.
Kuunnelkaapa vaikka YouTubesta akustinen Landrethin Key to the highway-versio. Unplugged taiturointi nostaa aina laulajan fokukseen tavalla, jonka sähköinen bändivolyymi usein voi peittää lavalla. Kaiken ei silti tarvitse kulkea ultranopeasti; Sunrise(Voice of Americana) on hyvin levollista musisointia rauhalliseen tempoon.
John Hiatt laulu ja kitara, Ken Blevins rummut, Sonny Landreth kitara, David Ranson basso
Brittibluesin King Kong
Todellinen yleisönsuosikki, skottiryhmä King King omistautuu brittibluesin ja bluesrockin jalolle aatteelle. Aikansa parhaaksi blues-rock-yhtyeeksi usein ylistetty bändi soitti perusbluesia bändi oikeastaan aivan minimaalisesti, mutta ilahdutti sitäkin enemmän laajalla repertoaarillaan.
Kitaristi Alan Nimmo veti vaikuttavan roolin yleisön viihdyttäjänä, mutta bändi täytyy kuitenkin ottaa yhteisöllisenä, kokoon tiiviisti liimautuneena osaajien kokoonpanona. Nimmo on oleellinen osa yhtyettään, ei sen guest star -kitarasolisti.
Yhtyesointi on vanttera, juuri sopivan skrode – ei siis liian sliipattu, mikä on useimpien blues-rock-yhtyeiden iänikuinen ongelma ja tekee tuotoksesta useasti liian helposti arvattavan.
King Kingin bassokitaristi Lindsay Coulsonviehätti erityisesti. Rumpali Wayne Proctor elävöitti tanakalla panoksellaan sykkeen huomattavasti perinteisen blues-rockin yläpuolelle. Hammond-urut (Jonny Dyke) ja hieman Stevie Wonder -tyyliin kulkeva sähköpiano soul -kappaleilla oli kerrassaan herkullinen.
Encorena kuultu Let your love shine inja tunnelmaiset jaksot, kuten Rush Hour, tekivät esityksestä erityisen nautinnollisen.
Alan Nimmo kitarat, laulu, Lindsay Coulson basso, Wayne Proctor rummut, Jonny Dyke urut, koskettimet
Korkeaoktaanistabensaa liekkeihin – Erja elementissään
Erja Lyytinen on soittanut Puistobluesissa jo kolmasti ennenkin; viimeksi pari vuotta sitten, silloin ladytrion (Erja, Maria Hänninen, Honey B.), setti Riku Niemi Orkesterin solistina. Rautaisia bluesnaisia ja tenhokkaita ladyja kaikki tyynni.
Nykyiseen taustabändiinsä hän on valinnut nuoren polven taitavia rytmimuusikoita. Tatu Back, bassokitara, Iiro Laitinen, rummut ja Kasperi Kallio Hammond. Erittäin tiukka ja toimiva ensemble, jos kohta setti nykyisellään on lähinnä yhden naisen show.
Bluesyleisö oli setin alkuosaan ehkä jossain määrin hämmentynyt; askel eksperimentaaliseen orientaatioon poikkesi siinä määrin traditionaalisesta bluesista, että se koettiin jonkinasteisena yllätyksenä. Sinänsä kiinnostavaa kokeilua, vaikkakin Erja on edelleen omimmillaan perinteisen tyylisuunnan tulkitsijana.
Hitaat bluesnumerot sytyttivät yleisönkin. Muddy WatersinMannish Boyoli nyt sanoitettu hiukan osuvammin, naisvokalistin suuhun sopivalla tavalla, ja Erjan veitikkamaiseen tyylisuuntaan sopivasti. Lisää kujeilua edusti myös raju versio Jimi HendrixinCrosstown traffic, johon alkusoittona oli lastenlaulu Old McDonald had a farm!
Lavalla tiuhaan tahtiin vaihtuvat kitaramallit toivat soundiin virkistävää variointia. Saatiin nauttia Erjan taituruudesta rakentaa ylös kohoavia juoksutuksia – jotka hän myös osaa purkaa taitavasti.
Eero Koivistoinensanoi joskus, että säveltäjä asettaa itse itselleen ongelman ja koettaa myös ratkaista sen. Improvisoinnissa muusikko tavallaan on uussäveltäjä, ja itse rakentamastaan kudoksesta, toisinaan sokkelosta, hänen on myös löydettävä ulos. Hyvin usein tämä paluu jää puolitiehen, muttei Erjan kitarasooloissa.
Yhtyeen laulullista panosta olisi hyvä vielä täydentää stemmalaulun keinoin. Encore, Impressions- menestyskappale, People get ready(1965) soi meillä harvemmin kuultuna Jeff Beck-sovituksena.
www.musicradar.com-sivusto listasi Erjan maailman parhaimpien blueskitaristien joukkoon. Erja sijoittui äänestyksessä huikeasti seitsemännelle sijalle. Sivuston nimeämät artistit olivat maailmanluokan virtuooseja (kuten Joe Bonamassa, Eric Galesja John Mayer). Vanhiksen jälkeen voi vain sanoa: upeaa, kertakaikkisen upeaa!
http://www.musicradar.com/news/the-17-best-blues-guitarists-in-the-world-right-now
https://europeanbluesawards.wordpress.com/
Erja Lyytinen kitarat, laulu, Kasperi Kallio koskettimet, Tatu Back basso, Iiro Laitinen rummut
