Varsin harvoin jazzfestivaali käynnistyy puhumalla, mutta Kerava Jazz 2016 muodosti poikkeuksen. Avajaistilaisuudessa perjantai-iltapäivällä omailmeinen sukupolvien kestosuosikki M.A. Numminen kertoi Keravan kaupunginkirjastossa kokemuksistaan nuorena jazzin harrastajana ja -valokuvaajana 1960-luvun Suomessa. ”Puhekonsertti” oli hauska yllätys ja veti yleisöä; ytimenä puheenvuorossa oli Maurin tuore muistelo Jazzin meining (Aviador Kustannus Oy 2016), josta olemme jo kertoneetkin.
Muistelun parasta antia olivat Ylioppilaslehden nuoren ja tinkimättömän uutistoimittajan kokemukset jazzlegendojen Suomen käynneistä. Valpas tähtireportteri Numminen oli lainakameroineen paikalla ja terävänä mm. 1961, kun vanhoillisimmat alan harrastajat häipyivät Kulttuuritalolta kesken John Coltranen ja Eric Dolphyn konsertin.
Duke Ellingtonin ja Count Basien legendaariset big band -orkesterit vierailivat Suomessa ja ahkera toimittaja ikuisti senkin. Ylioppilaslehden rohkea uutistoimittaja oli pelkäämättömänä läsnä, kun jazzin kauhukakara, originelli ja eksentrinen hahmo Thelonious Monk (1917–1982) antoi haastattelun Sokoksesta hankittu karvalakki päässään.
Nummisen ja Pedro Hietasen “Amerikan valloitus” jäi kuitenkin eri syistä toteutumatta ja ehkä hyvä niin. Suomessa parivaljakon “meining” sen sijaan on jo kansanhistoriaa.
Henkilöhistoria etualalla
MAN turinoi, paitsi jazzin menneisyydestä, myös omasta suhteestaan taiteenlajiin. Omaa muusikon ja lavataitelijan uraansa MAN käynnisti Somerolla Unto Monosen tangoyhtyeessä.
Keravan yleisöä tuntuikin eniten kiinnostavan Maurin suhde suomalaiseen tango- ja viihdemaailmaan ja underground-kulttuuriin erityisesti. Esitys herätti vilkasta keskustelua ja yllättävän monilla kuulijoilla olikin ollut kontakteja tai projekteja Maurin edustamien vaihtoehtoliikkeiden kanssa. Kertojan ilmiömäinen muisti toi tapahtumat elävän tuntuisina tähän päivään.
Maurin kokemukset näiden, kieltämättä melko kontradiktoristen trendien parista ovat tietenkin hauskoja stooreja, erityisesti kertojan hillittömän huumorintajun maustamina. Hänellä on taito sanoa vähällä paljon ja hän on vapaa itsetehostuksen tarpeesta, eli tarpeesta kehuskella julkkistuttavuuksillaan. Jazzdiggarit olisivat ehkä kaivanneet enemmän juuri jazztarinoita, mutta hyvä näinkin ja samalla lystikäs johdatus festaritunnelmiin.
Vapaata ja kokemiseen pohjaavaa tarinointia kuuntelee tietysti ilokseen – varsinkin, kun mitään vastaavaa ei enää ole tarjolla eikä syntymässä, median huimaavasta kasvusta huolimatta. Entisen pomoni, Aamulehden edesmenneen kulttuuritoimituksen päällikön, Erkka Lehtolan sanoin: ”Tänään Suomessa valot palavat kaikkialla, mutta leimahduksia ei enää synny”.
M.A. Nummisen puhematinea
Keravan kaupunginkirjasto perjanta 3.6.2016
