Upean avausaktin veti uudistunut Jyväskylä Big Band, ja johtaviin saksofonisteihin jo pitkään kuuluneen David Murrayn luotsaama World Saxophone Quartet yllätti riehakkaalla Jimi Hendrix-ohjelmistollaan. Saksofonilla oli tärkeä rooli myös illan päättäneessä Zawinul Legacy Bandin esityksessä.
Jyväskylän soiva ylpeys, voittoisa big band, soitti nyt ruotsalaisen trumpetistin Lasse Lindgrenin johdolla. Teemana oli trumpettilegenda Maynard Fergusonin sävellykset ja sovitukset. Fergusonin hengessä ja hänen materiaalinsa esittäminen on äärimmäisen vaativaa, paitsi trumpeteille, niin koko orkesterille. Ferguson itse oli “falsettitrumpetin” (keksin nimen konsertissa, ja nyt pääse siitä millään eroon!) lyömätön mestari ja hän kirjoitti vaikeita koukkuja big band-arreihinsa.
Walter Maynard Ferguson (1928 – 2006) siis soitti trumpettia mielellään ylärekisterissä. Trumpetin kirjoitettu ääniala on fis-d³, mutta maailmankansalainen Ferguson ei oikein kunnioittanut tällaisia. Ylärekisterin vingutukset olivat taiturimaisia ja Lindgren oli omaksunut mestarin tyylin hienosti. Hän oli innostanut JBB:n nuorekkaan trumpettisektionkin jo suoranaisiin ihmetekoihin.
Lassen orkesterinjohto nyt oli vähän niin ja näin, mutta ilmeisesti vitaalisen ja nuoren JBB:n osaaminen on jo niin kovaa luokkaa, ettei kapteenin juuri tarvitse keikalla tempoa ylläpitää. Hauskaan ja välittömään tyyliinsä Lasse antoi “vähän osviittaa”, miten pitäisi mennä. Ja menihän se. Parasta JBB:ä ikinä.
Spinning Wheel, vaikka se on ihmisten muistikuvissa parhaiten lauluna, soi muhkeasti instrumentaalinakin. Foxy-shuffle meni hienosti 50-luvun trumpettityyliin, ja ikivihreä Body & Soul kuulosti hyvin tunnelmaiselta. Ilman Birdland-versiota ei olisi Ferguson-konserttia, ja kun vauhtiin päästiin, komeasti se soi nytkin. Maestro Lindgrenin oma ansatsi ilmeisesti alkoi kuitenkin jo hieman väsyä tässä vaiheessa, ja oma soitto muotoutui hieman hapuilevaksi varsinkin ylärekisterissä.
Kannattaa käydä tsekkaamassa Fergusonin Give it one YouTubesta; alkaa hahmottua, millaisten haasteiden edessä JBB oli perjantaina. Jyväskyläläisten raju versio ei juuri jäänyt maestron omasta bändistä jälkeen. Ja koko setin ajan bändi svengasi kuin mieletön.
JBB:n rytmiryhmä oli koko ajan tiukasti rytmin hermolla, ja saksofonisektio paahtoi täyteläistä harmoniaa, minkä Ferguson-soundi vaatiikin. Suurin ansio illan onnistumisessa oli kuitenkin erinomaisella trumpettisektiolla, jonka Lasse oli hionut huippuvireeseen. Myös vetopasuunatyötä on kiittäminen. Huikea illan avaus!
Maailman saksofonit – yhtykää!
Talousfilosofi Karl Marxin kuuluisa sotahuuto proletariaatille voitaisiin suunnata perjantain jälkeen myös fonisteille – ellette pidä tällaista vertauskuvaa tahdittomana. Joka tapauksessa kellot pysähtyivät silloin, eikä mikään ole ollut sen koommin enää aivan täysin ennallaan.
Eikä enää tulekaan. World Saxophone Quartet teki sen. Jo 1976 perustettu WSQ on saksofonikvartettien tienraivaaja ja tunnetuin alan ryhmä maailmassa. Se aloitti sangen kiivaana avantgardeyhteisönä, mutta yhdessäolon vakaantuessa artistinen ambitio on vienyt myös sävellystyötä yhtyeen sisällä eteenpäin. Kollektiivisen freen korvautuessa yhä enemmän sävelletyllä materiaalilla yhtye on kuitenkin säilyttänyt vapaankuuloisen tatsin musiikkiinsa.
Kvartetin nykyinen kokoonpano oli lähestulkoon sama aloittaessa, eli David Murray, Oliver Lake, Hamiet Bluiett ja Tony Kofi, saksofonit. Kofi on vuorotteleva uusjäsen Julius Hemphillin jäätyä sairastelun takia pois 1989. Lisäksi tukena oli rytmiryhmä Jaribu Shahid, bassokitara ja Ranzell Merritt, rummut.
WSQ ei tunne rajoja. Muusikoiden taustat sisältävät klassista eurooppalaista taidemusiikkia, afroperinnettä, jazzia, bluesia ja funkkia. Tämä vivahteikas puoli oli aistittavissa Äänekoskellakin eksaktina laskemisena, ja sisällyksekkäänä ja rikkaana sointina. Heidän soittonsa oli myös ihastuttavan puhdasta, harmoniat kauniita ja saksofonisointia toisinaan vaivaava jälkikaiku oli näiltä soittajilta tyystin poissa. Kaikki saksofonin tyypit ja äänialueet katettiin.
Jimi Hendrix instrumentaalisesti saksofoneilla on kerrassaan hykerryttävän hauskaa jo ajatuksena. WSQ:n Experience-tribuuttilevy ilmestyi jo 2004, mutta keikoilla ryhmä palaa toisinaan Jimin biiseihin. Huipputaidokas ja pidäkkeetön saksofoniryhmä pystyy tuomaan rockin evergreeneihinkin koko ajan tuoretta perspektiiviä.
Repertoaari kattoi hieman otsikosta poiketen myös varsinaisen Experience-kauden jälkeistä tuotosta, eli Band of Gypsies-periodilta. Ehtaa Jimiä kuitenkin, kuten Machine Gun. Ja Hey Joe, Foxy Lady ja Little Wing sekä muut Jimin kuolemattomat sävelmät kytkivät toisiinsa kiihkeää vimmaa ja ryhmän ylivertaista osaamista.
WSQ äityi välillä riehakkaaseen ja vaativaan irrotteluun; Jimillä riitti vauhtinumeroita riittämiin yhdelle foniryhmälle pohjiksi. Show sisälsi myös paljon musiikillisia sukkeluuksia ja ehkä kompiakin, mutta hyväntahtoisesti esitettyinä. Uskomattomin kuuntelukokemus, mitä olen kokenut jazzfestivaaleilla. Tai yleensä millään festivaaleilla.
Zawinul revisited
Sain seurata läheltä Joe Zawinulin Syndicate-yhtyeen työskentelyä Imatran Big Band -festivaalille 2001. Itse maestrosta jäi kuva sangen äkäisestä äijästä; bändi soitti taivaallisesti, mutta Joe äkäili oikeastaan koko setin ajan miehistölleen. Syy jäi mysteeriksi, ja niin se taisi jäädä bändillekin, mutta ei kai nämä vallankumoukselliset musiikin uudistajat niitä helpoimpia tyyppejä ole.
Lämmöllä näytti Legacy-muistoyhtye maestroa kuitenkin muistelevan Keitelejazzissa. Heidänkin musiikkinsa oli, jos ei nyt aivan taivaallista, niin äärimmäisen huoliteltua ja eleganttia, jota ehkä ajoittain hieman laimensi vain pitkiksi venähtäneet teemojen kehittelyjaksot. Joen “tavaramerkkihän” oli juuri tämä verkkainen ja älyllinen teeman kypsyttely, joka lavalla tuntui hieman pitkältä – klubissa asia olisi varmaan ollut toinen.
Josef “Joe” Zawinul (1932-2007) oli yksi viime vuosisadan loppupuolen tärkeimpiä jazzmuusikoita, säveltäjiä ja orkesterinjohtajia. Erityisesti tämä tietenkin pätee ns. etnojazzin ja fuusiomusiikin alaan, ja sähköisiin kosketinsoittimiin, joiden käsittelyssä hän lähenteli neroutta.
Itävallassa syntynyt Zawinul teki elämäntyönsä Yhdysvalloissa, aluksi mm. Cannonball Adderleyn kanssa ja Miles Davisin sähkökauden yhtyeissä. Fuusiogigantti Weather Reportin musiikkia on kunnioitettu monin tavoin, mutta nyt koolla oli Joen todellinen all stars -miehistö.
Saksofonisti Bobby Malach levytti Zawinulin kanssa jo 90-luvulla, ja keyboardisti Scott Kinsey oli Zawinulin verkostossa. Basisti Alphonso Johnson, lyömäsoittaja Bobby Thomas Jr. ja rumpali Chester Thompson olivat 70-luvulla mukana Weather Reportissa.
Weather Report -yhtyeessä saksofonisti Wayne Shorter kantoi paljon vastuuta bändin suunnasta. Malach ei pyrkinytkään jäljittelemään Shorteria, saati tavoittelemaan virtuositettia, vaan hoiti oman osuutensa ammattimaisin ottein.
Bobby Thomas Jr. häikäisi jälleen täsmällisyydellään ja tavattomalla lyöntinopeudellaan, joka ei ole hidastunut vuosien saatossa. Melkeinpä päinvastoin. Alphonso Johnson teki, yhdessä Kinseyn kanssa, uskomattoman prameata teemaekstemporointia – aivan erityisesti nauhattoman, nelikielisen bassokitaran kanssa.
Nauhallinen basso oli viisikielinen, ja sen soitossa Johnson oli Keitelejazzissa ainoa, joka tänä vuonna suoriutui siitä puhtain paperein. Basistit saisivat olla hieman kriittisempiä noiden kielilisäysten suhteen, koska harvalla on siihen vaadittavaa taituruutta ja oikeastaan ylimääräisen matalan kielen lisäys on harvoin välttämätöntä.
Joen poika Tony Zawinul koordinoi tribuuttikiertueita. Kiertuekokoonpano tulee vaihtelemaan, sillä ideana on tuoda yhteen sellaisia muusikoita, jotka ovat soittaneet Zawinulin kanssa eri aikoina. Oli todella hieno elämys kuulla tätä kokoonpanoa livenä Äänekosken keikalla. Kiertueen edistymistä tulee olemaan mielenkiintoista seurata myös mediassa ja netin kautta.
KeiteleJazz perjantaina Äänekoskella. Jazzteltassa Jyväskylä Big Band feat. Lasse Lindgren, World Saxophone Quartet, Zawinul Legacy Band
