Tampere Jazz Happening on siitä mielenkiintoinen musiikkitapahtuma, että yleisöllä on ensimmäisten joukossa mahdollisuus päästä nauttimaan aivan uusista kokoonpanoista ja saada kokea ainutkertaisia esityksiä ensikosketuksena maailmanlaajuisestikin ajatellen. Yksi tällainen projektiesitys kuultiin, kun lauantai-illan avauksessa Pakkahuoneen lavalle nousi yksi brittifreen tiennäyttäjistä ja legendaarisimmista puhaltajista, Evan Parker. Vuosikymmenten saatossa julkaistujen levyjen määrällä mitattuna Parker on varmasti yksi eniten levyttäneistä artisteista maailmassa sekä omien yhtyeittensä että ”sideman”-roolissa tehtyinä.
Yli 70 vuoden iästään huolimatta kahdesti aikaisemmin Tampereella vieraillut Parker jaksaa yhä yllättää. Edellisestä esiintymisestä on ehtinyt kulua 16 vuotta, kun hän eilen toi Tampereelle aivan uuden viisihenkisen brittiläis-italialaisen kokoonpanon The Fifth Man, missä sopraanosaksofonin, kontrabasson ja kitaran muodostaman trion soittoa prosessoitiin livenä lavalla. Kyseessä oli yhtyeen maailman ensi-iltakonsertti.
Parker onnitteli alkupuheessaan Tampere Jazz Happeningiä EFN:n (Europe Jazz Network) valinnasta Euroopan parhaaksi festivaaliksi tänä vuonna ja esitteli samalla ”joukkueensa”.
Hän lisäsi vielä, että he omistavat tämän konsertin yhdysvaltalaiselle säveltäjä-sovittaja, klarinetisti ja jazz-pianisti Muhal Richard Abramsin muistolle, joka kuoli aivan äskettäin 29.10.2017.
Parkeria kymmenkunta vuotta nuoremmat lontoolaiset, kitaristi John Russel ja kontrabasisti John Edwards, ovat toki Parkerin kanssa levytelleet ja soittaneet yhdessä monissa erikokoisissa kokoonpanoissa.
Italialainen sellisti ja elektronisten vempainten ja tietokoneiden prosessoija Walter Prati on levyttänyt Parkerin kanssa mm. duolevyjä ja on ollut mukana Parkerin isossa orkesterissa The ElectroAcoustic Ensemblessä jo pitemmän aikaa.
Yhtyeen viides jäsen tietokonesäätäjä ja ”lätynkääntäjä” Matt Wright tekee yksinään maailmanlaajuisia improvisaatioprojekteja . Parkerin kanssa Wright on synnyttänyt Trance Map -projektin, mistä on julkaistu levytyskin. Toisin sanoen soittajat ovat varsin tuttuja keskenään, mutta projektikokoonpano The Fifth Man sellaisenaan oli täysin uusi.
Voita pannuun tirisemään ensin alkuun, sitten vähän jauhoja perään ja kermavaahtoa päälle. Eiköhän siitä jo tule sopiva free- ja avantgardesekoitus. Jotain tähän malliin tästä esityksestä voisi ensi analyysiksi heittää. Soittajilla oli erinomaisen yhtenäinen ilmaisukyky, mutta kuulijat, jotka pitävät iloisesta svengailusta saattoivat pettyä pahanpäiväisesti, sillä sitä ei löytynyt edes pieninä pätkinä.
Parkerin sopraanosaksofonin rikas äänimatto sisälsi piikikkäitä nosteita ja vaihdellessaan laajalti ylä- ja alarekisterin käyttöä syntyi änkyröitä mutkaisia käänteitä, vaikka välillä sarjapuhallukset tuntuivat jäävän yksitotisiksi ikään kuin lepattamaan samaan kaavaan.
Russel käsitteli kahta eri kitaraa kyttyrässä istuen kuin vääpeli Körmy. Erikoisella tekniikalla hän raapi, rahisteli, venytteli ja repi kieliä säälimättä, mutta kaikesta huolimatta siinä väännössä tuntui olevan lämmintä ystävyyttä kitaran kanssa. Välillä vibrakammen omalaatuisella renkuttelulla kielet heräsivät kuin uuteen aikaan.
Edwards puolestaan antoi armottoman julman käsittelyn kontrabassolleen. Siinä käytiin rankka ja sotaisa lähitaistelu “pystybasso” v. Edwards . Paksukielet kuumenivat varmasti polttaviksi ja tunsivat luontaista kipua tunnin mittaisen käsittelyn jälkeen. John revitti kieliä milloin mihinkin suuntaan, taputteli ja hakkasi basson runkoa sekä antoi keppiä jousella. Sellaisella käsittelyllä jousien jouhet alkoivat roikkua irrallaan päättömästi ja huusivat hoosiannaa.
Soiton oheen Matt Wright pystyi luomaan pieniä näyteääniä, mitkä elektronisesti tuotettuina muistuttivat hyönteislauman ininältä yhdistettynä suoliston möyrinnällä. Evan onkin sanonut, että ”Mattin digitaaliset signaalinkäsittelyohjelmat hämärtävät täysin toiston, sekoittamisen ja muokkaamisen välisen eron”.
Hitaasti elektroninen rytmitys voimistui nousten kuin tyhjästä paljastaen samalla Parkerin saksofoninsoiton ilmiselviä yksityiskohtia. Esitys oli yksi yhtenäinen kappale, minkä päärunko säilyi aluksi pitkään. Jaksottaiset katkeilut saatiin aikaiseksi pienellä taajuuden muutoksilla, mutta selkeä uhma kasvoi esityksen edetessä ja äänimaailmaan tarttui uutta kalvakasta vivahdetta. Esitys kehittyi maittavasti sen hetkisen kaavan ja inspiraation luomien mielikuvien mukaisesti saadessaan uutta ilmavuutta elektronisten sähinöiden, rätisytellyjen ja räsähtelyjen muodostamasta taustasta, mikä kuhisi kuin trooppinen viidakko kaikkien äänien yhdistyessä samaksi yhtenäiseksi massaksi.
Hurmos on sanana mielenkiintoisen luonteva ja tämänkaltaisen improvisoinnin henkeen sopiva. ”Trance on monikäyttöinen sana riippuen äänenvoimakkuudesta, jolla sitä toistetaan”, näin on Parker asian ilmaissut. Tämän yhtyeen tarkoituksena lienee ollut jalostaa kolmen soittajan vähäeleistä instrumentaalista perusäänipohjaa elektroniseen manipulaation kautta ja äänien variaatioita hyväksi käyttäen laajapohjaiseksi tapahtumasarjaksi. Se oli kaikin puolin antoisa oivallus soittajilta. Tuloksena oli erinomaisen vahva, iskemätön ja vapaasti hengittävä luova musiikkitaiteen esitys.
Tampere Jazz Happening 2017
lauantai 4.11. Pakkahuone
20.00 The Fifth Man (UK/IT) (Evan Parker – sopraanosaksofoni, John Russell – kitara, John Edwards – kontrabasso, Matt Wright – levysoitin, elektroninen ääniprosessointi, Walter Prati – ääniprosessointi)
