Pori Jazz järjestettiin nyt 48. kerran ja kahden vuoden päästä on edessä juhlavuosi ja sen antia jäämme mielenkiinnolla odottamaan. Ei kuitenkaan kannata mennä asioiden edelle, sillä tämänvuotinen festivaali tarjosi paljon sellaista jazzia ja rytmimusiikkia, mitä ei yksinkertaisesti kaikilta osin pysty sisäistämään saati sitten raportoimaan. Vuosi oli hyvä ja taiteellisesti onnistunut.
Sää on yksi sellainen tekijä, mikä saattaa sotkea ajatukset ja suunnitelmat täysin. Tämän vuoden osalta sään voisi sanoa olleen kokonaisuudessaan viikon osalta melkeinpä surkea, muutamia aurinkoisia hetkiä lukuun ottamatta. Jokapäiväiset sateet ja erittäin kylmä tuuli ei voinut suuresti innostaa. Pahimmat skenaariot pystyttiin kaikesta huolimatta tältä osin välttämään. Aikataulut pitivät ainakin pääareenoilla varsin hyvin. Äänentoisto toimi tai ainakin näin annettiin ymmärtää. Omasta mielestäni tietyt konsertit vedettiin kuitenkin aivan äärirajoilla volyymien suhteen, ellei jopa yli ”tohtorin määräämän” rajan. Jos desibelimittari hakkaa lähes sataa 80 metrin päässä lavasta, niin paljonko se on parinkymmenen metrin päässä.
Käsittämätöntä on myös se, että pitää siirtyä täysin taka-alalle, kun jumputus lähempänä lavaa on niin kovaa, että rintalasta alkaa murentua. Ei sellaisessa kuuntelemisessa ole mitään mieltä. Kummallista on myös se, että korvatulpat pitäisi olla vakiovaruste musiikkia kuunneltaessa. Ei kait sellainen pitäisi olla itsestään selvyys. Näin kävi ainakin Olly Mursin ja Level 42 -yhtyeiden esiintyessä. Eipä silti, ei tämäntapainen musiikki itseäni suuresti edes kiinnostanut, joten oli helppoa siirtyä lavan taakse odottelemaan ”parempia aikoja”.
Arenalla toki kuultiin monia maailman nimiä, joiden kohdalla ei näitä volyymiongelmia niin suuressa määrin esiintynyt: Robert Cray Band, Bonnie Raitt, Steve Winwood, John Legend, Bobby Womack, Eric Burdon & The Animals, Earth, Wind & Fire. Nämä nimet kuitenkin toivat tuhansia ihmisiä Kirjurinluodon festivaalialueelle. Lauantain osalta paikalla oli peräti 19000 ihmistä sateesta ja 12 asteen lämpötilasta huolimatta. Käytännössä se kait tarkoittaa sitä, että jazzin ja yleisesti rytmimusiikin ystävät tulevat Poriin hakemaan elämyksiä ja tarjonta on näin vastannut huutoihin.
Selväpiirteisen jazzmusiikin anti oli kattava kaikesta päinvastaisesta julkisessa keskustelussa esitetystä kritiikistä huolimatta. Arenan konserteissa osuus jäi vähemmistöön, mutta toisaalta sitä myös kuultiin joka päivä. Torstaina oli brittitrio Phronesis, perjantaina voitaneen laskea Ricky Tick Big Band tähän joukkoon, vaikka Julkisen Sanan räppäys teki siitä enemmänkin show -bändin.
Lauantaina olivat The Coocers ja Dave Douglas Quintet ja sunnuntaina tämän osuuden paikkasi Iiro Rantala – Lars Danielson – Wolfgang Haffner Super Trio aivan erinomaisella esityksellä.
Täysipainoista jazzia kuultiin todella paljon myös ilmaislavalla jazzkadun varressa aivan maailman huipulta. Mitä vielä pitäisi pyytää: Pori Big Band, Ted Curson in memoriam, Adele Sauros, Kirsti Alho ”Kaikki Eevasta”, Tommi Taavila Group, Splönge, Andrea Marcelli Trio, Pori Jazz Allstars, Pentti Lasanen Big Swing, Eero Koivistoinen Quartet, Norrbotten Big Band, Jaws Trio, AK Jazz Colletion, Tonight At Noon, Önder Focan ystävineen, Jaxsix ja Jouni Hokkanen Quartet. Siis kaikki tämä jazz oli tarjolla täysin ilmaiseksi.
Täysin jazzin ”piikkiin” voidaan kiinnittää Cafe Jazzin koko tarjonta viikon aikana, kolme esityskokonaisuutta, lähinnä kotimaisia huippukokoonpanoja, jokaisena festivaalipäivänä. Klubin sisäsalissa ja Garden -lavalla ei käytännössä ollut tarjolla muuta kuin jazzia ja hyvää sellaista koko viikon ajan. Samoin Teatterin hienossa ilmapiirissä pääsi kuuntelemaan konserttisaliympäristössä pelkästään jazzia kolmena iltana. Lavalla kävivät Pori Big Band, erikoiskokoonpano Ted Cursonin muistolle, Tim Hagans Quartet, Jukka Perko Streamline Jazztet sekä Rantala / Danielson / Haffner Super Trio. Ilahduttavaa oli todeta, että myös nuorempi polvi on löytänyt kolmen illan kokeilevan ja improvisointiin perustuvan jazzin Ultra Music Session tapahtumassa. Teatterin pienen näyttämön katsomo oli käytännössä lähes täynnä jokaisena iltana.
Mielestäni on täysin turhanpäiväinen klisee väittää, että Pori Jazz -tapahtumasta pitäisi sana jazz poistaa, sillä se ei ole enää mikään jazzfestivaali. Se on vain niin, että jazz löytyy hieman pienemmistä esiintymispaikoista, minne se käytännössä oikeastaan kuuluukin, sillä se on tarkoitettu kuunneltavaksi eikä yleiseksi bile- ja hulinamusiikiksi.
Paljon tapahtui kaiken tämän lisäksi vielä Otava Factorylla ja LP-48! telttalavoilla.
