Taavetin torilavalla kajahti Vallijamien perinteinen alkusoitto lauantain 13.7. aamupäivällä kahden setin verran pomminvarmaa dixietä tai oikeammin New Orleans tyylistä musiikkia. Asialla kouvolalainen seitsikko, nimeltään Kouvola Dixie Cats. Ja meno torilla oli kutakuinkin kuin tuolla syvässä etelässä, Big Easyn French Quarterissa mm. Borbon, Royal tai Chartres Streettien varsilla. Katusoittajien mekassa.
Pomminvarmuus johtuu Catsien soitannossa siitä, että heidän harjoituskämppänsä sijaitsee pommisuojassa. Tavallaan aivan turhaa, sillä yhtyeen täysin akustinen soitanto ei kaipaa ympärilleen moista teräsbetonimäärää.
Catsien kokonaissoundi oli puhdasverista dixietä soitettuna suoraan nuoteista. Aamupäivän huulena liikkuikin torilla vanha väite, että Cats ei soita rahasta vaan nuoteista. Hah hah…
Se siitä ja itse yhtyeeseen, jossa soittivat eturivissä puhaltajat; Tia Windahl klarinettia, Markku Pellava trumpettia, Kalle Kurki baritonisaksofonia ja Pekka Suutarinen tenori- ja sopranosaksofonia. Tausta joukoissa eli kompissa puhalteli isoon torveen tummaa rytmiä Helena Lehtola, Janne Aalto kopsutteli rumpuja ja Matti Jokinen näpraili ja rytmitteli kitaraa vakituisen banjoisti Jambon tilalla.
Tian klaneetti soi mukavasti jääden tosin välillä hieman herrojen puhallusvoiman jalkoihin. Kyseiset herrat hoitivat muuten omat roolinsa tyyliin hyvin sopien. Kompissa pisti esiin rumpalin ilmeinen sotilaallinen tausta, sillä iskuissa oli havaittavissa kopsakkaa marssintahtia. Mutta se ei kokonaisuutta haitannut.
Ainoa hieman häiritsevä tekijä oli taas kerran nuottitelineviidakko ja niissä olevien nuottipapreiden tiukka tuijotus. Tämän soittajien yleiskamaluuden poistamisen lisäksi olisi toivonut hieman enemmän uskallusta omavaltaisiin irtiottoihin eli improvärityksiin sekä rentoutta että “mustaa” sielukkuutta.
Ehkäpä edellä mainituista ”kiroista” ja puutteistä päästään irti, kunhan tälle nyt reilun puolentoistavuoden ikäiselle bändille kertyy ikää. Ja nautittu Southern Comfort tekee tehtävänsä. Mutta hyvä näinkin.
– Olisi mukava päästä soittelemaan lähemmäksi ihmisiä, jopa katusoittajiksi, kuten esikuvammekin siellä Mississippin suistossa. Tällainen lavalla soitto, kuten nyt, saa ihmiset jäämään turhan kauaksi soittajista. Liekö suomalaista ujoutta, sanaili klarinetisti Tia soiton jälkeen.
Siinä hän oli todella oikeassa, sillä nytkin esiintymislavan edustan muutama penkkirivi oli kaukana lavasta. Niinpä aniharva uskaltautui niille istumaan… pääosa kuulijoista istui kauempana olevien kahvikojujen luona. No, kuuluihan musiikki toki sinnekin, mutta läheisyys olisi luonut lisätunnelmaa.
Mutta josko tulevaisuus tuo muutoksen asiaan. Voihan bändi rutiinin kasvaessa mennä itse yleisön luo, ellei yleisö tule sen luo… eli toivottavasti tuo Tian toivoma ”katusoitto” toteutuu ennen pitkää.
Kouvola Dixie Cats oli kaikkinensa mukava tuttavuus ja oiva rytmijalan aamuverryttely. Samalla sen kappaleet toivat nostalgiset mielteet matkoiltani New Orleansissa. Hienoa, että tämä vanhempi jazzin tyylisuunta elää myös suomalaisella jazzkartalla. Hyvä Kouvola Dixie Cats!
Down by the riverside, Basin street blues, Five foot two, eyes of blue, Lazy river, Alabama jubilee, Livery stable blues, Hello Dolly, Tiger Rag, Royal garden blues, High society, St James infirmary, Wabash blues, South, Tin roof blues, That’s a plenty, When the saints go marching on, Washington and Lee swing, Battle hymn of republic, Honey suckle rose, Alexander’s ragtime band, Do You know it means to miss New Orleans
Vallijamien torisoitto 13.7. klo 10.00 Taavetin tori
Kouvola Dixie Cats
Kouvola Dixie Cats facebook
