Lauantaipäivä jatkui Koli Jazzissa hotellin alakerran baari Hiekkapakassa paikallisen trion soitannoilla. Itse en ehtinyt kuin käväisemaan paikalla, joten ei siitä sen enempää. Mutta illan varsinainen anti alkoi ravintolan pääsalissa… tällä kertaa paistetulla lohella punajuuri-riisipedillä. Maukasta, kuten edellisillan paistetut muikutkin.
Illan soitannot aloitti Pohjois-Karjalan värejä tunnustava Mats eli django -henkinen kolmikko. Tässä mustalaisjazzin kokoonpanossa soittivat Anssi Kirkinen kitaraa, kuten myös Juha Papinniemi, bassoa pomputteli Joonas Kaartti. Herroista ensinmainittu sai Markku Salon juonnossa ”jazzhallituksen” sosiaali- ja terveysministerin salkun.
Ja sitten ei muuta kuin menoksi. Ensimmäisenä jalkaa teputteli leppoisa Songe D’Automne. Yhtymän pääasiallinen soolokitaristi Kirkinen osoittautui näppäräksi kaveriksi ja työsti aistikkaasti esikuviensa musiikkia. Tosin pienoinen jännitys / kokemattomuus paistoi vielä hänen ja koko konkkaronkan soitossa. Kaikki meni kutakuinkin tismalleen oikein, mutta soittamisen roihuava liekki ja tunteenpalo jäi hetkittäiseksi. Lisäkeikkojen myötä tästä porukasta kasvaa tolkun mustalaiswingaajia.
Edellä mainittu kokemattomuus ilmeni myös kappalevalikoimassa, jossa oli useita hitaita kappaleita ja löysähköä latinovaikutusta. Ehkäpä hyvä näin. sillä näin setti saatiin pysymään hyvin tasapainossa ja se maistui hyvältä. Tuota hyvyttä lisäsi rytmikitaraa hyvin taimannut Juho Papinniemi, joka toki sai luvan muutamaan sooloonkin. Myös kontrabasisti Joonas Kaarttin otteet miellyttivät ja kokonaisuuden harmonia kulki hyvin. Joonaksen rytmikästä päätyöskentelyä myöten.
Biisitarjottimella oli mm. I’ll see you, Made for W, Limehouse Blues, La Gitane, Nuages, Mimosa, Rhythm Futur.. Suomi 100 speciaalina Junnu Aaltosen levyttämä Déja vu ja Iiro Rantalan Helsinki… ja encorena Minor Swing.
Mukavahenkinen avaus Reinhardtia kunnioittaen… ja omalla tavallaan myös pohjoiskarjalaisten gipsykitaristien Tomi Kettusen ja Olli Soikkelin polkuja seuraten.
Kitarakaatoa susirajalta
Illan toisen bändin, Jere Haakanan Varjosto, iski kehiin monta astetta tanakampaa kitarointia kuin aloittanut akustinen Mats. Nyt liikuttiin massiivisen rockjazzin tantereella. Lieksalaislähtöinen Haakana väänsi, käänsi ja mourusi sähköisenä. Kuitenkin pääosin selväpiirteisen intensiivisenä ja sielukkaan voimakkaana. Välillä Haakana irrottautui myös kauniin melodisiin ja kuulaisiin säveliin osoittaen näin osaavuutensa ja laajan tyylikirjohallinnan soittimineen.
Ehkä kuitenkin setin aikana koin välillä jonkin asteista puutumista kuulemaani… kiersikö se hieman samaa rataa vai puuttuiko sen väripaletista jotain mieliväreistäni, vaikka soittokokonaisuus oli sinänsä täyteliäistä. Mene ja tiedä… liekö colajuomassani oli liian vähän happoa.
Pianisti Artturi Rönkä oli elementissään, silloin kun hän sai soololuvan. Mustavalkiot kilkkasivat hienolla sykkeellä ja juoksuttivat rytmikuvionsa ansiokkaasti ilmoille. Hän oli Kolins pääkonserttilavan ainoa pianisti, joka istui soittimensa takana katsekontaktissa myös yleisön suuntaan. Tosin soittopelinsäkin oli sähkösellainen eikä lavaa hallitseva flyygeli.
Juho Kivivuori, Uuden Värtsilän lahja paksukielten komentajaksi, soitti ilmeettömän takuuvarmasti, mutta hyvällä tatsilla. Hämärässä lavan takanurkassa kopsutteli kalustoaan taitava Ville Pynssi. Kannukeisari, joka on hankkinut kannuksensa laajalla sektorilla niin jazzin kuin muunlaisenkin musiikin parissa. Oli taas kerran hienoa seurata ja kuunnella hänen työstöään. Hän taituroi nautittavasti myös kahdestaan Haakanan kanssa… Markku Salo valitsi Pynssin ”jazzhallituksen” puolustusministeriksi.
Haakana kertoi spiikeissään, että kappaleiden nimien keksimisessä he ovat mestarillisia… mitä sanotte seuraavista DC, Stayer, Hmm, Jazzrock, 500, Ritua, Sermon free, Stadion 1, 81700… mielikuvituksen riemuvoittoja jokainen. Mutta eihän nimi miestä pahenna, ei myöskään musiikkia, Jere Haakana bändeineen osoitti sen.
Kaksintaistelun makua
Illan ja koko festivaalin viimeisena bändinä lavalle saapui Herd trio, jonka nimen Markku Salo lausui esittelyspiikissäään englantilaisittain; tö hööd… niinpä niin, voihan sen noinkin tehdä. Se siitä ja sen kestävyydestä.
Lavan ihmeellisin soitin ei ollut suinkaan Panu Savolaisen vibrafoni vaan Mikko Pellisen pienenpieni ukulelebasso, joka osoittautui ihan mahtavaksi tumman tumputuksen tahdittajaksi. Eli taas tuo ulkonäkö…
Setin alkuosan herrat soittivat Savolaisen sävellyksiä ja setin puolivälissä pankolle ponnahti Jukka Perko saksofoneineen. Tahti tiivistyi ja alkoi tuntua jonkinlaista kaksintaistelun makua Savolaisen ja Perkon kesken. Kumpikin pisti kehiin parastaan ja salintäyteinen yleisö alkoi riehaantua menoon mukaan.
Komppiosaston Tuomas Timonen yhdessä ukulelebasisti Pellisen kanssa nakkoivat metristä halkoa rytmituleen omalta osaltaan. Nyt lähestyttiin jazzin syvintä olemusta…
Oli upeaa katsoa Savolaisen hurjaa työskentelua soittopelinsa kanssa. Ukko heilui ja askelsi kuin parhaassakin kuntosalissa ja hänen neljä keppiään lensivät uskomatonta vauhtia kielten päällä. Erinomaisen hienoa soittoa. Perko vastasi omassa osuudessaan haasteeseen silmät ummessa ja posket pullollaan, haukkoen välillä ilmaa keuhkoihinsa kuin kala kuivalla maalla. Mestarillista menoa, jossa toki välillä hiljennyttiin nautiskelemaan…
Oli tarjolla ainakin El Condor Pasa, Mikko Pellisen herkkä Clouds, Savolaisen Blues for Herd… encorena Save The Last Dance For Me… ja yleisön raisujen taputusten vaatimana toinen encore, Mrs Robinson…. voi hurja, voi hurja. Silloin kun homma toimii, niin se toimii.
Todella vakuuttava päätös jälleen kerran tasokkaalle ja mukavalle Koli Jazz tapahtumalle. Täytyy kumartaa Jari Hytille ja hänen leegiolleen. Kumarruksen ansaitsevat myös tekniikka ja äänentoisto. Koli on ansainnut paikkansa jazzvuoden avaajana.. Tulisipa ensi tammikuu nopeasti.
Koli Jazz lauantai 20.1.2017 klo 19.00
Grill It! Sokos Hotel Koli
Mats
Anssi Kirkinen kitara, Juho Papinniemi kitara, Joonas Kaartti kontrabasso
Jere Haakana Varjosto
Jere Haakana kitara, Artturi Rönkä piano, Juho Kivivuori basso, Ville Pynssi rummut
Jukka Perko ja Herd
Jukka Perko saksofoni, Panu Savolainen vibrafoni, Mikko Pellinen basso, Tuomas Timonen rummut
