Yksi April Jazziin tänä vuonna Jenkeistä tulleista kokoonpanoista oli torstai-iltana Louhisalissa soittanut The NYC Project, jonka jokaisella neljällä muusikolla on edustava ansioluettelo yhteistyöstä monien jazzin nimiartistien kanssa. Yhtye myös tarjosi vahvat perusteet näille referensseille erinomaisella soitollaan.
Nimestään huolimatta NYC Project on kansainvälinen kvartetti. Amerikkalaisia bändissä ovat tenoristi Joel Frahm ja rumpali Ari Hoenig. Pianisti Eric Niceberg on Israelista ja basisti Johannes Weidenmüller on puolestaan saksalainen. Tosin kaikki vaikuttavat tällä hetkellä New Yorkissa.
Suomessa heistä parhaiten tunnettu on tenoristi Joel Frahm, joka kävi muutama vuosi sitten April Jazzissa ja on levyttänyt myös Jaska Lukkarisen NYConnection-yhtyeessä. Ari Hoenig puolestaan on johtanut monenlaisia ja -kokoisia kokokoonpanoja. Nicebergilla ilmeinen pääkokoonpano on hänen trionsa. Weidenmüller taas on aktiivinen myös opetustyössä.
Etukäteen yhtyettä mainostettiin ns. amerikkalaisen laulukirjan tulkitsijaksi. Toki standardejakin kuultiin, mutta silti pääosa kuulluista kappaleista oli yhtyeen jäsenten omaa tuotantoa. Ne olivat ihan kelvollisia töitä. Mutta sykähdyttivät hetket reilun tunnin pituisen setin aikana koettiin Frahmin tulkitessa upeasti balladiklassikkoa My One And Only Love’a, jossa hän vyörytti esiin melkein majesteettisella tavalla tenorismin perinnettä. Mukana oli jopa benwebstermaista tuhinaa.
Frahm on kaikkiaankin mainio muusikko. Tyylissä on toki Coltranea, mutta yhtä hyvin soitosta löytää piirteitä esim. Dexter Gordonista. Hyvn taitavasti viittäkymppiä lähestyvä Frahm pystynyt sulauttamaan eri vaikutteet omaksi tyylikseen kuten esimerkiksi on tehnyt Joe Lovano, jota habitukseltaankin Frahm hieman muistuttaa. Soundinsa lisäksi Frahmin vahvuutena on kyky rakentaa soolonsa pitkäjänteisesti. Hän ei ole skaaloja edestakaisin vatvaava soittaja, vaan enemmänkin jäntevästi etenevä tarinan kertoja.
Bändin varsinainen moottori oli puolestaan Ari Hoenig, joka väsymättömästi jaksoi muunnella jatkuvasti soittoaan vaihtuvilla kuvioinneilla. Hän on todella mielikuvitusrikas soittaja, jolle rutiininomainen komppaus vaikuttaa olevan ilmeinen kauhistus. Oli myös jännä havaita, että Hoenig ja virtuoositason pianisti Niceberg kävivät useissa kappaleissa jatkuvaa dialogia heitellen toinen toisilleen ideoita kommentoitavaksi tenorisoolojenkin aikana. Tällaisten komppimiesten dialogien aikana Weidenmüllerin rooliksi jäi huolehtia peruspulssin ylläpidosta.
Kaira vakuutti hyvillä uusilla kappaleillaan
Myös Louhisalin konsertin avaaja oli positiivinen kokemus. Sen tuotti uuutuuslevynsä julkaisua juhlistanut Kaira, jossa soittajina ovat tenoristi Joonatan Rautio, pianisti Markus Niittynen, basisti Sampo Tiittanen ja rumpali Jussi Lehtonen. Pääasiallisena laulusolistina on Nina Mya, taiteilijanimestään huolimatta supisuomalainen, ja vierailevana vokalistina Sam Huber.
Yhtyeen nimen yhtenä perustana on, että uuden levyn kappaleet ovat kirjoittaneet media-alan monitoimimies Lauri Kaira ja Markus Niittynen. Sanat lauluihin yhtä lukuunottamatta ovat ruotsalaisen jazzvokalistin Emma Larssonin työtä. Viisas teko, sillä meikäläisten englanninkielinen runoilu on joskus tuottanut epämääräistä sanahuttua.
Kappaleiden laadukkuus yllätti. Usein suomijazzissa uudet laulusävellykset ovat turhan monimutkaisia, turhankin kikkailevia. Kairan laulut olivat laulettuina hyvin toimivia, melodisia ja selkeärakenteisia. Yksi lauluista, You Are Too Perfect, oli minkä tahansa klassisen jazzballadin veroinen.
Ninalla oli aika kiitollinen tehtävä tulkita hyviä, ilmeisesti myös hänen äänialalleen opimoituja lauluja. Hän myös hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Ääni soi kauniisti ja luonnollisesti, samoin hän paneutui hyvin tekstien sisältöihin rakentaen kunnon tulkintoja. Tosin olisin kaivannut lisää improvisoituja osuuksia tarjotun yhden scat-jakson lisänä. Olisi esimerkiksi ollut mielenkiintoista kuulla miten Nina olisi hoitanut ns. neloset tai kahdeksikot vuorottelussa rumpalin kanssa.
Louhisalissa kuultiin myös pari funky-pohjaista kappaletta, joissa Sam Huber duetoi Ninan kanssa. Laulut olivat ihan kivoja ja melodioiltaan
korvaantarttuvia. Niillä olisi saattanut olla hittipotentiaaliakin joskus 70-luvulla.
Loppujoukko Kairasta oli nimivahvaa joukkoa, joka myös hyvin hoiti tonttinsa. Täsäkin joukossa Jussi Lehtonen oli oivana moottorina koko bändille. Hänen energinen ja joskus perustellustikin äänekäskin rumputyönsä oli todella luja perusta koko bändille. Solisteista Joonatan soitti odotetun jämäkästi. Markus taas muistutti sooloillaan kuuluvansa suomalaisten pianistien kärkipäähän.
April Jazz, Louhisali, Espoon Kulttuurikeskus, 27.4. Esiintyjinä Kaira ja The NYC Project.
