Pori Jazzin ohjelmarakenteessa on otettu askel uuden suomalaisen jazzsukupolven esille tuomiseksi. Se on hieno ele organisaatiolta, sillä nuorten soittajien kaarti on vuosi vuodelta entistä osaavampaa ja esitykset ammattimaisempia, kiitos nykyisen musiikkikoulutuksen maassamme. Näin he ovat saaneet ”näytön paikan” sellaisella areenalla, mistä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Parin edellisen vuoden tapaan ilmaislavalla esiintyy tänäkin vuonna monia uuden polven nuorien soittajien kokoamia yhtyeitä. Osa soittajista opiskelee edelleen ja osa on juuri opintonsa päättäneitä.
TVO on taas mukana sponsoroimassa kolmea nuorta yhtyettä alkuviikon aikana. Näistä kokoonpanoista sunnuntai-iltapäivän aloitti Samuli Rautiainen Trio. Lappeenrannasta kotoisin oleva pianisti Samuli Rautiainen soitti Porissa kaksi vuotta sitten toisessa yhtyeessä, mutta nyt hän johti omaa nimeä kantavaa trioa, missä kontrabasson varressa paksukieliä näpräili Mikael Saastamoinen ja rumpuja kumautteli Erik Fräki. Mikael on myös tullut kahden viime vuoden aikana esille monissa yhteyksissä uutena nousevana basistina mm. Porissa viime vuonna hyvällä sykkeellä esiintyneistä Mikko Sarvanne Hip Companyn riveistä sekä Katu Kaiku -triosta.
Yhtyeen ohjelmisto sisälsi pääasiassa Bill Evansia esikuvanaan pitävän Rautiaisen omia sävellyksiä kuten The Slang, Evil Unity ja Monk. Tällä kertaa mukaan oli livahtanut yksi standardisävellys Sammy Fainin That Old Feeling. Kappaleet johdattelivat kuulijat 1950- ja 60-lukujen pianotriojen bluesvaikutteiseen svengaavaan rytmi-ilotteluun. Suoranaista erottuvaa ilmettä ei trion soitosta kuitenkaan löytynyt, vaan vaikutelmaksi jäi perusrehellinen pianovetoinen jazz. Saastamoinen tuntuu olevan sävellystyössään syvällisen melankolian linjoilla, sillä hänen säveltämänsä kaunis balladi I’m Too Sad For You oli perin juurin ikävään kaihoisuuteen vaipunut, harras ja tuskaisa sisällöltään ja niin surullinen.
Erinomaista äänenkäyttöä
Suomessa kolmisen vuotta asunut romanialainen jazzlaulajatar Elena Mindru on parissa vuodessa ehtinyt nousta melkoiseen suosioon ainakin nuoremman polven jazzia seuraavan yleisön joukossa Elena & The Rom Ensemble -yhtyeen häkellyttävän mielenkiintoisilla esiintymisillä.
Taustan Elenan laululle luovat suomalaisen nuoren jazzsukupolven muusikot, pianisti Tuomas J. Turunen, basisti Eero Seppä, rumpali Anssi Tirkkonen ja oman pikantin ruiskeen tähän kokonaisuuteen tuo mukanaan viulisti Sampo Hiukkanen. Young Nordic Jazz Comets -kilpailun voitto viime vuonna on tuonut näkyvyyttä yhtyeelle ja nostanut sen suosiota nopeasti, eikä lainkaan syyttä.
Jazz Street Stagella yhtyeen ohjelmisto seurasi varsin tarkkaan viime vuoden syksyllä ilmestyneen toisen levyn Evening In Romania sisältöä, mikä on käytännössä lähes kokonaan Elenan omaa sävellystyötä.
Laulujen sanoitukset ovat myös enimmäkseen Elenan itse tekemiä. Esityksessä yhdistyivät säkenöivästi jazzin peruselementit, rytmi ja melodia, romanialaisen kansanperinteen musiikilliseen rakennepohjaan.
Mieleenpainuvimpia kappaleita olivat erinomainen, kiusoitteleva ja jännittävän hurmaava grooverullaus Bluebird, Toinen aivan huikaiseva oli myös Turusen sävellys Swan, missä Elenan kierrättämä äänentoisto teki huiman vaikuttavan lisäelementin hänen ennestään nautittavaan sanattomaan äänenkäyttöön. Viimeisenä esitetty levyn tunnuskappale Evening in Romania jätti hyvän mielen, tunteen ja halun kuulla tätä uudestaan.
Vaikka Elenan upea laulu ja sanaton äänenkäyttö olivat esityksen keskiössä, niin yhtyeen soittajat pääsivät myös esittämään parastaan. Yhteispeli oli vaivatonta ja vuoropuhelu täsmällistä. Jokainen sai myös runsaasti tilaa soolosuorituksille. Säveltämisen ohessa Turusesta on kehittynyt kaiken kaikkiaan erinomainen jazzpianisti. Yhteistyö soittajien ja laulajan välillä eteni muutenkin liukkaasti ja vauhdikkaasti.
Olin kuullut yhtyettä kerran aikaisemmin ja mielestäni Elena & The Rom Ensemble on ottanut ison askeleen eteenpäin. Sunnuntainen konsertti oli kerrassaan mainio kokonaisuus. Esitys oli kehittynyt uudelle tasolle. Elenan laulu oli aitoa jazzia, vaikka musiikissa oli modernia nykypäivän mukanaan tuomaa populäärimpää ainesta. Jazzillisuus korostui hänen omaleimaisessa, varmassa ja tyylikkäässä lavaesiintymisessä.
Yhtyeen verevä esitys oli täysipainoista jazzviihdettä ja se tuntui lämmittävän ja tekevän syvällisen vaikutuksen kylmässä säässä paikalle saapuneiden kuulijoiden mielissä. Sitä kuunnellessa tuulinen ja pilvinen sää sekä 15 asteen lämpötila tuntuivat unohtuvan kokonaan.
Klassisen jazzkitaran makua
Tinkimätöntä ja hyväntuulista svengiä julistava Grantstand Quartet on 2013 keväällä perustettu yhtye joka esittää sen jäsenten omia sävellyksiä ja sovituksia yhtyeelle tärkeistä 1950-luvun hard bop -tyylisistä standardeista.
Kvartetin muodostavat eri puolilta Suomea kotoisin olevista nuorista jazzlupauksista, jotka ovat löytäneet toisensa opiskelun yhteydessä Helsingissä.
Nelikon johtohahmona hääräili välikuulutukset hoitanut rumpali Sami Nummela. Sami ja kitaristi Lauri Vihro ovat pääasiassa myös säveltäneet kvartetin ohjelmiston. Yhtyettä täydensivät lavalla jo iltapäivän aikana aikaisemmin soittaneet Samuli Rautiainen sekä Mikael Saastamoinen.
Grantstand Quartetin ohjelmistoon kuuluu niin omia bebop- ja blues-vaikutteisia sävellyksiä kuin myös yhtyeelle tärkeitä jazzhistorian käänteentekeviä levytyksiä. Yksi sellainen on muiden muassa heidän esittämän musiikin sisältöön oleellisesti vaikuttanut kitaristi Grant Green ja erityisesti hänen vuonna 1961 äänittämä First Session -levy.
Vaikka ohjelma seurasi yhtyeen jäsenten itse säveltämiä kappaleita ja Live With Grantstand -äänitteen sisältöä, niin Vihron klassinen jazzkitaransoitto pohjaa vahvasti tämän First Session -levyn jazzilmaisuun.
Keikka pääsi varsin lupsakkaasti alkuun Sami Nummelan ”ystävälleen”, Star Wars -elokuvien sankarihahmolle Han Sololle, omistetulla kappaleella, mikä oli saanut nimekseen hyvin kuvaavasti Solo For Solo. Rytmikkään letkeä ja kepeästi svengaava rytmi tempaisi ahnaasti mukaansa ja antoi mukavan alkupotkun esitykselle.
Ystävyydestä kertova Vihron sävellys Intouchables perustui Greenin First Session -levyn kappaleen Just Friends sointukuvioon. Siitä jatkettiin puolestaan Mikael Saastamoisen kappaleella Boogie ja Yellow Orange. Nummelan uusinta sävellystyötä edustava Day Off In San Francisco kertoi Nummelan matkasta tähän kaupunkiin, missä hän vietti yhden päivän, siis vapaapäivän. Jumping At The Grand Hotel oli taas Vihron sävellys. Muita Nummelan kappaleita olivat Gessel Run ja viimeisenä esitetty napakka hänen vaarilleen omistama kappale Boogaloo Boris. Vauhdikas ja reippaasti silppurin lailla ahnaasti Rautiaisen pianon ja Vihron kitaran vuoropuhelussa pyörivä kappale eteni rehevästi boogaloo -musiikin tyyliin hyvällä svengillä ja rytmillä.
Esityksestä tuli mieleen vanhat edesmenneet jazzkitaraässät Wes Montgomery ja Jim Hall. Grantstand Quartet kulki ilmiselvästi tässä hengessä, vaikka heidän ohjenuorana on Grant Green. Samassa veneessä siinä kuitenkin ollaan. Vihron rehevän pehmeästi soiva kitara jätti aidon klassisen kitarasoundin väräjämään ilmaan. Siihen ”pianotrio” jätti mukavan letkeän potkun taustalle.
Niille, jotka eivät jostain syystä ehtineet paikanpäälle kuuntelemaan tätä uutta nuorekkaan energistä esitystä voivat tutustua Granstand Quartetin aitoon jazzperustaan nojautuvaa musiikkia osoitteesta https://soundcloud.com/grantstand-quartet
Pori Jazz 2015
Jazz Street Stage, sunnuntai 12.7.
klo 14:00 TVO Presents: Samuli Rautiainen Trio
klo 16:00 Elena & The Rom Ensemble
klo 18:00 Grantstand Quartet
