Rigas Ritmi 6.–8.7.20223 Riika, Latvia
Erilaiset musiikit kohtasivat Latvian pääkaupungin Rigas Ritmissä toisiaan täydentäen 23. kerran heinäkuun alussa. Tuomiokirkon pihan pääkonsertti myytiin loppuun jo ennalta. Väkeä riitti kiitettävästi myös Noass-taidekeskuksen kokeellisiin iltoihin ja Radisson Blu Latvijan soitannollisille jatkoille.
Tänä vuonna ohjelmasta oli minimoitu päällekkäisyydet, joten nyt saattoi nauttia lähes kokonaisuudessaan sekä päälavan että Noassin annista ilman kiusallista valintaa, mistä jää paitsi.
Tavoitettavuus on festivaalin valtteja. Osallistumista helpottavat paitsi kohtuullinen hintataso, myös hyvät yhteydet. Riikaan lennetään suoraan Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Kohde osuu myös monen autolla tai moottoripyörällä matkailevan reitille.
Rigas Ritmia johtaa Māris Briežkalns, joka on aktiviinen muusikko itsekin. Hän vieraili esimerkiksi Yhdysvalloissa viime lokakuussa ja konsertoi Baltic Jazz Trion rumpalina Washingtonin John F. Kennedy Center for the Performing Artsissa.
Yli 60 levyllä soittaneen Briežkalnsin viimeisin nimikkoalbumi julkaistiin keväällä. Latgalian Evergreens (Mūsdienu Mūzikas Centrs, 2023) koostuu latvialaisen kansanmusiikin uusista sovituksista, jotka on toteutettu pohjoismaisen folkjazzin hengessä. Māris Briežkalns Quintetin levyä täydentää sävellys pianisti Raimonds Paulsilta, joka oli tämänvuotisen Rigas Ritmin pääesiintyjä.
Patteristi on mukana myös Paulsin ja Sinfonietta Rīgan yhteislevyllä. Se koostuu brittisovittaja Callum Aun orkestroimista Paulsin sävellyksistä. Meillä Vera Teleniuksen tulkitseman Miljoonan ruusun (alkuteos Dāvāja Māriņa) kaltaisista ikisuosikeista koostuva teos ilmentää sinfonista jazzia. Songs Without Words -albumi (Mūsdienu Mūzikas Centrs, 2023) julkaistiin Rigas Ritmin juhlaillassa.
Se että Riiassa järjestettiin samaan aikaan myös kansanmusiikkitapahtuma toi lisää kuhinaa kaupunkiin. Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco hyväksyi latvialaisen kansanlaulun ja -tanssin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon aiemmin tänä vuonna. Samalla täyttyi 150 vuotta ensimmäisestä latvialaisten laulujuhlasta vuonna 1873.
Viiden vuoden välein järjestettävä festivaali toi Riikaan 15 000 laulajaa, joiden lisäksi Mežaparksin päätapahtumaan kokoontui 50 000 kuuntelijaa. Folk näkyi ja kuului myös kaikkialla muualla kaupungissa. Vaikkapa Riian keskustan vapauden muistomerkin aukiolla kaikenikäisistä vokalisteista kootun kuoron laulu raikasi samaan aikaan kun sotilaskaksikko suoritti vahdinvaihtorituaaliaan monumentin juurella.
Jazz on Rigas Ritmissä osa kokonaisvaltaista elämystä, jota täydentää ruokakulttuuri. Nyky-Riika on Baltian ravintolakeskittymä, josta löytyy murkinaa joka makuun. Erityistä on raaka-aineiden Suomea laajempi valikoima. Tavanomaisten liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtojen lisäksi siipikarjaa ja erilaisia mereneläviä äyriäisistä simpukoihin on usein tarjolla kohtuuhinnoiteltuna monenlaisissa ravintoloissa. Festivaalin pääestradin liepeillä esimerkiksi B Barsin ankanrinta karpalokastikkeen, palsternakan, karamellisoidun päärynän ja kuivan siiderin kera valmisti musiikin vastaanottamiseen.
Yleisön lemmikki
Sankimman väkimassan päälavan katsomoon vetivät Raimonds Pauls ja Sinfonietta Rīga. Loppuunmyytyä konserttia seurasi reilut kuutisensataa kuuntelijaa.
Paulsin pitkästä ammattiurasta konkreettisin esimerkki on se, että hän soitti jo vuonna 1962 ensimmäisellä latvialaisella jazzfestivaalilla Kikok. Sen toteuttamisesta vastasivat yhdessä nuoret jazzmuusikot sekä paikallisen elokuvakerhon aktivistit. Kikokissa esiintyi kaikkiaan 15 yhtyettä. Raimonds Pauls Trion konsertti sisälsi pianistin oman sävellyksen Pasaka mūzikān lisäksi standardin Caravan sekä yleisön toivomuksesta improvisoidun tulkinnan latvialaisesta kehtolaulusta Aijā žūžū. Kikokista vastikään tehdyn dokumentin voi katsoa YouTubesta TÄSTÄ
Rigas Ritmissä tammikuussa 87 täyttänyttä maestroa kunnioitettiin seisoviltaan annetuilla suosionosoituksilla illan aluksi ja päätteeksi. Konsertissa Pauls soitti Normunds Šnēn johtaman orkesterin kanssa tulkintoja mittavasta tuotannostaan. Miljoona ruusua erottui keinuvana jazzballadina, samoin kuin elokuvallisen maalaileva yleistunnelma. Tutulta kuulostavista melodioista paljastui muun muassa kaunismelodinen Mēmā dziesma (Speechless Song) sekä Baltā saule (White Sun), joka kirvoitti yleisön yhteislauluun tapailemaan Margarita Vilcānen ammoisen hitin lyriikkaa.
Latvian Michel Legrand jutteli yleisölle teosten välillä ja sai vastakaiuksi aplodien lisäksi naurunpyrskähdyksiä. Iso kokoonpano kehitti upean ja dynaamisen yhteissaundin, jossa jouset ja puhaltimet olivat hallitussa tasapainossa. Kokonaisuutena ilta asemoitui koko festivaalin kiistattomaksi pääkonsertiksi tunnelman, latauksen ja hallitun hiotun sinfoniajazzin näkökulmasta.
Vaikka koillispuhuri koleutti illan tullen muuten lämpimän kesäisen ilman, lavalla sekä Pauls että orkesterin soittajat hoitivat työnsä tinkimättömästi, joskin välillä nuoteistaan kiinni pitäen puuskien uhatessa sekoittaa pakkaa.
Uuden levytyksen lisäksi Paulsin bigband-työskentelyä voi kuulla vaikkapa albumilla Jazz Suites: Reimagined! (Jersika Records, 2022). Sen maestro levytti Latvian Radio Big Bandin kanssa tammikuussa 2021 Latvian radion studiossa Riiassa. Materiaali juontuu Paulsin 1960-luvun sävellyksistä.
Musiikkien lähettiläät
Pääesiintyjiä oli myös Yilian Cañizares ja Charles Pasi, jotka molemmat nousivat pääalavalle.
Cañizares soittaa viulua laulamisen ohella. Instrumentti on jazzin kivijalkaa, vaikka verraten harvojen käytössä nykyään. Stéphane Grappelli ja Jean-Luc Ponty muokkasivat työskentelyllään yhtä lailla käsityksiä soittimesta kuin jazzia ilmaisumuotona. Nyttemmin viulua ovat soittaneet uusille yleisöille vaikkapa puolalainen Adam Bałdych ja ranskalainen Théo Ceccaldi.
Kuubalaisjuurinen, Sveitsiin asettunut Cañizares, 42, täydentää käsityksiä jazzviulusta omalla, klassiseen musiikkiin perustuvalla lähestymistavallaan. Havannan lisäksi muun muassa Caracasissa ja Sveitsin Fribourgin konservatoriossa opiskellut Cañizares on 2000-luvun mittaan työskennellyt Lausannesta käsin. Juuri Sveitsissä klassisesti kouluttautunut viulisti avautui jazzille.
Hänen saksalaisten, venezuelalaisten, sveitsiläisten ja kuubalaisten muusikoiden kanssa muodostomansa yhtye Ochumare voitti Montreux’n jazzkilpailun vain kuusi kuukautta perustamisensa jälkeen vuonna 2008. Ura on jatkunut siitä nousujohteisesti. Viime vuosina hänen kanssaan ovat jakaneet lavan nimekkäät kollegat, kuten Ibrahim Maalouf, Omar Sosa, Youn Sun Nah, Richard Bona, Chucho Valdés, Roberto Fonseca ja Dhafer Youssef.
Cañizaresin ilmaisu peilaa hänen vaikutteidensa rikkautta. Cañizares laulaa espanjaksi, jorubaksi ja ranskaksi soittaen viulua samaan aikaan. Lavasoinnissa klassista, jazzia ja kuubalaisia tyylejä törmäytettiin yhteen. Improvisaatiolle jätettiin tilaa, jonka liideri sekä kuubalainen lyömäsoittaja Inor Sotolongo ja mosambikilainen kitaristi-basisti Childo Thomas hyödynsivät ylitsevuotavasti.
Meno oli energistä mutta samalla yllättäen tuntui, että kukin triosta vei kokonaisuutta omaan suuntaansa. Ehkä vaikutelma juontui kolmikon työprojektin luonteesta, se kun syntyi koronaepidemian aikana etänä.
Charles Pasi, 39, on ranskalainen laulaja-lauluntekijä, huuliharpisti ja kitaristi, joka fuusioi bluesia, jazzia, rockia ja maailmanmusiikkia. Pasin perhe on ranskalais-italialainen. Hän opiskeli musiikkia Roomassa ja Pariisissa ja on sittemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa Maceo Parkerin, Zazin ja Carla Brunin kanssa.
Pasi säveltää omia kappaleitaan. Jazzin näkökulmasta hän on saanut erityistä huomiota Blue Note -levy-yhtiön vuodesta 2015 lähtien julkaisemien albumien ansiosta.
Riiassa Pasi vaikutti viihdyttävältä keskitien showmieheltä. Musiikki linjautui meneväksi r&b-voittoiseksi flowksi, jota säesti moneen mukautuva yhtye. Huuliharppuosuudet olivat kiinnostavinta Pasin ulosannissa. Silloin rutinoitu moderni imago ja juureva palo natsasivat vakuuttavimmin.
Liveä Väinäjoella
Latvialainen, laadukkaisiin vinyylilevyihin erikoistunut levy-yhtiö Jersika Records vastasi taidekeskus Noassin konserteista. Se myös julkaisi tai julkaisee myöhemmin tänä vuonna uuden levyn monelta Rigas Ritmin esiintyjältä.
Niistä ajankohtaisimpia on vibrafonisti Miķelis Dzenuškan ja hänen Uzvaras Bulvāris -yhtyeensä debyytti Satiksmes mezgls (Jersika Records 2023). Lanseerausta juhlittiin julkaisijan nimikkolavalla Väinäjoessa kelluvan lavan juhlaillassa – valitettavasti samaan aikaan Raimond Paulsin juhlakonsertin kanssa.
Saksofonisti Kārlis Auziņšin ja pianisti Rihards Plešanovsin duoteos Still Nature (Jersika Records 2023) sai sekin huomiota, vaikka tällä kertaa Auziņš konsertoi Noassissa triokokoonpanollaan.
Kārlis Auziņš Trio työsti jazzin perinteestä ja folkin elementeistä vapaata virtausta, jossa oli vivahteita lisäksi mitä moninaisimmista suunnista. Ulosanti pirskahteli siten löytämisen iloa. Ulosantinsa kolmikko välitti kuuntelijoille sähäkällä energialla ja kasvatti sointinsa iskuvoimaa paikoin yllättävillä soonisilla kierrepalloilla.
Yhdysvaltalainen trumpetisti Jason Hunter on jo pitkään asunut Tallinnassa. Hänen kokoamansa Baltic Quartet (virolaissaksofonisti Allan Kaljaste, latvialaisurkuri Atis Andersons ja liettualaisrumpali Augustas Baronas) antoi esimakua syyskuussa julkaistavasta pitkäsoitostaan ImagiNation (Jersika Records 2023) Noassin lavalla.
Jersika Recordsin perustaja ja johtaja Mareks Ameriks tarjosi tilaisuuden kuunnella prässäämöstä juuri saapunutta koelevyä yhtiön studiossa ennen konserttia. Vapautuneesti soljuva musiikki tuo mieleen hyvällä tavalla 1960-luvun Blue Note -julkaisut – etenkin trumpetistin parina kieppuva Hammond-tykitys on sitä itseään. Rigas Ritmissä Ameriks myös nauhoitti kaikki Noass-konsertit myöhempää mahdollista tarvetta varten.
Jason Hunterin kvartetti kuulosti lauteilla aluksi aika retrolta mutta vaikutelma hälveni miehistön lämmettyä. Livenä kopla vaikutti sähäkän itsevarmalta ja samalla läsnäolevalta ilman ilmeistä vintage-leimaa. Atis Andersonsin Hammond hallitsi äänikuvaa, sillä se kehitti yhtyeklangiin yhtä aikaa sekä maanläheistä bassoa kuin lennokasta melodia-ainesta, joka kävi vilkasta ja eloisaa dialogia liiderin konstailemattoman trumpettikielen kanssa.
M.A.S.A. tarjoaa vuorostaan aivan jotain muuta. Rūdolfs Macatsin kokeellinen projekti keskittyy sormioiden ja synien äänimaailmojen lisäksi vokalisti Elīna Silovan vapaapudotukseen. Hetken sanelema diibadaaba summautui lennosta Macatsin kone- ja sormioarsenaalistaan kaivamiin vastauksiin.
Kun osansa abstraktin äänimaailman rakentamisesta hoitivat tinkimättömästi myös saksofonisti Kārlis Auziņš ja patteristi Ivars Arutyunyan, jälki oli välähdyksenomaisessa hetkellisyydessään ja väsymättömässä ponkoilussaan hengästyttävää.
Oppia uteliaille
Ulkomaiset pääesiintyjät pitivät Rigas Ritmissä oman workshopin Latvian radion ykkösstudiossa. Niissä kukin kertoi henkilökohtaisesta taipaleestaan musiikin ammattilaiseksi. Samalla he opastivat halukkaita pääinstrumenttinsa saloihin välillä kädestä pitäen.
Jälkimmäisessä suhteessa vilkkainta osallistumista nostatti Jacob Gurevitsch. Tanskalainen kitaristi kertoi avoimesti omista valinnoistaan ja herätti vilkasta keskustelua. Teknisiä ratkaisujaan hän esitteli kiinnostuneille opettajan ottein.
Gurevitsch korosti joka käänteessä intohimon tärkeyttä ja sitoutuneisuuden vaatimusta muusikon uralla, muuten hommasta ei tule mitään. Soittajalla täytyy olla pakonomainen palo ja vimma työhön, sillä ilman niitä ei jaksa voittaa kaikkia eteen tulevia haasteita ja koettelemuksia. Omakohtaisuus ja avoimmuus vakuuttivat kuuntelijan.
Näin myös Yilian Cañizares ja Charles Pasi. Pasi vaikutti nöyrältä kertoessaan tarinaansa. Workshop tuntui hänestä vieraalta idealta, samoin samankaltaisesta työskentelystä toisinaan käytetty käsite master class, sillä hän ei koe itseään minkään asian mestariksi.
Pasin kiinnostuksen huuliharppuun herättivät Bob Dylan ja Neil Young, joiden inspiroimana hän osti ensimmäisen yksinkertaisen huuliharpun. Matkalla esikuvat ja innoittajat ovat muuttuneet. Hän pitää mielettömänä ajatusta, että soittaisi chicagobluesia tai jäljittelisi muuta autenttista juurimusiikkia, sillä hän ei pidä itseään myöskään bluesmiehenä. Sen sijaan häntä on kiehtonut instrumentin rajatut mahdollisuudet ja niiden haastaminen.
Pasi soitti näytteitä muun muassa klassisesta musiikista, elokuvien Kummisetä ja Vaaleanpunainen Pantteri tunnusmelodioita sekä ääniä, jotka jäljittelevät eläimiä aasista kanaan – ”no, tuo ei tainnut mennä putkeen”, hän huomautti itseironisesti siipikarjan nilkuttavan imitoimisen jälkeen.
Nuottien taivuttaminen ja sen tuoma lataus musiikkiin kiinnostaa Pasia osana ilmaisua. Tekniikka juontuu mahdollisesti ajalta, jolloin mustat amerikkalaiset ottivat käyttöön muiden hylkäämät varhaiset, lyhytikäiset huuliharput ja kokeilivat, mitä niillä voisi tehdä.
Pasi on pian nelikymppisenä kyseenalaistanut muusikon ammatin kliseet ja oletusarvot. Pakonomaisen ”uusia biisejä koko ajan, levy ulos joka kolmas vuosi ja kiertueet väliin” -rutiinin sijaan hän on löytänyt innoitusta muun muassa opettamisesta.
Workshopiin lopussa hän tenttasi yleisöä. Joukko oli valtaosin muusikoita ja laulajia, mukana Rigas Ritmissä itsekin esiintynyt brittivokalisti Louise Balkwill. Pasi jakoi myös spesifisiä knoppeja, kun joku tiedusteli huuliharpun soittamisen teknisistä yksityiskohdista.
Niin ikään Yilian Cañizares kertoi musiikistaan. Osaaminen perustuu klassiseen koulutukseen. Jazzin vapaus kiehtoi ja sen myötä viulisti omaksui opettajikseen kaikki oman instrumenttinsa mestarit Miles Davisista lähtien – legendat ja heidän metodiikkaansa hän opiskeli levyiltä.
Improvisaatio perustuu kaikkeen siihen, mitä hän on oppinut ajan mittaan omaa sävelkieltä opetellessa ja kehittäessä. Loput on tilanteen lukemista ja siihen heittäytymistä. Avoin asenne heijastui myös spontaaniin opetustilanteeseen, kun hän kävi työstämään paikallisen laulajan kanssa tämän teosta viulun ja pianon säestyksellä.
Rigas Ritmi järjestetään 24. kerran Latvian pääkaupungissa 4.–6.7.2024.
