Hakasalmen huvilassa Helsingissä viime viikolla järjestetty Sound Scapes-festivaali tarjosi kahtena iltana tuhdin annoksen vapaasti improvisoitua musiikkia kansainvälisen muusikkojoukon voimin. Mikä parasta, musiikki toimi hyvin kiitos soittajien kyvykkyyden.
Festivaalin ideoinut ja rakentanut Berliinissä pitkään asunut saksofonisti Harri Sjöström oli tuonut mukanaan siellä toimivista muusikoista pianisti Achim Kaufmannin, tanskalaisen basistin Adam Pultz Melbyen, norjalaisen rumpalin Dag Magnus Narvesenin ja meksikolaisen vibrafonistin Emilio Gordoan. Yhdessä he muodostivat festivaalin molempina iltoina soittaneen Move-kvartetin.
Movelaiset soittivat myös muissa kombinaatioissa täkäläisten alan muusikoiden kanssa. Heitä edustivat avajaisiltana basisti Teppo Hauta-aho, bassoklarinetisti Heikki Nikula, sellisti Sergio Castrillón, saksofonisti ym. Jone Takamäki, rumpali Janne Tuomi ja elektronisia ääniä tuottanut säveltäjä Markus Fagerudd.
Vapaaseen improvisaatioon suhtaudutaan monesti nurjasti epäillen sitä silkaksi kakofoniaksi tai brutaaliksi mölyksi. Epäilijöiden olisi ollut syytä tulla kuuntelemaan Sound Scapes-konsertteja. Vaikka musiikissa ei ollut etukäteen sovittua käsikirjoitusta, soitto kulki luontevasti edeten sujuvasti etapista toiseen vetovuorojen siirtyessä soittajalta toiselle.
Move-kvintetti on hyvä esimerkki asiansa osaavasta improvisoijien ryhmästä, jossa kaikki kuuntelevat tarkasti toisiaan ja lisäilevät kokonaisuuteen omia usein hyvinkin kekseliäitä kommenttejaan hakemalla soittimistaan myös uudenlaisia sointimahdollisuuksia, missä herrat osoittivat melkoista luovuutta.

Moven jälkeen huvilan salissa kuultiin erilaisia pienkombinaatoita, joissa suuntauksen kokeneet suomalaismuusikot osoittivat oman kyvykkyytensä. Yllättävin heistä oli oikeastaan vain uusi tuttavuus, intensiivisesti selloa soittanut täällä asuva kolumbialainen Sergio Castrillón, jolla on muutenkin monipuolista taiteellista toimintaa.
Tauon jälkeen kaikki soittajat koonnut ns. Tutti Orchestra teki myös hyvin hallittua työtä yhteisteoksessaan, joka sävyiltään oli varsin hillitty, melkein leppoisa ja jouhevasti edennyt instrumentaalinen keskustelu, jossa kuunneltiin toisten puheenvuoroja ja välteltiin päällehuutelua.
Sound Scapes Festival X-Tensions. Hakasalmen huvila, Helsinki, 6.-7. syyskuuta 2016.