Ei edes perjantai-illan ravakaksikin yltynyt sadekuuro pilannut kokonaisuutta eikä karkottanut kuulijoita Tähetornin juurelta, saati sammuttanut Kadri Voorandin Trion upeaa musisointia.
Kadrin jälkeen yleisö siirtyi Glehni Parkin Kalevipoegin patsaan vieritse Palmimajaan kuuntelemaan saksofonisti Raivo Tafenaun ja pianisti Jürmo Eesperen jazzailua.
Palmimaja on sinänsä hyvin erikoinen soittopaikka, joka muistutta ulkoisesti kiviläjää, jonka katteena on harva, raskaista kivipaasista tehty “palmunlehväkatto”.
Kokonaisuudessaan perjantai-illan avaus oli pienimuotoisuudestaan huolimatta hyvänmakuinen eturuoka siitä, mitä lauantain konsertit sitten toivat mukanaan.
Lauantain pääkonserttiareenana oli viimevuotiseen tapaan Nömme Spordikeskus, jossa uima-altaiden väliin oli sijoitettu pikkulava ja siitä hieman kauemmaksi jalkapallokentän viereen isompi päälava. Pienempi lava tarjoili viime vuotiseen tapaan useita nuoria ja kokoonpanoiltaan kevyempiä bändejä, jotka soittivat ison lavan taukojen aikana. Erinomaisen toimiva ja hyvä ratkaisu.
Lauantai illan musiikillisen tarjoilun aloitti pikkulavalla latvialainen jazzlaulaja Daumants Kalninš sekä eestiläinen Jazzisahtel -yhtye. Tämä sama yhtye aloitti myös myöhemmin illalla jamit Von Glehni Pubin yläkerrassa sijaitsevassa vanhassa elokuvateatterissa.
Kalninš osottautui nuoresta iästään huolimatta erinomaiseksi vokalistiksi, jonka ääni, painotukset ja koko esiintymistyyli oli tutun tanakkaa baltialaista jazzlaulantaa. Sinänsä aikalailla tasavarmaa ja osin hieman puuduttavaakin, mutta aika-ajoin hän teki makoisia irtiottoja ja intoutui skattailuissaan lähes huikaiseviin vetäisyihin. Allekirjoittanutta rupesi kaveria kuunnellessa oikein harmittamaan, ettei meiltä Suomesta huikasevan hyvän Juki Välipakan lisäksi löydy juuri yhtään todellista miespuolista jazzlaulajaa, kun Baltian alueelta löytyy jatkuvasti uusia kavereita. Ja hyvin tasokkaita sellaisia…
Kalninšin taustayhtyeen, Jazzisahtelin sieluna hääri basisti Martin-Eero Kõresaar, todellinen ilopilleri ja upea “ison viulun” työstäjä. Kokonaisuutta pilasi hieman äänentoisto… sillä ilmeisen kuuro rock-miksaaja ja soittokunta eivät olleet päässeet samalle aaltopituudelle äänenvoimakkuuksien suhteen… harmi sinänsä.
Kosketinsoittaja Laur Telliskivi oli myös pelimanni parhaasta päästä, sillä hänen ja Kalninšin yhteistyö oli nautittavaa. Balladeissa se oikein korostui käsinkosketeltavan herkkyytenä. Rumpali Mihhail Nikitin jäi hieman taka-alalle jollainlailla flegmaattisena. En tarkoita sitä, etteikö hän olisi hoitanut hyvin leiviskäänsä, vaan tietynlaista värittömyyttä… toisaalta Kalninšhan oli estradin pääasia.
Mutta kaiken kaikkiaan oikein mukava ja hyvätasoinen avaus Spordikeskuksen jazz -illalle.
Illan toinen bändi, Again Group esiintyi myös pikkulavalla. Bändin vetäjänä toimi kitaristi Ain Agan, joka tunnetaan hyvin myös yhteistyöstään mm. suomalaisten Teemu Viinikaisen ja Mika Kallion kanssa. Tällä kertaa Aganilla oli “taisteluparinaan” kitaristi Andre Maaker, joka on soittanut paljon esim. Lady Summertime -kilpailussakin laulaneen Hedvig Hansonin taustalla.
Loistavia kitaristeja siis kumpikin ja sen myös kuuli että näki herrojen työstöstä. Settikokonaisuus oli rauhallista, osin kulmikastakin jazzmenoa. Kumpikin soitti maittavia soolo-osuuksia ja keskinäinen yhteistyö sekä vuoropuhelu kitaroiden kesken oli hienoa kuultavaa. Kummankin soitosta henki osaamisvarmuus sekä aistikkuus, joka antoi tilaa niin herkän hienoille nyansseille kuin väkeville tunnepurkauksille. Ihailtavaa oli myöskin heidän tapansa käyttää otelautaa koko sen pituudelta. Todellisten tyyliniekkojen soittoa… vanhoista jazzperinteistä uuteen modernismiin.
Kitaristien taustalla soitti naispuolinen basisti Mai Jõgi, joka ilmeisesti hieman ujosteli nimikuuluja soittokavereitaan. Pienen alkukankeuden jälkeen hän kuitenkin pääsi vauhtiin ja latasi jopa muutaman tanakan soolonkin. Mielenkiintoinen tuttavuus, josta kuuluu varmasti lisää tulevina vuosina.
Yhtyeen rumpalina toimi Estonia Dream Big Bandin riveistä tuttu Ahto Abner, jonka työstö oli tasaisen varmaa ja mukana elävää… tosin äänentoisto pilasi lähikuulijoilta jälleen hieman myös hänen soittoaan… valitettavasti. En oikein ymmärrä, miksi… ei jazz tarvitse rockmaisen saatanallista rumpuvolyymia ja äänikaatoa taakseen… heräsikin kysymys, oliko sinänsä edes tarpeellista mikittää noin pienellä lavalla rumpuja olleenkaan?
Äänipöydän punaisista volyymivaloista huolimatta artisteilta erinomaisen miellyttävä setti hyvää kitarajazzia.
Ison lavan avausyhtyeenä mainostettu eestilais-ukrinalainen Svjata Vatra oli joutunut perumaan tulonsa viime hetkillä. Heidän tilallaan soitti ison lavan avauksena kolmikko Zhenia Gimer – Vitali Imerelli – Ara Yaralyan. Tämä suomalais-eestiläinen (alkujaan venäläis-georgialais-armenialais) kolmikko pistikin liikkeelle yleisöön menevän rytmijunan… huh hah heijaa…
Heidän jälkeensä oli pikkulavalla vuorossa Panther Of Mind. Miksausosasto oli virittänyt äänikokonaisuuden ainakin reilulle tuhannelle kuulijalla, joten parin-kolmenkymmenen hengen yleisö lavan eduskatsomossa sai varmastikin reilun sadan desibelin voimalla syliinsä… no, kauempana oli näiden nuorten musisointia mukavampi nauttia.
Basisti Roland Jairus varasti aikalailla yhtyeen pääroolin kuusikielisellä soittopelillään. Hänen soittonsa toi mieleen kotimaisen Jan-Olof Stranbergin menon ja meiningin. Toisaalta kitaristi Oliver Mazurtšak tempaisi taustakomppauksen lisäksi muutaman erinomaisen maistuvan soolon. Hänen ujon eleetön soittotyylinsä ja otelautatuijottelunsa hämäsi ja peitteli hänen todellista osaamistaan.
Yhtyeen naisnäkökulmaa edustavat kosketinsoittaja Liina Kull ja rumpali Mariliis Eensalu jäivät hieman taustalle, sillä tietynlainen ujous vaivasi heidän soittoaan. Mutta molemmat osoittivat kuitenkin osaamisensa tason olevan hyvää laatua. Kull heitti myös muutaman soolo-osuuden, joissa sormet vilistivät mukavasti mustavalkioilla. Eensalun rumputyöstön värikylläisyys jäi yhtyeen musiikillisesta rockjazz -tyylistä johtuen hieman suppeammaksi, mutta myös ilman moitteita kuultavaksi.
Nuorta ja energistä soittoa, josta kasvaa tulevaisuudessa varmastikin huippuluopkan osaajia.
Päälavan huiman alppi- käyrätorvijazzailun jälkeen pikkulavan viimeisenä bändinä esiintyi Caspar Salo Group. Aiempien bändien soittovolyymistä viisastuneena jäin kuuntelemaan muun yleisön tavoin heidän soittoaan varsinaisen istumakatsomon taakse. Enkä suotta…
Menevän nuorekasta jazzia tuli vauhdikkaan rytmikkäästi. Raul Ojamaa kuvioi ja komppasi kitarallaan mainiosti. Yhtymän laulusolisti Marta Aliide Jakovski oli voimakkaan impulsiivinen ja väkevä laulajatar, joka piiskasi yhtyeen entistäkin voimakkaampaan tunnelmaan.
Yhtyeen kosketinvirtuoosina hääräsi tehokkaasti Madis Muul ja rumpupatteriston keisarina löi tahtia Caspar Salo. Bassoa jymisitty taidolla ja suurella sydämellä jo pikkulavan ensimmäisestä yhtyeestä tuttu Martin-Eero Kõresaar.
Vauhdikkaan jymäkkä ja nuorekkaan raikas lopetus pikkulavalla.
Pikkulavan kokoonpanot osoittivat jälleen kerran jazzin suosiosta Eestissä. Vuodesta toiseen Nömme Jazz on tarjonnut uusia, nuoria tuttavuuksia, joista on vuosien saatossa kasvanut todellisia kansainvälisen luokan jazzareita.
Eestiläisten nuorten soitto on jollainlailla vapautuneempaa kuin suomalaisten. He eivät pyri soitossaan esittämään mitään liian vaikeita, taiteellisia tai erikoisia elementteja, vaan pääasia on hyväntuulinen ja mukavan makuinen musisointi. He soittavat nimenomaan yleisölle. Yleisölle, jonka joukossa oli myös yllättävän paljon nuorta väkeä.
Kiitos ja kumarrus Toivo Untin, Jaanika Ventselin ja kumppaneiden suuntaan siitä, että he ovat antaneet tilaa nuorille ja uusille kokoonpanoille festivaaleillaan. Näin he takaavat omalta osaltaan jazzin tulevaisuutta.
Kiitos myös tämän vuoden erinomaisen nautittavista päälavan, Tähetornin ja Palmimajan esiintyjistä sekä tietysti perinteisen mahtavista jameista!
Toivottavasti yhä useampi suomalainen löytää tulevaisuudessa tiensä tapahtumaanne.
