Jyväskylän Kesän festivaaliviikon avauskonsertti oli saksofonisti Timo Lassyn ja rumpali Teppo Mäkysen duomusiikkia, mihin näyttelijä Minttu Mustakallion tulkitsi ympäristöteemaisia tekstejä puhesolistina. Lassy ja Mäkynen ovat olleet jo 2000-luvun alusta asti suomalaisen uuden jazzin näkyvinä johtohahmoina ja minimalistinen combo toimi jälleen loistavasti. Live loop-tekniikan avulla duokokoonpano saatiin soimaan elävästi ja kuulostamaan itseään suuremmalta. Kaksikon live-esiintyminen on aina hyvin energinen ja jännittävä tapaus, ilmaisu vaihtelee teknopopista ja vapaasta improvisaatiosta aina hikiseen groove-vääntöön. Niin nytkin; monitaideteoksen kantaesitys yhdisti sanaa, kuvaa ja musiikkia tuoreesti. Esityksen visualisti Teemu Nurmelin on kokenut visuaalinen taiteilija, joka on tehnyt töitä mm. Kansallisteatterille. Poikkitaiteellisen session tekstit pohjaavat BIOS-tutkimusyksikön julkaisuun Ekologinen jälleenrakennus.
Mäkysen soittajapersoonassa yhdistyvät monet piirteet, joita voisi pitää keskenään ristiriitaisina. Yhtäällä hän on armoton svengimies ja kuivahkon West Coast-tyylisuunnan makeuttaja, samalla kun hänellä on sammumaton kiinnostus elektronisen musiikin ilmaisukeinoihin (mm. Reuna-yhtyeen Smelly-albumi jo 2003). Konsertissa molemmat taipumukset yhdistyivät vakuuttavasti. Ensimmäisen setin sähkörummut ja elektroniikan käyttö sävyttivät surrealistista maisemaa onnistuneesti. Toiseen settiin kasattiin akustinen rumpusetti ja svengimies pääsi valloilleen.
Looppi, eli silmukka, alkaa jazzmuusikoilla olla jo arkea, varsinkin vokalistit ovat rakennelleet siitä jännittäviä figuureja. Silmukka tarkoittaa taltioitua äänitettä, joka loppuun päästyään alkaa alusta uudelleen. Se voi toistua loputtomiin tai se voi poistua asteittain. Legendaarinen Jaco Pastorius oli yksi edelläkävijöistä; yksinkertaisella delay/looper -efektillä hän äänitti keikalla itselleen reaaliajassa ”taustanauhan” ja soitti sitten sen päälle sooloja. Mäkynen on liian kokenut muusikko sortuakseen efektismiin – äänitekniikan käyttö oli oivaltavaa ja palveli kokonaisuutta.
Jazzväelle tuntematon Minttu Mustakallio (48) on näyttelijä, parhaiten ehkä tunnettu kolmesta Risto Räppääjä-leffasta, joiden alituista huutamista ainutkaan aikuinen ei oikein jaksa kauan kuunnella. Mimmi-trubaduuriäiti levytti aikoinaan pari singleä, mutta tytär on toistaiseksi pysynyt erossa musabisneksestä, mitä nyt kuullun perusteella ehkä voi pitää viisaana.
Tietysti odotuksetkin olivat naissolistille nyt epäkiitollisen korkealla. Mäkynen teki jo uransa alkuvuosina tuottajana vakuuttavia äänitteitä ja muusikkona huikeita keikkoja mm. Jo Stancen (upea Johanna Försti) kanssa. Näistä tunnelmista jäätiin nyt kauas.
Näyttelijäkokemuksen ansiota lienee, että Mustakallio osasi rytmittää puheensa musiikin kanssa varsin onnistuneesti. Ykkössetin kahden mikrofonin tekniikka oli varsin vaikuttavaakin; vasempaan hän huikkasi lyhyitä kantateemoja kiertämään looppina taustalle ja oikealla veti puhesolistina itse teemaa eteenpäin. Puhetta vain oli nyt liikaa, koska videotykki toisti sen tekstinä kankaalle ja tutkimus oli saatavilla painettuna.
Saksofonisti Timo Lassy on Mäkysen vanha soittokaveri aina Jo Stancen ja Five Corners Quintet-yhtyeen ajoilta, ja tietysti jo pienoisen legendan maineiselta Teddy Rok Seveniltä. Muusikot ymmärtävät toistensa aikeet ja musiikilliset ajatukset ja osaavat suunnistaa nopeissakin kohdissa tarkasti intuitionsa avulla, kun esitys nojaa vahvasti improvisointiin.
Sopraanosaksofonin hiukan niukka ja tavallaan kliininen klangi sopi mainiosti varsinkin ykkössetin elektroniseen tunnelmaan. Ykkössetin teknomaailmaan digipuhallin olisi ehkä tuonut vielä lisäarvoa, mutta annetaan ajan kulua ja odotellaan, innostuuko Lassy niiden laajamittaisesta käytöstä. Kakkososan römeä ja juuri Lassyn tyylille luonteenomainen intensiivinen soittotyyli toimi varmasti kuin tarkkuuskello.
Lopetetaan järkipuhe!
Poikkitaiteellisen esityksen visualisointi oli tehty tarkasti ja miksauspöytä työllisti kolme ammattilaista. Ajatuksena oli yhdistää ympäristöteema tekstinä jazzmusiikkiin ja visuaalisiin elementteihin. Iltaa voisi luonnehtia videospektaakkelin, spoken wordin ja jazzkeikan välimaastossa liikkuvaksi kokonaistaideteokseksi. Hieman siis sama idea kuin Talking Heads-yhtyeen live-elokuva Stop making sense (1984), jossa bändi käytti livesession taustalla jaettua kangasta, tekstiä ja musiikki-ilmaisua.
Kunnianhimoinen yritys, jos kohta solistin monotoninen ja hiukan paatoksellinen puhe loi nyt mielikuvan, että tultiin vahingossa demarien hengenlatistustilaisuuteen – perinteinen virkamiespuolue ei luonnosta ymmärrä tuon taivaallista, mutta osaa sen verran että pelotella ilmastokatastrofilla. Toki käsillä olevat ongelmat ovat vakavia ja niistä pitäisi puhuakin laajemmin, koko luontoa ja maapalloa koskevana, ei pelkästään ilmastokysymyksenä. Ihmisten pelottelun sijaan taiteelta kaipaisi enemmän visionääristä otetta.
Ajatus yhdistää ympäristöteema tekstien muodossa jazzmusiikkiin ja visuaalisiin elementteihin oli tärkeä ja ajankohtainen, toteutus vain jätti artistisen funktion puheosuuksien kvaliteetin jonnekin profaanin arkipuheen tasolle. Konsertissa kuultu teksti oli radikaalisti lyhennetty versio tutkimusyksikön julkaisusta kahden vuoden takaa (eko.bios.fi).
Voisi vaikkapa rinnastaa ekoproduktiota Mikko Innasen uudistettuihin maakuntalauluihin; säveltäjä tilasi nykyrunoilijoilta uudet runot ja antoi niille melodisen muodon. Se toimi kerrassaan loistavasti. Ekologinen jälleenrakennus toimi kokonaistaideteoksena niin, että improvisoitu musisointi oli erinomaista, visualisointi vaikuttavaa, mutta puheosuus toisti lähinnä moneen kertaan jo kuultua ekologista asiatietoa. Järkipuhe kuitenkin perustuu enemmän tai vähemmän arvioinneille; tilaa ei oikein jää enää kuuntelijan ja katsojan omalle mielikuvitukselle.
Jazz on ollut vaihtelevasti merkittävässä roolissa Jyväskylän Kesässä aina 60-luvullta asti. Ekoprojekti oli harvinainen ilmiö koko musiikin kentässä, ja kollektiivi paneutui asiaansa. Lainattakoon kuitenkin lopuksi Timo Lassyn saatesanoja projektille:
-Olemme Teppo Mäkysen kanssa heittäytymiskykyisiä, ja musiikkimme sopii hyvin tähän esitykseen. Saksofoni ja rummut ovat sillä tavoin minimalistinen yhdistelmä, että siinä jää tekstille tilaa hengittää ja kuville kulkea. Soitossamme on paljon dynamiikkaa tosi pienestä aika rajuunkin ilmaisuun.
-Maapallon ja luonnon tila on tämän hetken ykköshuolenaihe. Se on tärkein asia, mikä meillä kaikilla pitäisi olla mielessä. Itse yritän ajatella, miten tätä hommaa voisi kehittää sellaiseen suuntaan, että voisimme olla täällä mahdollisimman pitkään. Myös lähiympäristön toimivuus ja turvallisuus ovat tärkeitä asioita, kuten myös lähellä olevat ihmiset ja heidän kanssaan toimiminen ja työskentely arjessa.
***
Jyväskylän kesä, avajaiskonsertti keskiviikkona 7.7.2021. Ekologinen jälleenrakennusproduktio: Timo Lassy, saksofonit; Teppo Mäkynen, rummut ja elektroniikka; Minttu Mustakallio, puheosuudet.
Tuomas Rinta-Panttila, dramatisointi ja ohjaus; Teemu Nurmelin, valo- ja videosuunnittelu; Matti Laurila, miksaus.
