Esitys koostui Ikosen omasta sävellystyöstä. Se on ajattoman puhdasta, johdonmukaista, tyypillistä Ikosta. Linjassa ei tingitä, eikä ole tarpeenkaan. Se on vankan taiteellista, harrasta, tunnelmallista ja maltillista. Kaiken kaikkiaan hyvin miellyttävän mainiota kuuntelu musiikkia, jossa ei hötkyillä tyylistä toiseen, vaan pysytään rauhallisen seesteisessä ilmaisussa. Siinä pyöritään hyvin lähellä klassista musiikkia, jota vaikutelmaa myös ranskalaisen Vincent Cuortoisin soittama sello lisäsi entisestään. Norjalaisen Gunnar Hallen trumpetin samoin kuin Sonny Heinilän huilun ja saksofonin ilmaisutapa sopivat tähän ilmapiiriin aivan loistavasti. Rumpali Mika Kallion ja kontrabasisti Tony Elglandin antama tausta komppi toi mukaan vankasti jazzsillisen ilmaisun ja rytmiikan, jolla saatiin kasaan hieno yhdistelmä klassista jazzia.
“Tangolla päähän” esitettiin väkevästi klassisena pianotriona nopeine rytminvaihteluineen. Kappale oli niin yllätyksellinen, ettei varmuudella oikein tiennyt milloin se päättyy. Ja jatkona seurasi “Satamatrilogian neljäs osa” duoesityksenä sellolla ja trumpetilla. Tuloksena on mielenkiintoista ja jotensakin vaihtelevan erilaista musiikkia. Vaikeata sanoa näin maallikkona, missä oli sävellyksen ja hienon improvisoinnin raja. Välillä yhtye sai aikaiseksi jopa ison orkesterin soundin, kun koko sekstetti intoutui hieman reippaampaan irrotteluun. Soitossa oli tiettyä räjähtävää dynamiikkaa ja rytmistä voimaperäisyyttä yhdistettynä hienostuneeseen elinvoimaisuuteen.
Jouko Kirstilä