Hypnoottisella tablasoololla se alkoi. Pitkäja miellyttävämatka musiikin maailmoihin. Tässäei ollut kyse jazzin ja maailmanmusiikin yhdistämisestätai niiden jonkinasteisesta fuusiosta. Ei. Tämäoli ”pelkästään”musiikkia. Musiikkia isolla M-kirjaimella ilman mitään keinotekoisia genremerkintöjä.
Kaikin puolin tykästyneenätablan rikkaaseen soundimaailmaan ja sävelkorkeuden säätömahdollisuuksiin olisin jo tuota alkusooloa nautiskellut pidempäänkin, lähes loputtomiin. Etenkin kun lavalla huseerasi yksi tablan nykyisistäehdottomista mestareista, Zakir Hussain.
Hussain aloitti uransa jo teini-iässä, lapsitähtenä. Klassisen hindustanilaisen musiikin perusoppeja hänelle tarjosi iso joukko taitavia ja kokeneita muusikkoja. Osaksi ehkäjuuri siksi, ettähe huomasivat nuoren Hussainin äärettömän selvän lahjakkuuden. Varmastikin suurin musiikillinen vaikuttaja hänen elämässään oli kuitenkin itse Ravi Shankar, mestareiden mestari, jonka yhtyeessänuori Hussain soitti pitkään.
Lisäätablaherkkuja tuli pitkin konserttia melkoisesti lisääkin, sillätrion ohjelmistossa teemoilla oli vain pieni, yleensälyhyeksi jäänyt sivurooli. Improvisaatiot olivat tämän musiikin olennaisin anti ja ehdoton suola. Ja hienoja sooloja tulikin kaikilta kolmelta muusikolta vuoron perään.
Oikeastaan ainoa kappale, jossa teema oli enemmän esillä, oli Chris Potterin karibialaisvaikutteinen teos. Ja jos joku ihmettelee miten muka tabla sopii karibialaisen musiikin ainoaksi rytmisoittimeksi, niin kyllähän se toimi. Loistavasti. Ainakin Hussainin tasoisen mestarin käsittelyssä.
Monilla tavoin palkittu ja kehuttu Potter loisti hänkin omissa sooloissaan. Hänelläon sekäsopraanossaan ettätenorissaan selkeäoma äänensäja soundinsa pelissä. Hyvien ja selkeästi tunnistettavien perussoundien lisäksi tämächicagolaislähtöinen Chris –vai oliko se Harry? – Potter tarjoili sooloissaan mukavia tarinoita. Soolot eivät todellakaan olleet mitään kliseisiäasteikkolurituksia, vaan tarjosivat kunnollista sisältöä.
Dave Hollandin ensiesiintymisestäTampereella oli ennen tätäiltaa ehtinyt kulua paria viikkoa vailla 39 vuotta. Tuolloin Ylioppilastalon lavalla kuultiin ikimuistoinen konsertti, jossa trion nokkamiehenäoli monipuolinen puhallinsoittaja ja säveltäjä Sam Rivers,yksi jazzin suurena salaisuutena pysynyt musiikin yleisnero.
Mutta Dave Holland siis. Tämäkohtelias ja joviaali, tätänykyä73-vuotias jazzin veteraani ja englantilainen herrasmies ei ole pahemmin noista ajoista vanhentunut. Puvun ja kravatin hän oli vaihtanut rennompaan asuun, mutta soitto soi entiseen tapaan. Hänen bassottelunsa näytti suorastaan helpolta. Rennolta tiukemmissakin tempoissa. Sooloja ei tarvinnut pusertaa ulos otsasuonia pullistellen, taitojenäärirajoilla ponnistellen, ei todellakaan. – Samanlainen helppouden ja rentouden tuntu näkyi muuten koko kolmikon soitossa.
Konsertin varsinaisen osuuden päätti Hussainin John McLaughlinill eomistama sävellys. Tribuutti McLaughlinille oli totisesti paikallaan, silläjuuri hän toi Hussainin jazzyleisön tietoisuuteen yhteisten soittovuosien ja mm. Shakti-yhtyeen kautta. Ja jälleen saimme ihailla pitkään Hussainin virtuoosimaista tablan käsittelyä.
Edellämainittu soittamisen näennäinen helppous ja rentous heijastuivat myös kolmikon lavaesiintymiseen. Ilmapiiri esiintymislavalla tuntui olevan erinomainen. Naurua, vitsejäja muuta lystiä. Taustalla jokaisesta heijastui myös syvääkunnioitusta kanssamuusikoita kohtaan. Aivan niin kuin pitääkin.
Hienoa musiikkia kerta kaikkiaan.
Tampere Jazz Happening 2019 Tullikamarin Pakkahuone 01.11.209
Cross Currents Trio
Dave Holland: basso, Zakir Hussain: tabla, Chris Potter: sopraano- ja tenorisaksofoni.
