Pirpakka pakkanen ja mahtavat tykkylumiset kuuset tervehtivät tuttuun tapaan perjantaina 18.1.2019 Suomen kansallismaisemaan Kolille saapunutta jazzvierasta. Ukko-Kolin huippumaisemissa sijaitseva Sokos Hotel Koli oli jälleen valmis tarjoilemaan joensuulaisen Jazzkerho -76:n koostaman jazznautinnon. Nyt kuudetta kertaa Jari Hytin johtaman yhdistyksen toimesta.
Hytin tervetulotoivotusten jälkeen mikrofonin otti haltuunsa ”jazzpastori” Markku Salo, joka tallasi nyt toista kertaa pitkäaikaisen juontajan Jussi Sierlan jalanjäljissä. Verbaalinen sielunhoitaja Salo klaarasi koko viikonlopun syvämietteisen filosofisesti hakien esiin jazzin todellista sielua ja fyysistä olemassaoloa… siis jazz on hetken taidetta… demokratian anarkointia…
Salon juonnot olivat jotain sellaista, johon vain harva pystyy. Ajatuksia rassaavia, mutta hyvänolon tunteen luovia. Palavasieluisen jazzpuritaanin liekitystä, jonka myös tavallinen kansa voi imeä sieluunsa. Harvoin kuultavaa herkuttelua, joka liikkuu ymmärrettävyyden rajapinnoilla, palaten kuitenkin aina itse asiaan eli bändien esittelyyn ja lämpöiseen yhdessäoloon.
Tämän vuotisen festivaalin aloitti ”kova kopla Kuopiosta” eli Moment’s Quartet. Tämän nelikon muodostivat Tallinnan Nömmen saksofonikilpailun vuonna 2007 voittanut Pauliina Pohjolainen, Kuopion konservatorion rahtori, basisti Esko Kauppinen, vast’ikään levynsä julkaissut rumpali Tomi ”Case” Kämäräinen ja musiikinopettaja, pianisti Anna Elina Lehikoinen.
Heidän ohjelmistonsa perustui bändin jäsenten omiin sävellyksiin. Kauhuskenaario moisesta poistui kuitenkin nopeasti, sillä tarjoiltu tavara oli todella maukasta. Alkutäräys otettiin Kööpenhaminassa alkukesästä opintojaan lopettelevan Kämäräisen kappaleella Green Wave. joka löytyy myös hänen viime syksynä ilmestyneeltä Case Kämäräinen levyltä, kuten Kolin setin viimeinen kappalekin Beautifull Wind. Kämäräisen soitto oli pehmeän maittavaa ja eläväistä.
Orkesterin keulakuvana loisti taidokas saksofonisti Pauliina Pohjolainen, jonka intensiivinen altto loi hyvää oloa ja nautintoa. hänen sävellyksiään olivat setissä Surmanhyppy ja Pohjoinen saari. Alton lisäksi Pauliina soitti myös sopraanoa.
Hyvänä aisaparina Pauliinalle oli pianisti Anna Elina Lehikoinen, tavallaan uusi kasvo jazzympyröissä. Hänen taustoihinsa kuuluu mm. soitot teatteri- ja sirkusprojekteissa. Piano kilkatti iloisesti ja aistikkaasti kappaleiden myötä. Hänen omat sävellyksensä Voices From North ja Monky Blues olivat riemastuttavia kuultavia.
”Taustamiehistä” basisti Esko Kauppisen kynästä olivat lähtöisin muhevat kappaleet Päre ja AAPA. Paksukielet tottelivat nöyrästi komentajaansa ja muutam sooloirrottelu kruunasi kokonaisuutta.
Setti kokonaisuus oli maittavan monitahoinen, pääpainona kuitenkin kaunis melodisuus. Vaikka irtiottoja että rytminvaihtoja oli, kokonaisuus olisi ehkä vaatinut Kolin ravintolamiljööhön vielä enemmän nk. munaa. Esitys sinänsä oli äärettömän ammattitaitoisesti toteutettua ja allekirjoittanutta miellyttävää. Mutta…
Niin tai näin, oiva ja hyvä pelin avaus kuopiolaisilta. Toivottavasti tälle nelikolle löytyy soittotilaa myös muilta festareilta ja konserttilavoilta.
Jazzia… no jaa
Illan toinen esiintyjä oli toinen nelikko; Johanna ja Mikko Iivanainen, Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila. Yllätys sinänsä, sillä pari viime mainittua ovat tunnetumpia kansanmusiikin saralta. Siksi etukäteen jännittikin, mitä heillä oli tarjolla.
Setin avauksen teki iki-ihana laulajatar Johanna Iivanainen soolollaan Itkevä huilusta. Siihen yhtyi potpurin muodossa haitaristi Maria Kalaniemi väkevän Olavi Virran laulaman tunnetun tangon Sininen huvimaja myötä ja potpuria jatkettiin vielä Johannan kaunilla laulelmalla Tuulen selässä. Kahden väkevän naisartistin hienoa osaamista osaavan herraskompin kanssa.
Kun jatkettiin Topi Kärjen hienolla tangolla Hiljainen kylätie, oli saliyleisö otettu. Jazz unohtui ja tangon tiukka ote puristi kuulijat syliinsä. Kalaniemen haitarointi oli ihastuttavaa. Väliin kuultiin Mikko Iivanaisen Lähtö ja sitten jatkettiin tunnelatausta Unto Monosen tangolla Satumaa.
Loppupotpuriin pakattiin Konsta Jylhän Vaiennut viulu, nimetön rivakka keskipohjalainen polska, Carolan tunnetuksi tekemä Herrojen kanssa pellon laidassa ja lopuksi kiivas Ellin polkka… Ohhohhooo… olipahan riemukkaan upea rytmipläjäys, jossa tunnetilat vaihtelivat ja kuulijan tahtijalka tepsutteli kiivaasti pöydän alla.
Massiivisten suosionosoitusten jälkeen hiljennyttiin vielä Johanna Iivanaisen laulaman encoren Tein minä pillin pajupuusta tunnelmaan.
Se oli siinä! Hiemän pölmistynyt olo sai jazzihmisen miettimään, että onko tullut aikoinaan valittua väärä musiikkilaji. Pitäisikö siirtyä kansanmusiikki-folkosastolle. Sitten rupesi selviämään Timo Alakotilan kanssa jutellessa, kuinka paljon jazzillisia elementtejä esitys piti periaatteessa sisällään. Totta. Samalla totesimme, että jazzilla ja kansanmusiikilla että monella muulla musiikkilajilla on paljon yhtymäkohtia ja samanlaisuuksia, ne kulkevat usein vain eri vaatteissa.
Näinhän se varmasti on. Nyt kuultu iski voimallisesti kuulijoihin, niin kuulaan kauneutensa, tunteellisen tangonsa ja rivakan polkkansa muodossa. Alakotilan sovitukset antoivat monille kappaleille sopivasti ”uusia vaatteita” ja makunautinto oli parasta A-luokkaa.
Johanna Iivanaisen laulu on käsite sinänsä… siis ihanainen. Miehensä Mikko Iivanaisen kitarointi akustisella kitaralla ylsi huippusfääreihin. Maria Kalaniemen haitarointi oli massiivista, tunnepursuavaa ja kipakkaa.Bravo. Ja Alakotilan flyygelointi kokonaisuuden kokoonkutovaa että hieman improilevaakin.
Tätä jäi kaipaamaan lisää.
Hieno avausilta kokonaisuudessaan. Erilainen, mutta maistuva. Kiitos Jari Hytille ja kumppaneille, unohtamatta tekniikkaa.
