Tampereen suunnalta Turku Jazzin perjantain avaukseen AURA Stagella kiitäneet Jahnukaiset on jazzin saralla omalaatuinen ilmiö. Heille jazzmusiikin soittaminen ei näytä olevan tiukkaa keskittymistä jazzin perusteisiin ja niiden seuraamiseen, vaan tärkeintä on soittamisen ilo ja riemu. Kaikki yhtyeen jäsenet osaavat ammattimaisen soittamisen, vaikka heidän tekeminen näytti lavalla paremminkin amatöörien puuhastelulta. Heissä ei ollut minkäänlaista tiukkapipoisuutta ja suurta tarvetta tietoisesti pyrkiä olemaan ”kingejä”, heille letkun letkeä ulosanti oli tärkeintä.
Parikymmentä vuotta iloista jazzin sanomaa jakaneelle viisikolle on ominaista lähestyä jazzin perinteistä linjaa humoristisella otteella rikkoen tyypillisiä ”oikeaksi” koettuja jazzin rajapintoja.
Lähtökohdiltaan swingpohjaiselta jazzilta kuulostava ”jahnukaismusiikki” oli kuitenkin heidän itsensä luonnehtimana ”jokkisluokan bebopia” ja ”päiväkerhojatsia”. Jahnukaiset ovat soittajina huumorimiehiä, joille hirtehisironinen jazzin jumputus tuntuu olevan luonteenomaista.
Klarinetisti Jukka Tilsan johtama viisikko ei paiskinut töitä urakkapalkalla, vaan jazzkerrontamatkaa taitettiin siistin hienojakoisesti. Marimbaa takonut ”Turun Linna”, Antti Seppänen, johdatteli yhtyeen matkan tekoa välispiikein ja huomautuksin. Paljon esillä soolovuoropuheluiden aikana oli jazzkitaran onnen säveliä näpräillyt ”Turun Sinappi”, Pasi Heikura, basson kuminasta huolehti ”Ruissalon leirintäalue”, Juha Vihusaari, ja rumpuja päristeli ”Toriparkki”, Juppo Paavola.
Jahnukaisista voi olla mitä mieltä tahansa, ei kannata kiistellä makuasioista, mutta Jahnukaisten soitto lennähteli miellyttävän kevyesti ja kepeästi, vaikkakin yksinkertaisen tasapaksusti ilman suuria vaihteluita. Konstailematon yksitotisuus ja sen vastapainona ilkkuva pilkesilmäkulmassa etenevä esiintyminen rehevällä huumorilla höystettynä kuitenkin teki esittämiseen oman pikantin säväyksen, mistä heidät muistetaan. Rento pelimannihenki antoi myös kuulijalle vapauden ilman suurempaa keskittymistä liihotella mukana. Jahnukaisten musiikin kuuntelun helppous voi miellyttää ainakin kuulijoita, joille musiikin sisäistäminen ja elämyksellisyys pitää saavuttaa ilman suurempia ponnisteluja.
Heti alkuun soitettiin Kotilääkärille varmuuden vuoksi, sillä Isäni oli Glen Müllerin Setä eikä ollut varmuutta siitä milloin hän kupsahtaisi ja päättäisi potkaista viimeisen kerran. Omertan laki kun kielsi ”juoruamasta” ja sen vaatimus kuului ”vaikene tai ammu”.
Aurinko paistoi taivaalta suoraan lavalle ja Tilsan siristellessä silmiään Seppänen sanoi, etkö voisi pitää aurinkolaseja päässä, ettei tarvitsisi siristellä. Tilsa vastasi lakonisesti, että siristelenpä vaan, ja matka jatkui Ennen Mummon Puhelua odotellessa. Kun Asetelma Luumuja Pöydällä oli saatu riipaistua läpi, niin Seppänen totesi sodanjälkeisen pula-ajan tulleen uudestaan meidän harmiksi ja siksi meillä on Reikä Leivässä.
Seuraavaksi oltiinkin sitten aika vaikeassa tilanteessa, kun piti opetella Salmiakin Aakkoset ja Seppäsen mukaan tähän antaa neuvot klarinetistimme Jukka Tilsa, joka näyttää jo ottaneen oikean aakkosten kuulutusasennon. ”Eikös tuollainen gorillan asento ole hieman väsyttävä?, aivan niin, gorillat osasivat tämän kuulutusasennon aivan luonnostaan, etkö voisi nostaa mikrofonia hieman ylemmäksi.” ”Ai jaa täällä aletaan oikein faktojen perään kyselemään”, totesi Tilsa. ”Onko säätö tehty vai eikö se ole tehty?” ”Sanon sen sitten, kun säätö on tehty, onko selvä?” ”No niin, roikun tässä toistaiseksi ja kerron teille jotain Salmiakin Aakkosista: kappale on armoton jytäpala ja se on tehty Suomen Salmiakkiseuran, kroh kroh… sellaisiin tarkoituksiin.” ”Hei……. nyt saa riittää.” ”Tästä ehkä huomaatte miksi en ole orkesterin vakituinen juontaja”, totesi Tilsa lopuksi ja Aakkoset tulivat kerrottua musiikin kielellä.
Kun sattumalta olimme Eerikinkadun varressa kuuntelemassa tätä Salmiakin Aakkosten tarinaa, niin siitä johdatellen löytyikin tuota pikaa Eerikinkadun Lakaisija, jonka jälkeen vietettiin hetki vähän retro-tunnelmissa edellistä Juhannusta Las Vegasissa, tai voidaanhan sitä viettää ensi vuonnakin. Tilsa luritteli klarinettia omia aikojaan, jolloin Seppänen totesi, ”jaaha, meidän klarinetistimme näytti aloittaneen Piimälimpun teon ennen kuin ehdin sanoa mitään, joten annetaan mennä vain”. Siitä sitten ei hyvää seurannut, sillä ajo jatkui Punaisia Päin ja sen jälkeen meitä vietiinkin jo hyvää vauhtia Himalajan Pikajunassa kohti Mount Everestin huippua.
Jahnukaisten jazzille luoma muoto on omalla tavallaan uniikkia ja helposti omaksuttavaa. Yhtye ei viljellyt vaikeasti hahmotettavissa olevia sävelkuvioita, vaan eteni suoraviivaisen eleettömästi ja yksinkertaisesti. He tekevät sen kaikesta huolimatta pakottoman tyylikkäästi, irvailematta ja keskittymättä lainkaan soittamisen tekniseen taituruuteen. Kun heidän letkeätä soittamista kuunteli eilen, niin siitä sai käsityksen, että tärkeätä ei ole 10 pisteen suoritukset, vaan mukava meininki ja paikalla olevan yleisön viihdyttäminen. Viihdyttämisessäkään yhtye ei sortunut amerikkalaiseen turhanpäiväiseen ”huudatukseen”.
Turku Jazz 2015, perjantai 14.8.
Aura Stage
18:00 Jahnukaiset
