Illan aloitti laulajatar Mia Simanainen & Ahava uuden levynsä Matka levynjulkistuskonsertilla. Konsertin sisältö oli Helvi Juvosen, Saima Harmajan, Mia Simanaisen ja Miira Sippolan teksteihin sävellettyä improvisoitua musiikkia.
Mia Simanaisen herkkä ja lyyrinen laulukokonaisuus oli monin osin kuulaan hauras ja siten erittäin koskettava ja herkkä. Toisaalta sen pukeutuminen moderniin jazzilliseen sävelasuun herätti moneen kuulijaan varmastikin ristiriitaisia tunteita. Erilaisuutta totuttuun, toisaalta takaumia Heikki Sarmannon ja Maija Hapuojan menneisyyteen.
Simanaisen vuonna 1999 perustama Ahava -yhtye antoi Simanaisen laululle väkevän voimakkaan ponnistusalustan. Alustan, joka värjäsi kokonaisuuden arkiharmaasta poikkeavaksi, massoista erottuvaksi.
Yhtyeen pianisti Kari Ikonen osoitti taituruutensa sekä soittajana että esitettävien kappaleiden toisena säveltäjänä. Ikosesta on kasvanut yksi maamme uudenmman ja kokeilevamman jazzin johtohahmo. Erittäin aistikas sellainen.
Ahavan puhallinarsenaaliasta vastasi Kari “Sonny” Heinilä upeilla, intensiivisillä huilu- että tenorisooloillaan. Hänen voimakas tunnelataus täydensi hienosti Simanaisen kuulautta ja omanlaista herkkyyttä.
Basisti Ville Herrala oli tässäkin kokoonpanossa elementissään. Hänen tukevat, mutta samalla murean muhevat soinnit tekivät rakennusaineet, joista rumpali Mikko Hassinen “naulasi” kehikon, jonka sisälle muu kokonaisuus valettiin. Vahva ja aistikas parivaljakko, josta Mikko on ottanut viime aikoina läheisyyttä kansanmusiikin suuntaan Värttinä -yhtyeessä.
Napakka, erilainen, toisaalta jopa hämmentävä, mutta erittäin upea avaus illalle. Hieno orkesteri, hienon tulkitsijan kanssa.
Oman lisänsä illan tasokkaaseen musiikkitarjontaaan toi tämän vuoden Suomen Jazzliiton Yrjö- ja Ylen jazzradion varjoyrjö -palkinnon sekä Jazzkerho -76:n muistomitalien jaot.
Vuoden 2012 Yrjö -palkinnon sai rumpali Markus Ketola ja vartjoyrjön levykauppa Digelius, jonka kävi lavalla pokkaamassa Ilkka “Emu” Lehtinen. Kumpikin edellämainituista sai myös Jazzkerho -76:n mitalit, joista omansa Emu lupasi pistää kansakoulun hiihtokilpailuista saamansa palkintolusikan viereen vitriiniinsä kunniapaikalle… nyt hänellä on kaksi palkintoa.
Jazzkerho -76 muisti mitalilla ja kunniakirjalla myös oman kylän poikia, jotka ovat tehneet upean pyysteettömän työsaran niin Joensuulaisen jazzin kuin paikkaseudun koko musiikkielämän eteen. Kunnianosoitukset ojennettin hieman pölmistyneille Jouko Leppäselle ja Hannu Hovatoffille. Ensin mainittu on ollut perustamassa mm. Jazzkerho -76:tta, Ilosaari Rockia, Koli Jazzia etc toimien edelleen aktiivina yleis- ja mainosmiehenä niin taiteellisella kuin toiminnallisella reviirillä. Hovatoff tunnetaan piireissä mm. leppoisana hostina ja “artistien isänä”.
Näiden perinteisten juhlamenojen jälkeen heittäydyttiin jälleen musiikin pauloihin, nyt vuoden Yrjön, Markus Ketolan kasaaman bändin myötä. Jyreän sielukas sävelmatto tanakoiden tahtien myörä täytti Kerubin salin. Maestro itse näytti taituruuttaan ja mätti maukkaasti nopeat että hitaammaat sävelkulut. Mopnitahokasta työstöä, joka selvitti varmasti kaikille paikalle olijoille syyn, miksi hänert oli valittu vuoden Yrjöksi.
Ketolan lisäksi yhtyyeessä oli toinenkin “juhlakalu”, Arttu Takalo. Tasan 20 vuotta sitten järjestettyjen Jazzpäivien yhtyekilpailuun oli ilmoittautunut kilpailijaksi Arttu Takalo Quartet, joka muutti nimensä juuri ennen lavalle astumistaan XL:ksi. Ei Takalon mieskoon vuoksi vaan Jarmo Saaren sävellyksen mukaan. XL telakoitui muutamia vuosia sitten, mutta tekee lähiaikoina 20-vuotisjuhlakiertueen. Takalon soittoon on tullut vuosien saatossa lisää sielukkuutta, aistikasta tyyliä ja sielukkuutta. Muutama irtiotto kruunasi miehen suoritetta.
Joonatan Rautio on pelimanni, joka tyylisuunnan sellainen. Aina käyttövarma ja pelinhengen hyvin aistiva. Niin nytkin, leppeistä tenoritunnelmista raakaan räkään ja röhinään. Samoilla teonsanoilla voidaan kuvailla kitaristi Tuomo Dahlblomia, jonka kuusikielinen eli voimakkaalla sykkeellä. Eikä sovi unohtaa nuoremman kaartin basisti Juho Kivivuorta, joka ei kunnioittanut “vanhuksia” vaan latoi erinomaisella tatsilla sähköista viisikielistään.
Kokonaisuudessaan messevän maukas setti, jossa paistoi lävitse rentous ja soittamisen ilo. Kuitenkaan ei sorruttu helppoihin oikoteihin vaan paahdettiin nk. täysillä. Hieno kokonaisuus jälleen kerran Joensuun illassa. Ja yleisö tykkäsi…
Illan päätteeksi valuttiin Jazzpäivien päätöskonserttiin Kerubin kellariin, lähes kosketusetäisyydelle Jazzpäivät päättävää bändiä; Sun Trioa.
Veljekset Louhivuori, vanhempi Olavi rummuissa ja Jorma Kalevi trumpetteineen olivat joutuneet ottamaan Verneri Pohjolan kanssa Euroopan keikalla olleen basisti Antti Lötjösen tilalle varasoittajan… Ville Herralan. Siis parasta A -luokkaa.
Jorma Kalevi Louhivuoresta on kasvanut muutamassa vuodessa todellinen taiteilija ja trumpettivirtuoosi. Hänen tapansa käyttää apunaan sähköä ja elektroniikkaa oli jälleen ihailtavan aistikasta ja hallittua. Hän loi soitollaan mitä erilaisempia utopioita, haavekuvia ja osin myös raadollisen kouriintuntuvia sävelkuvioita. Tyhjästä kasvavia. Hetken eläviä. Jonnekin pois kuolevia. Ihailtavaa taituruutta…
Ylisanoja ansaitsee myös Olavi Louhivuori patteristonsa kera. Hänen mestarillinen rytminhallinta ja -vaihdokset olivat loistokasta kuunneltavaa ja katseltavaa. Yhteistyö muiden kolmikon jäsenten kanssa oli tarkkaa ja erittäin intensiivistä. Hänen porautumisensa esitettävien kappaleiden sielunsyvyyksiin oli käsinkosketeltavaa. Todella upeaa…
Varamiehenä kehiin joutunut Ville Herrala oli jälleen soittaja paikallaan. Hän vertyi soiton edetessä huimaan soittovireeseen muiden soittajien myötä. Hurjimmissa rytmiräjäytyksissä jo näytti, että hän pyörtyy pelinsä viereen… mutta ei, soitto kulki mestarillisesti ja tuttu hymy karehti kimuranttien osioiden jälkeen huulilla. Mahtava soittaja…
Isojen suosionosoitusten myötä encore ja Jazzpäivät Joensuussa olivat kuuntelijoiden osalta lopuillaan. Valitettavasti, sillä kolme iltaa kuulijoille tarjoiltiin jazzherkkuja vatsan täydeltä. Erinomaisen tasokkaita sellaisia. Erinomaisen tasokkaiden muusikoiden toimesta. Erinomaisen mukavissa miljöissä…
Kiitos vielä kerran Joensuun Jazzkerho -76:lle, teitte Jazzpäivät (festivaalin), joka sopisi malliesimerkiksi kaikille tapahtumajärjestäjille. Persoonallisuus, lämminhenkisyys ja ystävällisyys monitahokkaan ohjelman lisäksi on sitä jotain, joka on katoamassa nykypäivän jazzelämästä… valitettavasti.
