Kaamosjazzien aikana soitettiin Saariselän Tunturikappelissa kaksi jazzkonserttia. Siis nimenomaan jazzkonserttia, sillä ohjelmistot poikkesivat ekumeenisista ja gospelvaikutteisista kappaleista lähes tyystin. Ei mitenkään loukkaavasti, vaan erinomaisen kauniin sävelin.
Ensimmäisen irtioton pyhään kolminaisuuteen otti lauantaina 26.11. keskipäivällä Jazz Partout. Mustalaisswingin hemaisevat sävelet täyttivät tämän Herran pyhätön, jonne oli saapunut reilu puolitoistasataa kuulijaa.
Seurakunta sai kuullakseen mustalaisswingin kauniimpien melodioiden lisäksi muutamia viihdemusiikin helmiä. Koskettavan herkkinä esityksinä.
Parivaljakko Kimmo Iltanen ja Petri Krzywacki loivat lähes hypnoottisen sointimaailman, joka kietoi kuulijansa otteeseen, joka nosti heidät ylempiin nautintosfääreihin.
Mika Huusarin haitari soi taustalla kauniin hiljaisena, irtautuen välillä hekumallisiin, mutta herkkiin sooloihin. Hänen aisaparinaan basisti Eerik Siikasaari julisti paksuilla kielillään tunteellista voimaa, jousella jopa jyrinää. Sitä sellaista, joilla aikoinaan kirkon papistot ohjasivat kansaansa.
Nyt se ei ollut pelottelu-uskoa vaan väkevää tunteen luontia ja sielun yhtymistä soittajien taustalla näkyvään lumiseen tunturimaisemaan. Maisemaan, jossa kosketus luontoon ja sen luojaan on käsinkosketeltavaa…
Upeaa ja hienoa musisointia, jossa jazz kunnioitti esiintymispaikkaa ja sai kuulijansa tuntemaan sielun rauhaa tässä erikoisessa Herran huoneessa.
Sunnuntain rauhaa
Josko mustalaisjazz lauantaina sai annettua seurakunnalle jazzsiunauksen, niin sunnuntaina 27.11. sille annettiin uusi mahdollisuus synninpäästöön. Nyt oli asialla Kalle Ahlbäck Swingin’ Five, joka pysytteli jazzin amerikkalaisen peruspolulla sekoittaen joukkoon tuttuja ikivihreitä tunnelmapaloja.

Tasavarmaa ja rauhaisaa musisointia, joka sai paikalla olleet liki sata kuulijaa vaipumaan levolliseen olotilaan. Tosin tahtijalka naputteli toisissa kappaleissa pyhätön lattiaa rytmikkäästi.
Haitaristi Johannes Niskanen loihti ilmoille urkupillien sijaan sielunsyvyyksiin porautuvaa jazzpoljentoa, jota Arto Nybom täydensi ”stradivariuksellaan” ja hyvin makoisalla, vanhakantaisella laulullaan. Kitaristi Fred Ahlberg antoi sähköisen keppinsä vongahdella seesteisesti tavoitelleen tunturien kainalossa olevan kappelin yläpuolisia atmosfääreja. Muikeaa messua…
Lasiseinäisen maisema-alttarin komppipuolesta vastasivat basisti Ilkka Hanski ja bändinjohtaja, rumpali Kalle Ahlbäck tasavarmasti. Kokonaisuuden yhteensitoen.
Tämä sekä edellispäivän kappelikonsertti osoittivat jälleen hienosti sen, kuinka jazzmusiikki saa ihmiset tulemaan kirkolliseen miljööhön. Jopa hieman syntisetkin sävelet antavat kuulijoille rauhan. seesteisyyden ja hyvänolon, sellaisen johon normaalit kirkontoimitukset eivät välttämättä enää tänäpäivänä pääse… amen.
Kaamosjazz, Tunturikappeli, Saariselkä
Lauantai 26.11.2016 klo 12.00
Jazz Partout
Sunnuntai 27.11.2016 klo 11:00
Kalle Ahlbäck Swingin’ Five