Kerava Jazz käynnistyi torstai-iltana henkevästi. Perinteiseen tapaan konsertti järjestettiin Keravan kirkossa. Sarastus-trion laveasti sommiteltu konserttiohjelmisto fokusoi hengelliseen musiikkiin. Naisvokalistin sonorinen lauluääni, puupuhaltimien pehmeä sointi ja pianon jyhkeä komppi loivat, yhdessä kaiun kera – Keravan kirkon korkean salin ansiosta –, vaikuttavan kuunteluelämyksen.
Sarastuksen muodostaa kolme tasokasta ja hyvin eritaustaista muusikkoa: vokalisti Kristiina Olanto, pianisti Harri Taittonen ja puhallinsoittaja Jorma Tapio. Muusikon persoonallisuudet ovat myös elähdyttävällä tavalla keskenään erilaisia, luoden jo näin teeskentelemätöntä jännitettä musisointiin.
Kristiina Olanto (45) on meidän oloissamme harvinaisen sielukas laulaja; pelkkä virheetön läpilaulu ei riitä hänelle. Parhaimmillaan hänen henkevä ilmaisunsa tuntuu olevan eurooppalaisen lauluperinteen parissa. Kirkkolaulun ja yleensä hengellisen musiikkikirjallisuuden tuntemus on monipuolista, joskin amerikkalainen gospel ehkä vaatisi hieman enemmän silkkaa voiman käyttöä.
Kristiinalla on mm. musiikkiteatteriopintoja ja kokemusta teatterista. Hänen toivoisikin ottavan hieman rohkeammin kontaktia yleisöön; pieni repliikki lauluista ja ”miksi juuri tämä versio esitetään teille nyt”, syventäisi myös kuuntelijakokemusta. Se on laulajan läsnäoloa – suomalaisten muusikoiden tulisi oikeasti paneutua tähän ja harjoitella repliikit, vähän samaan tapaan kuin Ylen toimittajat vetelevät varman tuntuisesti aamu-TV:ssä fraasejaan. Harvalla se on luontaista, mutta kaiken voi oppia.
Harri Taittonen on yhtyeen kosketinsoittaja, soittimia ovat akustinen piano ja urut – kirkkomusiikillista taustaa hänellä ei ilmeisesti ole, eikä urkujen soittoa kuultu nytkään. Taittonen on selkeästi vahvaotteinen pianisti, mutta ilta ei antanut reliaabelia kuvaa hänen soittajan potentiaalistaan. Soolo-osuudet olivat hänen osaltaan melko rajallisia, ja hänen asemansa olisi vaatinut flyygelin. Keravan seurakunnan pystypiano oli luvattoman heikkotasoinen, varsinkin bassoäänet soivat epävireisesti.
Vahva säestysote varsinkin bluespohjaisilla numeroilla (kuten Duke Ellingtonin Heaven ja Almighty God) oli kuitenkin pystyvää ja innostavaa. Minun on vielä kuunneltava häntä lisää nimenomaan solistisissa tehtävissä, selvittääkseni itselleni hänen musiikillisia ajatuksiaan.
Jorma Tapio oli illan keskeinen solisti. Hänen instrumenttejaan ovat altto- ja tenorisaksofoni, bassoklarinetti ja erilaiset huilut – ml. bassohuilu. Tapio luetaan saksofonistien kärkijoukkoon Suomessa, mutta nyt hän onnistui parhaiten bassoklarinetilla ja huiluilla. Vapaa improvisaatio ja erilaiset äänimaisemat ovat hänen vahvuutenaan; hän myös taituroi tyylitietoisesti fillejä vokalistin tueksi. Sooloissa musiikilliset ideat olivat kiintoisia ja sävelmällisesti kantavia, ei mitään hetken pyrähdyksiä.
Uusi aika koittaa – jazzissa
Sarastus on kiehtova työyhteisö. Sana tarkoittaa runoudessa päivän koitetta, kajoa, aamunkoittoa. Mielikuvia syntyy aamu-usvasta viljapeltojen yllä, sumusta kasteisilla vuorenrinteillä, nousevasta auringosta. Symbolisesti sarastus on myös synonyymi valosta, toivosta ja uuden alusta pimeyden jälkeen. Bändinä Sarastus heijastaa sitoutumisellaan näitä konnotaatiota, mutta ohjelmistoa trio voisi tarkastella kriittisesti. Parhaiten sytyttivät Toun En Kelkhen, Gospel Ballad, Almighty God ja Oh my soul, my soul.
Ilkka Kuusiston Kosketa minua, henki tai Edw. Wesalan & Harri Saksalan Tahdon laulaa ovat tietenkin kauniita lauluja, ja tulkinnat olivat koskettavia, joskin ne poikkesivat selkeästi repertoaarin yleisilmeestä. Kari Rydmanin Niin kaunis on maa -laulusta voisi sanoa oikeastaan samaa. Siinä oli riipaisevia tuokiokuvia, mutta ehkä hiukan keksityssä kontekstissa muuhun ohjelmaan nähden – esityksen luonnollista kokonaiskaarta oli vaikea hahmottaa. Encorena Cat Stenvens-bravuuri Morning has broken suomeksi laulettuna ei ehkä ollut suorastaan antiliimaksi, muttei mikään kohokohtakaan.
Kirkko toimintaympäristönä tällaiselle konseptille oli sinänsä luontuva, ja Ahti Korhosen suunnittelema Keravan kirkko loi erikoiset äänopilliset puitteet musisoinnille. Jälkikaiku on yksi tällainen elementti.
Air; Heaven; Toun En Kelkhen; Tahdon laulaa; Oh my soul, my soul; Kosketa minua, henki; Gospel Ballad; Niin kaunis on maa; Almighty God; Rakas Jeesus; Deep River; Ave Maria. Encore: Nousta sain aamuun (Morning has broken).
Kerava Jazz 2014, avauskonsertti Keravan kirkossa torstaina 22.5.2014
Kristiina Olanto, laulu; Harri Taittonen, piano; Jorma Tapio, saksofonit, huilut.
