Kerava Jazzin pääkonsertin avasi trio Kannaste-Viinikainen-Riippa eli fonisti Jussi Kannaste, kitaristi Teemu Viinikainen ja rumpali Joonas Riippa. Kokoonpano tunnetaan myös KVR -triona.
Tämän bassottoman kokoonpanon esikuvana kerrotaan toimineen tenorisaksofonisti Joe Lovanon, rumpali Paul Motianin ja kitaristi Bill Frisellin legendaarisen trion, joka on kieltämättä hieno, suorastaan huikea esikuva. Onneksi mitään kopiota ei ole yritetty synnyttää. Siksi paljon esimerkiksi Teemu Viinikaisen soundi-maailma poikkeaa Frisellin ainutlaatuisesta äänimaailmasta. Kokoonpanojen suurin yhtäläisyys lienee itse soitinratkaisu. Tosin myös yhtyeiden ilmaisussa on paljon samaa. Bassottomuus tuo mukanaan tietynlaista ilmavuutta kokonaisilmeeseen. Samalla se tuo haasteita rytmipuolelle.
Musiikillisesti KVR tarjoaa kauniita melodisia hetkiä, mutta tuo välillä myös avantgardisia kuvioita, kuten vahva esikuvansa. Niin KVR teki nytkin. Kokoonpano oli liikkeellä pitkälti uusin eväin, sillä kolmisen vuotta sitten julkaistulta mainiolta Jaskaa levyltä soitettiin vain pari biisiä.
KVR avasi The Opener -biisillä, kuinkas muuten. Kannaste totesikin, etteivät he uskalla millään muulla kappaleella esiintymisiään aloittaakaan. Hyvä ja mukaansa tempaava aloitus se oli kaikin puolin. Toisena esitetty Kannasteen sävellys Day 4 rauhoitti tunnelmaa hienona balladina. Kannasteen pehmeä tenori kuljetti biisin hienosti maaliin saakka.
Mieleen jäi myös ruotsalais-tanskalaisen Silta-sarjan innoittama Kannasteen sävellys Bron (tai Broen, suomeksi Silta), josta löytyi kieltämättä tuolle sarjalle ominaista jännitettä, koukeroita ja teeman kehittelyä. Suurin osa sävellyksistä oli poimittu Kannasteen ja Viinikaisen nuottivihkoista. Niiden vastapainona oli sitten pari jazz-klassikkoa. Bändin levyltä mukaan pääsi Thelonious Monkin Evidence, joka sai arvoisensa tulkinnan. Rytmikkyyttä ja Monkille ominaista mystisyyttä löytyi.
Ylimääräisenä esitettiin sitten toinen Jaska-levyn biisi, joka on yksi kaikkien aikojen suurimpia jazzhittejä, nimittäin Take Five. Mistään kuluneen luun kaluamisesta ei ollut kysymys, sillä tämä Paul Desmondin säveltämä ja Dave Brubeck kvartetissa hitiksi soittama standardi oli muokattu miltei tunnistamattomaksi. Tuttuja sävelkulkuja tosin löytyi. Levy poikkesi sinä määrin myös Jaska levyn taltioinnista, että täytyi oikein varmistaa Kannasteelta, oliko kyseessä Take Five. Ja olihan se. Pidin tästä tulkinnasta ja niin piti yleisökin.
Kannasteen kyky kuljettaa melodiaa ja hallita kokonaisuuksia on hyvä. Teemu Viiinikaisen soitossa oli taas tuttua taidokkuutta. Olen aina pitänyt hänen pelkistetystä kitara-soundistaan. Viinikaisen soitosta tulee väistämättä mieleen legendaarisen Kenny Burrelin tapa soittaa ja poimia sävellyksistä se olennainen. Riipan monipuolisuus ja mukautuminen toimivat hienosti. Riippa piti esitysten rytmit hyvin hallinnassa ja toi niihin oman veikeytensä.
Jussi Kannaste, Teemu Viinikainen ja Joonas Riippa ovat soittajina Suomen ehdotonta huippua. Taituruuden lisäksi miehiä yhdistää persoonallinen, vahva ja rohkea ilmaisu. Kun mukana on myös musiikillista huumorintajua, kysymyksessä on nautittava ja aina hieman yllätyksellinen paketti. Tälläkin kertaa esityksessä oli sopiva sekoitus jazzin perinnettä, mielikuvitusta ja ennen kaikkea tiimityötä. KVR on hyvä esimerkki suomalaisen jazzmusiikin ja jazzmuusikoiden korkeasta tasosta. Tälle vuonna 2005 aloittaneelle kokoonpanolle on syytä toivoa hyvää jatkoa ja pitkää ikää.
.
Kerava Jazzin pääkonsertti
Kerava-Sali 4.6.2016
KVR
Jussi Kannaste, tenorisaksofoni – Teemu Viinikainen, kitara – Joonas Riippa, rummut, kilkuttimet ja pillit
