Aamupäivän sade pesi pölyt pois Kalmalahden rantamilta. Matkailukeskus Unnukan puistoon Leppävirralla oli ajettu kuorma-auto, jonka lavan avoseinäinen koppi toimi 12. Blues Picnicin päälavana. Musiikkiyhdistys Plugi ry:n talkooväki oli ahkeroinut aamuseitsemästä. Aurinko paistoi täydeltä terältä…
Jummi Jammi -orkesteri oli jo viihdyttänyt perheen pienimmät, kun hetken hengähdystauon jälkeen lavalle kapusi itse tapahtuman ensimmäiset esiintyjät; parivaljakko Elke q Stomp Lahden piirikunnasta. Ensi alkuun esitelmä siitä, miksi päässä täytyy olla bluesia laulettaessa hattu… ai tästäkö se onkin kiinni?
Alkulämmittelyn jälkeen tämä rehevän juurevaa, perusbluesia esittävä pariskunta, oielta nimiltään Satu ja Timo Kakko, osoittautuivat kelpo osaajiksi. Jo toisen kappaleen, Robert Johnsonin Walking Blues osoitti lauluarsenaalista löytyvän raakaa sinisävelen sielukkuutta.
Kokonaisuudessaan yksinkertaisen makoisa bluesretki sinisävelten menneille vuosikymmenille ja alkulähteille.
Tapahtuman toisen bändin juontaja spiikkasi sisään kutakuinkin sanoin:
– Tämän vuotisen festivaalin kansainvälisin yhtye… Suomesta ja Usasta Ruotsin kautta Leppävirralle… Tomi Leino Suomi ja Trickbag Ruotsi…
Niin tai näin, tuhtia ja menevää kampetta lavantäydeltä. Huomiota imevänä päätähtenä laulusolisti Tommy Moberg mukaansa tempaavine koreografioineen. Ensin se puri pikkutyttöihin ja sitten muutamaan täysikasvuiseenkin, jotka uskalsivat pistää tanssiksi lavan vierustalla. Muu yleisö piti perinteistä hajurakoa esiintyjiin, vaikka bändi olisi halunnut heitä lähemmäksi lavaa… ehkäpä järjestäjien kannattaa ensi kerraksi hommata muutama penkki lavan eteen, että vuorovaikutus esiintyjien ja yleisön välillä tulee läheisemmäksi.
Josko Tommy huseerasi omiaan, oli yhtymän ehdottomasti taitavin ja aistikkain pelimanni Tomi Leino. Suomalaisen bluesseurakunnan ehdottomia kuninkaita, jonka kitarointi oli jälleen kerran selkäytimeen porautuvaa. Sielukkaan nautittavaa. Hitaan arvokasta ja tarvittaessa käsittämättömän rivakkaa. Erinomaisen hieno osoitus herran taidoista ja kyvystä soittaa kenen kanssa tahansa.
Harpisti Joakim Bavchens läpihengitti instrumenttiaan suurella intensiteetillä. makoisalla tatsilla herkistelyissä kuin paatoksellisella kaadolla menevimmissä biiseissä. Eleettömän huikeaa työstöä.
Tuota eleetöntä osaamisen linjaa esittivät myös basisti Lars Näsman ja rumpali Pär Norin… mitäpä sitä vääntämään soiton oheen show’ta, kun Moberg latasi sitä yllin kyllin Kalmalahden katsomolle.
Tuhtia, tanakkaa tavaraa, joka puri paikalla olijoihin. Ehkäpä tyydytys olisi ollut vieläkin täydellisempi, jos herrat olisivat finaalivaiheessa päästäneet hevosvoimat irti ja lyöneet kaasujalan pohjaan… vauhdin hurma puree aina! Mutta hyvä näinkin… ja kansa taputti encoren.
Iltapäivän viimeisenä pankolle kapusi kalakukkokaapunti Kuopion The Hoolers, kultaisen keski-iän musisoiva kolmikko. Herrat Janne Holopainen, kitara ja laulu, Aki Lötjönen, basso sekä Suhi Pitkänen rummut, laulu ja rytmimunat (?) ovat pitkän linjan ja vanhan koulukunnan soittajia, joita ei kuitenkaan kalkistuminen vielä hidasta, sillä niin makeasti blues & roots heiltä irtosi.
Kadehdittavan helponnäköistä työstöä, jossa oli mukana kuitenkin välitön kosketus että sielukkuus. Tuli mieleen omalaisensa nostalgia että sanonta: – se on helppoa, kun sen osaa.
Omiin sfääreihinsä nousi eittämättä Holopainen, jonka kuusikielinen loihti herran hyppysissä maslakan muikean äänimaailman. Kun tähän lisättiin herran aistikas ja reaalisen raastava vokalisointi, on arvosana hänen osaltaan kiitettävä.
Eikä Lötjösen ja Pitkäsen osuuskaan tuosta kategoriasta minnekään pudonnut, sillä heidän komppityöstönsä antoi Holopaiselle täyden tuen.
Lavalla käväisi vierailijana yhden biisin ajan myös huuliharpunrakentelija Antti ” Andy” Liukko, joka revitteli tyylikkästi kuosiin sopivasti.
Erinomainen päätös mukavalle iltapäiväbluesille. Tosin allekirjoittaneelta picnic jäi suun kautta nauttimatta, mutta eläähän sitä hyvällä hengenravinnollakin muutaman ajastajan.
Blues Picnic, Leppävirta 8.6.2013 klo 13.00 – 16.00
