Kokeilevan musiikin Himera-festivaalin toinen päivä käynnistyi lähes Turun tuomiokirkon vieressä sijaitsevan Sibelius-museon konserttitilassa lauantai-iltapäivällä yhden lyömäsoittajan sooloesityksellä. Rakennuksen keskellä sijaitsevassa Sibelius-salissa oli esillä yksinkertainen koostumus musiikintekemisvälineitä, kaksi erikokoista symbaalia telineillä ja pöydällä kaksi jousisoittimista tuttua jousta sekä pienenkokoinen käsissä pidettävä kehärumpu. Vaikka kaikki istuinpaikat eivät täyttyneet viimeistä paikka myöden, niin paikalle oli saapunut yllättävänkin iso joukko marginaalimusiikin ystäviä.
Eri puolilla maailmaa soittamassa kierrellyt Pohjois-Italiasta kotoisin oleva perkussionisti Enrico Malatesta on kiinnostunut niin kokeellisen musiikin tutkimuksesta, soittamisesta kuin pedagogiikasta.
Nykyaikaisessa kokeellisessa musiikissa häntä kiehtoo tilan, äänen ja liikkeen suhteet, sekä lyömäsoitinten tarjoamat materiaaliset ja äänelliset mahdollisuudet. Malatesta pyrkii luomaan rikkaita äänimuodostelmia korostuneen yksinkertaisin keinoin.
Hänen konserteissaan tärkeässä roolissa ovat yleensä kuunteleminen ja läsnäolijoiden keskinäisen yhteyden saavuttaminen ja jatkuvuus.
Himera-festivaalilla hän esitti tällä kertaa yhden aikamme merkittävimmistä elektronisen musiikin säveltäjistä tunnetun ranskalaisen Éliane Radiguen (s. 1932) moniosaisesta soolosoittimelle tehdyn sävellyssarjan Occam Ocean uusimman, vuonna 2018 valmistuneen, osan XXVI kahdelle jousella soitetulle symbaalille ja kehärummulle.
Radigue tunnetaan eritoten ARP -syntetisaattorilla säveltämästään näennäisen staattisesta minimalistisesta drone-musiikista, mikä on kuitenkin hyvin syvällä tasolla koskettavaa musiikkia. Aloittaessaan säveltämisen 1950-luvulla Radiguen sävellystyöt olivat pääsääntöisesti luotu elektronisesti ARP 2500 modular syntetisaattorilla, mutta vasta 1960-luvun lopulla hänen sävellyksiään alettiin yleisesti esittää. Vuodesta 2001 hän on jatkanut säveltämistä pääasiassa akustisille soittimille.
Enrico aloitti hitaasti jousen kanssa hangaten isomman symbaalin reunasta ylös ja alas pikkuhiljaa ääntä hakien. Alkuun kuului vain hankauksen hieman kostean nahkea rahina.
Hankausnopeutta ja jousen asentoa muuttaen ja jousta polveen tukien äänen värähtelyt alkoivat voimistua ja pian vingahtelut soivat ylärekisterissä selkeästi, spektrimäisesti vaihdellen.
Kahdella jousella molempia ”peltejä” samanaikaisesti jatkuvana liikkeenä tapahtuvan kihnauksen tuloksena alkoi syntyä ikään kuin hienojakoista motorisoitua ääniryöpsähtelyä. Enricon ottaessa tähän sointuvaan ääneen mukaan kehärummun avulla saatua kaikuvaa äänitehostetta, syntyi alati nouseva ja laskeva äänivyöry yhtä jousta jatkuvasti samaan aikaan hangatessa.
Tästä Enrico jatkoi kahden jousen pystysuuntaista ison ja pienemmän symbaalin kaavintaa samansuuntaisesti. Tietty monotonisuus on aina läsnä tällaisissa esityksissä, se on yksinkertaisesti luonteenomaista. Laajentaessaan tutkimusmatkaa lyömäsoittimien ääni- ja monimateriaalimahdollisuuksia yksinkertaista eleellistä tekniikkaa hyödyntäen Enrico tuntui löytävän kaikesta huolimatta jonkunlaisen äärettömän pienen salaperäisen voiman. Selkeät äänenvoimakkuuden erot ja vuorovaikutus toteutui varsin poikkeuksellisena kokonaissuorituksena soiton edetessä.
Noin 40 minuuttia kestäneen esityksen loppupuolella Enrico otti vielä jouset käyttöön hieroen niillä symbaaleiden päältä alaspäin vinottain tukien samalla kehärumpua symbaaleiden päällä voimistaen sen avulla äänenkaiutusta ja muokkausta.
Esityksessä oli pienimuotoisten hiljaisten äänien voimavarat käytetty jotenkin mystisen taikamaisesti hyväksi. Äänet syntyivät kaiken kaikkiaan yllättävän monimuotoisina ja kiinnostavan salamyhkäisinä, mikä vaati tietenkin yleisön tarkkaa ja äänetöntä vastaanottoa.
Kokeellisen musiikin Himera-festivaali, lauantai 12.10.2019 14.00, Sibelius-museo, Turku
Enrico Malatesta: Occam Ocean – Occam XXVI, sävellys Éliane Radigue
